Olen kirjoittanut ruoasta paljon – sen syömisestä ja syömättä jättämisestä, kasvattamisesta ja kylvämisestä, lähi- ja luomuruoasta sekä sen poisheittämisestä. Ruoka vaikuttaakin meidän ekologiseen jalanjälkeemme paljon, sillä jopa yksi neljäsosa kotitalouksien hiilidioksidipäästöistä on peräisin ruoasta. Siksi siitä pitääkin puhua, tai siis minun kohdallani lähinnä kirjoittaa.
Joillekin ruoka merkitsee elämyksiä, toisille terveyttä, joillekin kurinalaisuutta. Oma suhtautumiseni ruokaan on vaihdellut paljonkin. Olen kokeillut dieettejä, paastoa, karkkilakkoa ja kaalisoppaa. Useimmiten ruoka on vain täyttänyt tehtävänsä ja vatsani. Nykyisin suhtaudun ruokaan kunnioittavasti ja etsin jatkuvasti tietoa siitä, millainen ruoka olisi parasta sekä ihmiselle että ympäristölle.
Omasta ruokavaliostani tuli lähes huomaamatta hyvin kasvispainotteinen; jostain syystä lihan syönti ei vain enää tuntunut hyvältä. Syön liharuokia edelleen silloin tällöin mutta kotioloissa hyvin harvoin. Kasvisruokailun lisäksi minua alkoi kiinnostaa veganismi, siis se ruokavalio, jossa jätetään kaikki eläinkunnasta peräisin olevat tuotteet ruokavalion ja kulutuksen ulkopuolelle. Millaista olisi elää viikko vegaanina?
Normaali päivittäinen ruokailuni sujuu suurin piirtein näin:
Aamulla kuppi kahvia mustana, pari viipaletta leipää oivariinin ja juuston kera sekä maustamattomasta jogurtista ja pakastemarjoista valmistettu smoothie. Joskus kulhollinen mysliä jogurtin tai maidon kanssa, joskus puuroa, joskus hedelmiä.
Lounaalla yleensä kasvisruokaa, kuten kasviscurrya tai linssipataa riisin kera tai pinaatti- tai kasvissosekeitto sekä leipää. Juomaksi maitoa.
Välipalalla kuppi vihreää teetä ja pakastimesta kaivettua pullaa tai keksi.
Iltapalalla pari palaa leipää oivariinin ja juuston kera, lasi mehua tai maitoa tai kuppi teetä.
Veganismiin siirtyminen viikon ajaksi ei siis olisi kovinkaan suuri muutos. Isoin haaste tulisi olemaan maitotuotteiden välttäminen, sillä tunnustaudun niiden suurkuluttajaksi. Maitoa kuluu joskus litrakin päivässä, jogurttia ja rahkaa päivittäin ja juustoa on pakko saada leivälle. Puurot keitän maitoon ja keitot suurustan ruokakermalla. Kasviscurryyn ja linssipataan lisään halloumia tai fetaa ja tomaattikeiton syön mozzarellan kera.
Täytyy kuitenkin keksiä vaihtoehtoja maitotuotteille. Aloitan tiedonkeruun netistä.
Vegaaniliiton (http://www.vegaaniliitto.fi/) sivuilta löytyy kattavasti tietoa veganismista, niin ruoasta kuin veganismin eettisistä kannustimistakin. Sivuilta löytyy reseptejä ja vinkkejä; vegaanin on esimerkiksi huolehdittava B12-vitamiinin saannista. Sivujen mukaan ilman maitotuotteita pystyy elämään. Samperi.
Terveyskirjaston veganismia (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=skr00027) käsittelevä artikkeli sen sijaan suhtautuu veganismiin varovaisesti. Kirjoittaja kutsuu veganismia ”äärimmäiseksi kasvisruokavalioksi” jonka ”käyttäjän on syytä tarkkailla joidenkin ravintoaineiden saantia puutoksen vaaran takia.” Kokeiluni on määrä kestää vain viikon, joten ehkä olen turvassa.
Joulukuussa 2011 olen lopettanut imettämisen, joten uskaltaudun viikon mittaiselle ekokokeilulle. Pois jäävät maitotuotteet, liha, kala ja kananmuna, hunaja sekä liivatteet. Etukäteen arvelen rahkasta ja jogurtista tulevan kynnyskysymyksen.
Kauppareissuihin saan tuhlaantumaan aikaa, kun alan syynätä pienellä präntillä kirjoitettuja tuoteselosteita. Ruokakermojen sijaan lastaan kärryihini kasvirasvasekoitteita, rahkan sijaan soijajogurttia. Oivariini vaihtuu kasvirasvaan. Maitoa korvaamaan kokeilen viikon aikana soijamaitoa, kauramaitoa ja riisimaitoa, joista keskimmäinen vaihtoehto voittaa minun ja taaperon äänet. Juustolle en edes halunnut kokeilla mitään vaihtoehtoista leivänpäällystettä, sillä jotkut asiat vain ovat pyhiä. Sen sijaan ladoin leivälleni hummusta tai guacamolea sekä tuoreita kasviksia.
En kokenut ruokavalioni muuttuvan radikaalisti viikon aikana. Pahimmat pettymykset olivat kahvitteluun aikaisemmin kuuluneet herkut, kuten maitoon leivottu pulla tai pari palaa maitosuklaata, tosin ovatpahan nekin herkut poissa vyötäisiltä. Napostelin kahvin kylkiäisinä pähkinöitä ja siemeniä ja välillä korvasin iltapäiväkahvin pelkällä hedelmällä.
Jo ensimmäisen päivän jälkeen tunsin itseni terveemmäksi. Verisuonet tuntuivat tykkäävän uudesta ruokavaliosta, samoin vatsa. Luuntiheyden tila sen sijaan huoletti minua; miten kalsiumiin tottunut luustoni kestäisi tällaista ruokavaliota pidemmän päälle? Latoessani ruokaostoksia kassahihnalle ja tarkastellessani kauppareissun antia tunsin kuitenkin salaista ylpeyttä: katsokaa nyt, kanssakuluttajat, tässä pelastetaan maailmaa ja omaa henkistä ja ruumiillista hyvinvointia!
Miten tästä sitten eteenpäin? Ilman lihaa ja kalaa pystyn elämään, ja jatkossa aion vähentää myös maitotuotteiden kulutusta. Joka-aamuisesta juustosiivusta tai jokaviikkoisesta mustikkarahkasta en kuitenkaan aio lopullisesti luopua. Kohtuus kaikessa.
tiistai 10. tammikuuta 2012
keskiviikko 31. elokuuta 2011
Kirimässä kiinni
Puoli vuotta on vierähtänyt.
Kun aloitin kirjoittaa tätä blogia, esitin itselleni haasteen: äitiyslomalla kahden lapsen kanssa puuhastellessani yrittäisin tutkia maailmanparantamiseen liittyviä asioita, tehdä ekokokeiluja ja pohtia, mitä yksilö voi tehdä luodakseen paremman maailman lapsilleen. Kesä kuitenkin meni niin tiiviisti lapsia ja niitä maailmankuuluja taimia kasvatellessa että blogin pito unohtui.
Maailmanparantaminen on kuitenkin jatkunut. Lähiruoka on rulettanut meidän perheessämme: kasvimaalta korjattiin hervoton kesäkurpitsasato, viini- ja tyrnimarjoista keiteltiin talven mehut ja pakastin pullistelee mustikoista ja sienistä. Vuosi sitten istutetut yrtit, joita luulin yksivuotisiksi, innostuivat kasvamaan niin, että erilaiset purkit ja purnukat ovat nyt täynnä yrttiteeaineksia. Itse olen viimeisen puolen vuoden aikana siirtynyt lähes kokonaan kasvisruokailijaksi.
Lämpökompostoria en sitten ehtinyt hankkia vaan ne rahat menivät uuteen polkupyörään - onneksi sekin on suht ekologinen hankinta. Taloon asennettiin ilmalämpöpumppu ja myin loput äitiysvaatteeni kirpputorilla. Jonkinlaisilla maalaisjärjen mittareilla maailmanparantamisen saldo on ehkä plussan puolella.
Mitäpä seuraavaksi? Äitiysloma jatkuu, ja sen lisäksi palailen koulunpenkille suorittamaan aineopintoja. Syystyöt odottavat kasvimaalla, ja kirjastosta lainatut kasvisruokakirjat houkuttelevat kokeilemaan uusia reseptejä. Mieli on täynnä uusia ideoita ja suunnitelmia - kuten aina syksyisin - ja tämä lainassa oleva maailmammekin näyttää aina vaan valoisammalta. Tästä on hyvä jatkaa syksyä kohti. Hyvää syyskuuta!
Kun aloitin kirjoittaa tätä blogia, esitin itselleni haasteen: äitiyslomalla kahden lapsen kanssa puuhastellessani yrittäisin tutkia maailmanparantamiseen liittyviä asioita, tehdä ekokokeiluja ja pohtia, mitä yksilö voi tehdä luodakseen paremman maailman lapsilleen. Kesä kuitenkin meni niin tiiviisti lapsia ja niitä maailmankuuluja taimia kasvatellessa että blogin pito unohtui.
Maailmanparantaminen on kuitenkin jatkunut. Lähiruoka on rulettanut meidän perheessämme: kasvimaalta korjattiin hervoton kesäkurpitsasato, viini- ja tyrnimarjoista keiteltiin talven mehut ja pakastin pullistelee mustikoista ja sienistä. Vuosi sitten istutetut yrtit, joita luulin yksivuotisiksi, innostuivat kasvamaan niin, että erilaiset purkit ja purnukat ovat nyt täynnä yrttiteeaineksia. Itse olen viimeisen puolen vuoden aikana siirtynyt lähes kokonaan kasvisruokailijaksi.
Lämpökompostoria en sitten ehtinyt hankkia vaan ne rahat menivät uuteen polkupyörään - onneksi sekin on suht ekologinen hankinta. Taloon asennettiin ilmalämpöpumppu ja myin loput äitiysvaatteeni kirpputorilla. Jonkinlaisilla maalaisjärjen mittareilla maailmanparantamisen saldo on ehkä plussan puolella.
Mitäpä seuraavaksi? Äitiysloma jatkuu, ja sen lisäksi palailen koulunpenkille suorittamaan aineopintoja. Syystyöt odottavat kasvimaalla, ja kirjastosta lainatut kasvisruokakirjat houkuttelevat kokeilemaan uusia reseptejä. Mieli on täynnä uusia ideoita ja suunnitelmia - kuten aina syksyisin - ja tämä lainassa oleva maailmammekin näyttää aina vaan valoisammalta. Tästä on hyvä jatkaa syksyä kohti. Hyvää syyskuuta!
maanantai 21. maaliskuuta 2011
Hyvää vesipäivää 22.3.2011!
Maapallon vesivaroista 97,5 prosenttia on suolaista vettä ja 2,5 prosenttia makeaa vettä.
Makeasta vedestä 70 prosenttia on jäätä ja lunta vuoristoissa ja napa-alueilla. Vain 0,3 prosenttia makeasta vedestä on järvissä ja joissa.
2,6 miljardilta ihmiseltä puuttuvat kelvolliset wc- ja peseytymistilat.
Maailmassa elää 900 miljoonaa ihmistä ilman jokapäiväistä puhdasta vettä.
Puhtaan juomaveden puutteesta kärsivät etenkin lapset. Joka minuutti kuolee kolme alle 5-vuotiasta lasta pilaantuneen veden aiheuttamiin tauteihin.
(Lähde: Puhdas vesi 1/2011)
Makeasta vedestä 70 prosenttia on jäätä ja lunta vuoristoissa ja napa-alueilla. Vain 0,3 prosenttia makeasta vedestä on järvissä ja joissa.
2,6 miljardilta ihmiseltä puuttuvat kelvolliset wc- ja peseytymistilat.
Maailmassa elää 900 miljoonaa ihmistä ilman jokapäiväistä puhdasta vettä.
Puhtaan juomaveden puutteesta kärsivät etenkin lapset. Joka minuutti kuolee kolme alle 5-vuotiasta lasta pilaantuneen veden aiheuttamiin tauteihin.
(Lähde: Puhdas vesi 1/2011)
torstai 10. maaliskuuta 2011
Viilaten, höyläten ja tuunaten
Olen aina kannattanut kaikenlaista kierrätystä, niin jätteiden kuin kodinsisustuksen tai oman vaatetuksenkin suhteen. Niin kauan kuin muistan olen kierrellyt kirpputoreja ja huutokauppoja, tehnyt uskomattomia löytöjä ja kantanut kotiin turhakkeitakin. Jos vain voin, yritän hankkia tarvitsemani tavarat käytettyinä.
Myös isoäidin ullakolta voi löytää aarteita. Meidän kotiimme on kannettu maalta esimerkiksi rukki ja vanha rikkinäinen keinutuoli, joka verhoilijalla käynnin jälkeen näyttää paremmalta kuin mikään huonekalukuvastosta saatavilla oleva. Autotallissa odottaa vanha vihreä senkki maalinpoistoa ja kunnostusta; tänä kesänä siitä tulee oiva säilytys- ja tarjoilutaso terassille.
Pahvisia kenkälaatikoita kyselen säännöllisesti tutusta kenkäkaupasta ja käytän niitä lahjojen pakkaamiseen. Uutta maalia pintaan ja decoupage-lakalla kuvioita päälle niin lahjan saaja saa ikään kuin bonuslahjan - säilytysrasian. Tänä talvena hurahdin virkkaukseen ja olen innostunut käyttämään jämälankoja pois nurkista pölyttymästä. Telkkarin ääressä on syntynyt läjä isoäidinruutuja sekä pullonkorkeista tehtyjä pannunalusia.
Viilaaminen, höylääminen ja tuunaaminen on kivaa! Mielikuvitus pääsee valloilleen, saa luoda jotain käsillään ja saa puhtaan ekologisen omantunnon kun keksii käyttöä tavaroille, jotka muuten päätyisivät kaatopaikalle. Lahjoistakin tulee näin uniikkeja. Mitä mieltä muuten olette, onko poliittisesti korrektia antaa ystävälle lahjaksi jotain kirppikseltä hankittua tai omista nurkista esiin kaivettua? Vai pitäisikö lahjan olla alkuperäispakkauksessaan uutuuttaan kiiltelevä?
Kivoja tuunausvinkkejä löytyy esimerkiksi seuraavista kirjoista:
Aija Rouhiainen: Haravasta tavara (2010)
Sanna Vatanen: Neulo. Virkkaa. Kirjo. Jämälangasta! (2009)
Anu Harkki: Viritetty (2007)
Itse olen jo alkanut kysellä lähikaupasta isoja suolakurkkupurkkeja lastenhuonetta varten - ohje hauskaan toteemipaaluun löytyy Rouhiaisen kirjasta.
Myös isoäidin ullakolta voi löytää aarteita. Meidän kotiimme on kannettu maalta esimerkiksi rukki ja vanha rikkinäinen keinutuoli, joka verhoilijalla käynnin jälkeen näyttää paremmalta kuin mikään huonekalukuvastosta saatavilla oleva. Autotallissa odottaa vanha vihreä senkki maalinpoistoa ja kunnostusta; tänä kesänä siitä tulee oiva säilytys- ja tarjoilutaso terassille.
Pahvisia kenkälaatikoita kyselen säännöllisesti tutusta kenkäkaupasta ja käytän niitä lahjojen pakkaamiseen. Uutta maalia pintaan ja decoupage-lakalla kuvioita päälle niin lahjan saaja saa ikään kuin bonuslahjan - säilytysrasian. Tänä talvena hurahdin virkkaukseen ja olen innostunut käyttämään jämälankoja pois nurkista pölyttymästä. Telkkarin ääressä on syntynyt läjä isoäidinruutuja sekä pullonkorkeista tehtyjä pannunalusia.
Viilaaminen, höylääminen ja tuunaaminen on kivaa! Mielikuvitus pääsee valloilleen, saa luoda jotain käsillään ja saa puhtaan ekologisen omantunnon kun keksii käyttöä tavaroille, jotka muuten päätyisivät kaatopaikalle. Lahjoistakin tulee näin uniikkeja. Mitä mieltä muuten olette, onko poliittisesti korrektia antaa ystävälle lahjaksi jotain kirppikseltä hankittua tai omista nurkista esiin kaivettua? Vai pitäisikö lahjan olla alkuperäispakkauksessaan uutuuttaan kiiltelevä?
Kivoja tuunausvinkkejä löytyy esimerkiksi seuraavista kirjoista:
Aija Rouhiainen: Haravasta tavara (2010)
Sanna Vatanen: Neulo. Virkkaa. Kirjo. Jämälangasta! (2009)
Anu Harkki: Viritetty (2007)
Itse olen jo alkanut kysellä lähikaupasta isoja suolakurkkupurkkeja lastenhuonetta varten - ohje hauskaan toteemipaaluun löytyy Rouhiaisen kirjasta.
tiistai 1. maaliskuuta 2011
Kevätkylvön aika
Uudenvuodenlupaukseni mukaisesti oli aika aloittaa kevätkylvöt. Istutin taaperon syöttötuoliin, levittelin sanomalehtiä pöydälle, lattialle, tuolin alle ja vähän muuallekin ja kaivoin kuivauskaapista pestyt margariinirasiat esille. Taapero nautti, kun sai upottaa kätensä multaan ja heitellä sitä rasioihin(kin). Äiti huolehti siemenien kylvöstä ja peittämisestä, taapero mullan kastelusta. Nyt alakerran ikkunarivistöä koristaa rasiarivistö, joista löytyy ruusukaalin, pensastomaatin ja purjosipulin alut. Yhteiseksi jokapäiväiseksi rituaaliksi on muodostunut mullan kastelu ja taimien ihmettely.
Huhtikuussa kevätkylvöt jatkuvat - basilikan sekä talvi-, kesä- ja koristekurpitsan siemenet odottavat jo vuoroaan.
perjantai 18. helmikuuta 2011
Ruoalla ei leikitä
Joulukuussa julkaistun Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) Foodspill -projektin tutkimuksen mukaan jokainen suomalainen heittää syömäkelpoista ruokaa roskiin keskimäärin 23 kiloa vuodessa. Eniten heitämme menemään vihanneksia, kotiruokaa, maitotuotteita, leipää ja muita viljatuotteita sekä hedelmiä ja marjoja.
Tutkimuksen mukaan ruokajätettä syntyy eniten sinkkunaisten jäljiltä. Syiksi ruoan poisheittämiselle annettiin ruoan pilaantuminen, päiväyksen vanheneminen, lautastähteet sekä liian suuren ruokamäärän valmistaminen.
Haloo!
23 kiloa vuodessa ruokaa roskikseen, yksittäisen kotitalouden kohdalla 50-65 kiloa. Siinä olisi hiilipainonlaskijoille haastetta; ensin pitäisi laskea jokaiselle poisheitetylle kilolle oma tuotantoon ja kuljetukseen kulunut hiilijalanjälkensä, sitten sille, miten kuluttaja saa tuotteet kotiinsa ja valmistaa niistä ruoan, ja lopuksi sille, kun nämä kilot heitetään menemään ja kuljetetaan kaatopaikalle. Minun matikkapääni ei siihen riittäisi.
Miten vaikeaa voi olla ruoan pakastaminen, jatkojalostaminen tai tuunaaminen? Meillä kokataan jatkuvasti isoja vuoallisia ruokaa, jotka pakataan pakastimeen yksittäisinä annoksina. Sitten kun on sellainen päivä, ettei kertakaikkiaan jaksa miettiä illan menyytä, niin jokainen voi kaivaa esille mitä mieli tekee - tonnikalapastaa, karjalanpaistia ja muussia, linssipataa ja riisiä tai vaikkapa kasviscurrya ja pakastevihanneksia.
Panemme pakastimeen myös leipää, jos näyttää siltä ettemme ehdi sitä tuoreena syömään. Jos juustonkannikoita on jäämässä homehtumaan jääkaappiin, ne kannattaa raastaa ja pakastaa; juustoraaste toimii hyvin vaikkapa lämpimien voileipien päällä.
Ruokatähteiden tuunaukseen kannattaa ryhtyä silloin, kun ei halua pakastaa ruokaa myöhempää käyttöä varten. Kovin moni ei halua syödä samaa ruokaa monta päivää peräkkäin, joten mielikuvitus peliin ja tuunaamaan! Tähteeksi jääneestä tomaattikeitosta syntyy vaikkapa pastakastiketta, tai pastakastikkeesta keittoa. Spagetti bolognese maistuu ihan uudelta kun spagetit pätkii pieneksi, latoo uunivuokaan kastikkeen kanssa ja kruunaa paistoksen juustokastikkeella tai -raasteella. Sama toimii perunamuussin ja jauhelihakastikkeen kanssa - kerroksittain vuokaan pakastevihannesten kanssa ja juustoraastetta pinnalle niin taaperot saavat englantilaista lammaspaimenen piirasta, ainakin melkein.
Myös lisukkeita vaihtamalla saa hyvin vaihtelua ruokiin. Kasvissosekeitto maistuu hyvin erilaiselta tarjotaan se sitten raejuuston, krutonkien tai mozzarellan kanssa.
Parasta ennen -päiväys on valmistajan takuu siitä, että tuote säilyy hyvänä avaamattomana ainakin siihen päivään saakka. Minä en vielä ole kohdannut sellaista maitolitraa, joka olisi mennyt vanhaksi pari päivää päiväyksen jälkeen. Jos arveluttaa juoda maitoa sellaisenaan, niin siitä on hyvä pyöräyttää pannukakku tai lettutaikina. Piimärieskaanhan laitetaan oikein mielellään happamaksi mennyttä kermaa tai kermaviiliä - maku vain paranee sen myötä.
Pari viikkoa sitten YLE:n Puoli seitsemän -ohjelmassa kokki Harri Syrjänen tuunasi toimittajan kanssa tähteitä ja loihti vanhentuneesta leivästä, nahistuneista salaatin lehdistä, tomaatista ja juustosta lämpimiä voileipiä. Olen todennut saman: lämpimiin voileipiin voi tunkea lähes mitä vain ja ne aina maistuvat hyviltä. Ainakin kaakaon kanssa tällaisena pakkaspäivänä kuin tänään. Taidanpa tietää, mitä meillä on tarjolla iltapalalla.
Tutkimuksen mukaan ruokajätettä syntyy eniten sinkkunaisten jäljiltä. Syiksi ruoan poisheittämiselle annettiin ruoan pilaantuminen, päiväyksen vanheneminen, lautastähteet sekä liian suuren ruokamäärän valmistaminen.
Haloo!
23 kiloa vuodessa ruokaa roskikseen, yksittäisen kotitalouden kohdalla 50-65 kiloa. Siinä olisi hiilipainonlaskijoille haastetta; ensin pitäisi laskea jokaiselle poisheitetylle kilolle oma tuotantoon ja kuljetukseen kulunut hiilijalanjälkensä, sitten sille, miten kuluttaja saa tuotteet kotiinsa ja valmistaa niistä ruoan, ja lopuksi sille, kun nämä kilot heitetään menemään ja kuljetetaan kaatopaikalle. Minun matikkapääni ei siihen riittäisi.
Miten vaikeaa voi olla ruoan pakastaminen, jatkojalostaminen tai tuunaaminen? Meillä kokataan jatkuvasti isoja vuoallisia ruokaa, jotka pakataan pakastimeen yksittäisinä annoksina. Sitten kun on sellainen päivä, ettei kertakaikkiaan jaksa miettiä illan menyytä, niin jokainen voi kaivaa esille mitä mieli tekee - tonnikalapastaa, karjalanpaistia ja muussia, linssipataa ja riisiä tai vaikkapa kasviscurrya ja pakastevihanneksia.
Panemme pakastimeen myös leipää, jos näyttää siltä ettemme ehdi sitä tuoreena syömään. Jos juustonkannikoita on jäämässä homehtumaan jääkaappiin, ne kannattaa raastaa ja pakastaa; juustoraaste toimii hyvin vaikkapa lämpimien voileipien päällä.
Ruokatähteiden tuunaukseen kannattaa ryhtyä silloin, kun ei halua pakastaa ruokaa myöhempää käyttöä varten. Kovin moni ei halua syödä samaa ruokaa monta päivää peräkkäin, joten mielikuvitus peliin ja tuunaamaan! Tähteeksi jääneestä tomaattikeitosta syntyy vaikkapa pastakastiketta, tai pastakastikkeesta keittoa. Spagetti bolognese maistuu ihan uudelta kun spagetit pätkii pieneksi, latoo uunivuokaan kastikkeen kanssa ja kruunaa paistoksen juustokastikkeella tai -raasteella. Sama toimii perunamuussin ja jauhelihakastikkeen kanssa - kerroksittain vuokaan pakastevihannesten kanssa ja juustoraastetta pinnalle niin taaperot saavat englantilaista lammaspaimenen piirasta, ainakin melkein.
Myös lisukkeita vaihtamalla saa hyvin vaihtelua ruokiin. Kasvissosekeitto maistuu hyvin erilaiselta tarjotaan se sitten raejuuston, krutonkien tai mozzarellan kanssa.
Parasta ennen -päiväys on valmistajan takuu siitä, että tuote säilyy hyvänä avaamattomana ainakin siihen päivään saakka. Minä en vielä ole kohdannut sellaista maitolitraa, joka olisi mennyt vanhaksi pari päivää päiväyksen jälkeen. Jos arveluttaa juoda maitoa sellaisenaan, niin siitä on hyvä pyöräyttää pannukakku tai lettutaikina. Piimärieskaanhan laitetaan oikein mielellään happamaksi mennyttä kermaa tai kermaviiliä - maku vain paranee sen myötä.
Pari viikkoa sitten YLE:n Puoli seitsemän -ohjelmassa kokki Harri Syrjänen tuunasi toimittajan kanssa tähteitä ja loihti vanhentuneesta leivästä, nahistuneista salaatin lehdistä, tomaatista ja juustosta lämpimiä voileipiä. Olen todennut saman: lämpimiin voileipiin voi tunkea lähes mitä vain ja ne aina maistuvat hyviltä. Ainakin kaakaon kanssa tällaisena pakkaspäivänä kuin tänään. Taidanpa tietää, mitä meillä on tarjolla iltapalalla.
maanantai 14. helmikuuta 2011
Luomu miehen tiellä pitää
Minä kasvoin lihansyöjäperheessä. Nelihenkinen perheemme kokoontui joka ilta äidin valmistamalle aterialle, joka 90 prosenttisesti koostui liharuoista. Ainoat ”kasvisruoat” taisivat muistaakseni olla kesäkeitto ja erilaiset puurot ja vellit. Muulloin pöytään kannettiin karjalanpaistia ja patapaistia, jauhelihakastiketta ja lihapullia, makkarasoppaa ja uunimakkaraa tai suolalapaa ja merimiespataa. Äitini on erinomainen kokki ja hänelle täytyy nostaa hattua siitä, että työpäivän jälkeen hän jaksoi vielä käydä ruokaostoksilla ja valmistaa aterian perheelle – joka ilta samaan aikaan.
Omassa perheessäni asiat tehdään kuitenkin hieman erilailla. Ensinnäkin päivällisen meillä syö vain taapero. Me aikuiset emme syö kuin yhden lämpimän ruoan päivässä ja pärjäämme illan teekupposella ja parilla voileivällä. Tietysti sekin vaikuttaa, että mies tulee kotiin vasta lähempänä kello seitsemää, joten kello viiden päivällisen voi tyystin unohtaa. Meidän ruokavaliomme myös koostuu enimmäkseen jostain muusta kuin lihasta, ja yhä useammin luomusta.
Luomu [luonnonmukainen tuotanto]
Kiinnostuin luomusta luettuani Nina Colliander-Nymanin ja Maria Riskan kirjoittaman kirjan Oikeaa ruokaa – lapset, ruoka ja terveys (Kirjapaja 2009). Toimittajan ja kotitalous- ja terveystiedon opettajan yhteistyönä tekemä teos on upea tietolähde ruoasta ja sen vaikutuksesta terveyteen, erityisesti lasten terveyteen. Einekset, lisäaineet, kevyttuotteet ja makeiset teilataan, ja niiden tilalle ehdotetaan luomutuotteita sekä aitoa voita ja kermaa.
Samoihin aikoihin kirjaan tutustuessani luomu nousi toden teolla otsikoihin, kun ulkoministeri Stubbin asettama Suomibrändi –valtuuskunta julkisti raporttinsa, jonka yhtenä ajatuksena oli luonnonmukaisen maa- ja elintarviketalouden kehittäminen. Valtuuskunnan mukaan puolet Suomen maataloudesta tulisi olla luomutuotantoa vuoteen 2030 mennessä. (Tehtävä Suomelle: http://www.tehtavasuomelle.fi/)
Vuonna 2009 Suomen maatiloista vain noin 6 prosenttia (4 000 tilaa) olivat luomutiloja. Luomutuotteet ovat edelleen myös marginaalissa; vuonna 2008 vain yksi prosentti kotitalouksien elintarvikeostoista koostui luomutuotteista. Suosituimmat luomutuotteet olivat kananmunat sekä jauhot ja hiutaleet (lähde: Ruokatiedon Luomutiedotus / ACNielsen Kuluttajapaneeli 2006, 2007, 2008.)
Miksi kalliimpi luomutuote olisi sitten parempi vaihtoehto? Erään tutkimuksen mukaan lapsista koostuneen koeryhmän virtsasta löytyi torjunta-ainejäämiä. Jäämät hävisivät, kun koeryhmä muutti ruokavalionsa luonnonmukaiseksi.
Tämä kertoo suoraan siitä, että luonnonmukainen tuotanto on parempi vaihtoehto ihmisille, vesistöille, ilmastolle ja koko elämän monimuotoisuudelle. Luomutuotanto on myrkytöntä ja vähentää lannoitemääriä. Kemiallisten torjunta-aineiden ja keinolannoitteiden käyttö on kiellettyä sekä antibioottien ja lisäaineiden käyttö tarkkaan säänneltyä. Eläintuotannossa on tiukemmat hyvinvointimääräykset; esimerkiksi eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä lajinmukaista käyttäytymistä ja vapaata liikkumista korostetaan luonnonmukaisessa eläintuotannossa.
Colliander-Nymanin ja Riskan teoksen mukaan jotkut luomutuotteet sisältävät enemmän antioksidantteja ja ravintoaineita kuin tavalliset ruoka-aineet. On esimerkiksi arvioitu, että luomumaidossa on jopa 70 prosenttia enemmän ravintoaineita kuin tavallisessa maidossa.
Meidän perheessämme siirryttiin tämän teoksen kahlaamisen jälkeen täysin luomumaitoon. Lisäksi ostamme säännöllisesti myös luomuleipää, -sokeria, -puurohiutaleita, -kananmunia, -kasviksia ja -juustoa. Jos kaupan hyllystä löytyy etsimälleni tuotteelle luomuversio, ei minun tarvitse harkita kahta kertaa. Vaikka tuotteen hinta olisikin kalliimpi niin en jää laskemaan senttejä päässäni - mielestäni terveydelle ei voi laskea hintaa. Ja se, mitä suuhun laitamme, vaikuttaa suoraan terveyteen.
Lisätietoa luomusta sain Kenneth Oker-Blomin teoksesta syö terveellisesti. ajattele ekologisesti (2009). Oker-Blom kirjoittaa terveellisen lähiruoan puolesta ja kehottaa kuluttajia pienentämään ekologista jalanjälkeään. ”Pystymme tekemään asioita oman terveytemme eteen ja samalla auttamaan ympäristöä parantamalla ruokailutottumuksiamme”, hän kirjoittaa. Hänen teesejään ovat kotiruoka, sesonkiajattelu ja ruoan valmistaminen ilman puolivalmisteita tai lisäaineita.
Kirjan mukaan vuonna 2007 Suomessa heitettiin menemään jopa 60 kiloa ruoantähteitä henkeä kohti; yhteensä se tekee jopa 300 000 000 kiloa! Tällainen määrä ruokaa tuntuu jo lompakossammekin – arvioiden mukaan heitämme jopa 20 prosenttia ruokakuluistamme biojätteisiin. Ruoan tuhlaamiseen ja ruoantähteiden tuunaamiseeen palataan kuitenkin myöhemmin.
Sekä Colliander-Nymanin ja Riskan teoksessa että Oker-Blomin kirjassa sivutaan myös suomalaista suoritusyhteiskuntaa ja ajanpuutetta. Oker-Blom kirjoittaakin, että ”ainoa asia, josta meillä kehittyneessä yhteiskunnassamme on puutetta, on AIKA!” Kirjoittajat patistavat perheitä viettämään enemmän aikaa yhdessä, syömään yhdessä ja valmistamaan ruokaa yhdessä.
Onneksi on viikonloput. Silloin meilläkin tehdään isoimmat ruokaostokset, valmistetaan ruokaa yhdessä, istutaan pitkään ruokapöydässä ja nautitaan luomusti ja reilusti.
Lisätietoa luomusta löytyy esimerkiksi seuraavilta sivustoilta:
Luomuliitto: http://www.luomu-liitto.fi/
Ruokatieto.fi – luomua tilastoissa: http://www.ruokatieto.fi/Suomeksi/Ruokafaktaa/Luomua_tilastoissa
Omassa perheessäni asiat tehdään kuitenkin hieman erilailla. Ensinnäkin päivällisen meillä syö vain taapero. Me aikuiset emme syö kuin yhden lämpimän ruoan päivässä ja pärjäämme illan teekupposella ja parilla voileivällä. Tietysti sekin vaikuttaa, että mies tulee kotiin vasta lähempänä kello seitsemää, joten kello viiden päivällisen voi tyystin unohtaa. Meidän ruokavaliomme myös koostuu enimmäkseen jostain muusta kuin lihasta, ja yhä useammin luomusta.
Luomu [luonnonmukainen tuotanto]
Kiinnostuin luomusta luettuani Nina Colliander-Nymanin ja Maria Riskan kirjoittaman kirjan Oikeaa ruokaa – lapset, ruoka ja terveys (Kirjapaja 2009). Toimittajan ja kotitalous- ja terveystiedon opettajan yhteistyönä tekemä teos on upea tietolähde ruoasta ja sen vaikutuksesta terveyteen, erityisesti lasten terveyteen. Einekset, lisäaineet, kevyttuotteet ja makeiset teilataan, ja niiden tilalle ehdotetaan luomutuotteita sekä aitoa voita ja kermaa.
Samoihin aikoihin kirjaan tutustuessani luomu nousi toden teolla otsikoihin, kun ulkoministeri Stubbin asettama Suomibrändi –valtuuskunta julkisti raporttinsa, jonka yhtenä ajatuksena oli luonnonmukaisen maa- ja elintarviketalouden kehittäminen. Valtuuskunnan mukaan puolet Suomen maataloudesta tulisi olla luomutuotantoa vuoteen 2030 mennessä. (Tehtävä Suomelle: http://www.tehtavasuomelle.fi/)
Vuonna 2009 Suomen maatiloista vain noin 6 prosenttia (4 000 tilaa) olivat luomutiloja. Luomutuotteet ovat edelleen myös marginaalissa; vuonna 2008 vain yksi prosentti kotitalouksien elintarvikeostoista koostui luomutuotteista. Suosituimmat luomutuotteet olivat kananmunat sekä jauhot ja hiutaleet (lähde: Ruokatiedon Luomutiedotus / ACNielsen Kuluttajapaneeli 2006, 2007, 2008.)
Miksi kalliimpi luomutuote olisi sitten parempi vaihtoehto? Erään tutkimuksen mukaan lapsista koostuneen koeryhmän virtsasta löytyi torjunta-ainejäämiä. Jäämät hävisivät, kun koeryhmä muutti ruokavalionsa luonnonmukaiseksi.
Tämä kertoo suoraan siitä, että luonnonmukainen tuotanto on parempi vaihtoehto ihmisille, vesistöille, ilmastolle ja koko elämän monimuotoisuudelle. Luomutuotanto on myrkytöntä ja vähentää lannoitemääriä. Kemiallisten torjunta-aineiden ja keinolannoitteiden käyttö on kiellettyä sekä antibioottien ja lisäaineiden käyttö tarkkaan säänneltyä. Eläintuotannossa on tiukemmat hyvinvointimääräykset; esimerkiksi eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä lajinmukaista käyttäytymistä ja vapaata liikkumista korostetaan luonnonmukaisessa eläintuotannossa.
Colliander-Nymanin ja Riskan teoksen mukaan jotkut luomutuotteet sisältävät enemmän antioksidantteja ja ravintoaineita kuin tavalliset ruoka-aineet. On esimerkiksi arvioitu, että luomumaidossa on jopa 70 prosenttia enemmän ravintoaineita kuin tavallisessa maidossa.
Meidän perheessämme siirryttiin tämän teoksen kahlaamisen jälkeen täysin luomumaitoon. Lisäksi ostamme säännöllisesti myös luomuleipää, -sokeria, -puurohiutaleita, -kananmunia, -kasviksia ja -juustoa. Jos kaupan hyllystä löytyy etsimälleni tuotteelle luomuversio, ei minun tarvitse harkita kahta kertaa. Vaikka tuotteen hinta olisikin kalliimpi niin en jää laskemaan senttejä päässäni - mielestäni terveydelle ei voi laskea hintaa. Ja se, mitä suuhun laitamme, vaikuttaa suoraan terveyteen.
Lisätietoa luomusta sain Kenneth Oker-Blomin teoksesta syö terveellisesti. ajattele ekologisesti (2009). Oker-Blom kirjoittaa terveellisen lähiruoan puolesta ja kehottaa kuluttajia pienentämään ekologista jalanjälkeään. ”Pystymme tekemään asioita oman terveytemme eteen ja samalla auttamaan ympäristöä parantamalla ruokailutottumuksiamme”, hän kirjoittaa. Hänen teesejään ovat kotiruoka, sesonkiajattelu ja ruoan valmistaminen ilman puolivalmisteita tai lisäaineita.
Kirjan mukaan vuonna 2007 Suomessa heitettiin menemään jopa 60 kiloa ruoantähteitä henkeä kohti; yhteensä se tekee jopa 300 000 000 kiloa! Tällainen määrä ruokaa tuntuu jo lompakossammekin – arvioiden mukaan heitämme jopa 20 prosenttia ruokakuluistamme biojätteisiin. Ruoan tuhlaamiseen ja ruoantähteiden tuunaamiseeen palataan kuitenkin myöhemmin.
Sekä Colliander-Nymanin ja Riskan teoksessa että Oker-Blomin kirjassa sivutaan myös suomalaista suoritusyhteiskuntaa ja ajanpuutetta. Oker-Blom kirjoittaakin, että ”ainoa asia, josta meillä kehittyneessä yhteiskunnassamme on puutetta, on AIKA!” Kirjoittajat patistavat perheitä viettämään enemmän aikaa yhdessä, syömään yhdessä ja valmistamaan ruokaa yhdessä.
Onneksi on viikonloput. Silloin meilläkin tehdään isoimmat ruokaostokset, valmistetaan ruokaa yhdessä, istutaan pitkään ruokapöydässä ja nautitaan luomusti ja reilusti.
Lisätietoa luomusta löytyy esimerkiksi seuraavilta sivustoilta:
Luomuliitto: http://www.luomu-liitto.fi/
Ruokatieto.fi – luomua tilastoissa: http://www.ruokatieto.fi/Suomeksi/Ruokafaktaa/Luomua_tilastoissa
tiistai 25. tammikuuta 2011
Ekokokeilu: Älä osta mitään -viikko
ÄOM - Älä osta mitään -päivää vietetään vuosittain marraskuussa. Kampanjan tarkoituksena on saada kuluttajat miettimään arkisia ostopäätöksiä ja niiden vaikutuksia ympäristöömme.
Colin Beavinin kirjasta Ekovuosi Manhattanilla innostuneena halusin itsekin tehdä jonkin ekokokeen. Viimeisillään raskaana ollessa, huonovointisena ja flunssaisena en kuitenkaan halunnut aloittaa millään hard core -testillä, joten valitsin itselleni Älä osta mitään -viikon. Sen täytyi tapahtua ex tempore, koska muutenhan olisi helppoa huijata ja ostaa kuukauden ruokatavarat pakastimeen.
Niinpä eräänä lumisena tiistaipäivänä päätin olla ostamatta mitään viikkoon. Olimme käyneet lauantaina ruokaostoksilla ja ostaneet 60 eurolla maitoa, piimää, leipää, banaania, rahkaa, kermaa, kermaviiliä, creme fraichea, runebergintorttuja ja pullapitkoa vieraille, juustoa, jogurttia ja lauantain kunniaksi irtokarkkeja ja suklaata. Aika vähän "oikeita" ruokatarpeita mutta jääkaapin juuresosastolta ja pakastimesta löytyi sen verran tarvikkeita että emmeköhän yhden viikon aina pärjäisi.
Lauantaina olin valmistanut ison padallisen chili con carnea hirvenlihasta, jota popsimme viikonlopun ja alkuviikon. Tiistaina tein pastaa pinaatti-feta-auringonkuivattutomaatti -kastikkeella. Keskiviikkona tein taaperolle pienen perunamuussin ja sulatin pakkasesta kasviscurrya sen seuraksi; aikuiset söivät pastan rippeitä. Leipä rupesi loppumaan, joten paistoin pari pellillistä sämpylöitä, joista pakastin osan. Torstaina kaivoin pakastimesta pussillisen kasvispyöryköitä ja valmistin niiden seuraksi couscousia, kermaviilikastiketta ja porkkanaraastetta. Perjantaina taapero ja minä söimme loput pyörykät ja mies sai lounasevääksi pakastimesta sulatetun tomaattisen hirvipadan ja riisiä. Iltapuurot valmistin joka päivä veteen säännöstelläkseni maitoa - kuiva-ainekaapissa oli kyllä pari purkkia hyla-maitoa pahan päivän varalle mutta yritin pärjätä taaperolle juotavaksi tarkoitetulla luomumaidolla mahdollisimman pitkälle. Puurojen seuraksi tein mehukeittoa, toisen mansikoista ja toisen mustikka-vadelma -sekoituksesta.
Teknisesti olisimme voineet mennä ruokaostoksille lauantaina, jolloin edellisestä ostosreissusta olisi kulunut tasan viikko, mutta olin koukussa. Miten pitkään pärjäisin käymättä kaupassa? Kahvia ja teetä oli kaapissa yllinkyllin, hiutaleita ja ryynejä puuroja varten, jauhoja leivontaan, perunoita, porkkanoita ja lanttua ainakin parille aterialle... Jatkoin siis ekokokeilua edelleen.
Lauantaina löysin pari purkkia säilyketomaatteja ja tein niistä ja creme fraichesta tomaattikeiton. Maito loppui ja taapero siirtyi hyla-maitoon. Sunnuntaina herkuttelimme veteen keitetyllä kalakeitolla; pakastimesta löytyi kalakuutioita mutta ilman kermaa keitto kylläkin oli vähän vesitetyn makuista. Upposi kuitenkin. Sämpylät loppuivat, joten pyöräytin yläasteen kotitaloustuntien oppien mukaisesti teeleipiä - nopeita, helppoja mutta huonostisäilyviä. Maanantaina keitin pienen (perunoiden ja porkkanoiden vähyydestä johtuen) hirvenlihakeiton ja paistoin lisää teeleipiä. Jääkaappi alkoi ammottaa tyhjyyttään, ja mies alkoi valittaa. Yritin tsempata perhettä jatkamaan vielä vähän aikaa ja kaivoin kuiva-ainekaapista joululta jääneitä pipareita. Seuraavana päivänä vessapaperi loppui, ja siihen tyssäsi myös ekokokeiluni. Itseltäni olisin voinut vaikka vaatiakin vaihtoehtoisia tapoja pepun pyyhkimiseen mutta rajansa kaikella perheenjäsenten suhteen.
Taapersin siis jälleen lumituiskussa kauppaan ja tankkasin vessapaperia, maitoa, leipää, perunoita, porkkanoita, juustoa ja kermaa. Näillä pötkisi taas pitkälle.
Noiden puolentoista viikon aikana saavutin sen, mitä olin toivonutkin: huomasin, että ihminen pärjää hyvin sillä, mitä hänellä jo on. Pakastin tyhjeni hienosti ja nyt vain odottelen kovempia pakkasia, että voin vihdoin sulattaa sen. Jääkaappiin tuli tilaa ja pinnat oli helppo putsata. Kuiva-ainekaapin sisältö tuli syynättyä tarkkaan ja käytettyä niitä tarvikkeita, joiden viimeinen eräpäivä oli lähestymässä. Rahaa ja aikaa säästyi, kun ei tullut käytyä ruokakaupassa. Ja seuraavalla ostoskerralla mietin varmasti tarkemmin, mitä oikeasti tarvitsen.
Colin Beavinin kirjasta Ekovuosi Manhattanilla innostuneena halusin itsekin tehdä jonkin ekokokeen. Viimeisillään raskaana ollessa, huonovointisena ja flunssaisena en kuitenkaan halunnut aloittaa millään hard core -testillä, joten valitsin itselleni Älä osta mitään -viikon. Sen täytyi tapahtua ex tempore, koska muutenhan olisi helppoa huijata ja ostaa kuukauden ruokatavarat pakastimeen.
Niinpä eräänä lumisena tiistaipäivänä päätin olla ostamatta mitään viikkoon. Olimme käyneet lauantaina ruokaostoksilla ja ostaneet 60 eurolla maitoa, piimää, leipää, banaania, rahkaa, kermaa, kermaviiliä, creme fraichea, runebergintorttuja ja pullapitkoa vieraille, juustoa, jogurttia ja lauantain kunniaksi irtokarkkeja ja suklaata. Aika vähän "oikeita" ruokatarpeita mutta jääkaapin juuresosastolta ja pakastimesta löytyi sen verran tarvikkeita että emmeköhän yhden viikon aina pärjäisi.
Lauantaina olin valmistanut ison padallisen chili con carnea hirvenlihasta, jota popsimme viikonlopun ja alkuviikon. Tiistaina tein pastaa pinaatti-feta-auringonkuivattutomaatti -kastikkeella. Keskiviikkona tein taaperolle pienen perunamuussin ja sulatin pakkasesta kasviscurrya sen seuraksi; aikuiset söivät pastan rippeitä. Leipä rupesi loppumaan, joten paistoin pari pellillistä sämpylöitä, joista pakastin osan. Torstaina kaivoin pakastimesta pussillisen kasvispyöryköitä ja valmistin niiden seuraksi couscousia, kermaviilikastiketta ja porkkanaraastetta. Perjantaina taapero ja minä söimme loput pyörykät ja mies sai lounasevääksi pakastimesta sulatetun tomaattisen hirvipadan ja riisiä. Iltapuurot valmistin joka päivä veteen säännöstelläkseni maitoa - kuiva-ainekaapissa oli kyllä pari purkkia hyla-maitoa pahan päivän varalle mutta yritin pärjätä taaperolle juotavaksi tarkoitetulla luomumaidolla mahdollisimman pitkälle. Puurojen seuraksi tein mehukeittoa, toisen mansikoista ja toisen mustikka-vadelma -sekoituksesta.
Teknisesti olisimme voineet mennä ruokaostoksille lauantaina, jolloin edellisestä ostosreissusta olisi kulunut tasan viikko, mutta olin koukussa. Miten pitkään pärjäisin käymättä kaupassa? Kahvia ja teetä oli kaapissa yllinkyllin, hiutaleita ja ryynejä puuroja varten, jauhoja leivontaan, perunoita, porkkanoita ja lanttua ainakin parille aterialle... Jatkoin siis ekokokeilua edelleen.
Lauantaina löysin pari purkkia säilyketomaatteja ja tein niistä ja creme fraichesta tomaattikeiton. Maito loppui ja taapero siirtyi hyla-maitoon. Sunnuntaina herkuttelimme veteen keitetyllä kalakeitolla; pakastimesta löytyi kalakuutioita mutta ilman kermaa keitto kylläkin oli vähän vesitetyn makuista. Upposi kuitenkin. Sämpylät loppuivat, joten pyöräytin yläasteen kotitaloustuntien oppien mukaisesti teeleipiä - nopeita, helppoja mutta huonostisäilyviä. Maanantaina keitin pienen (perunoiden ja porkkanoiden vähyydestä johtuen) hirvenlihakeiton ja paistoin lisää teeleipiä. Jääkaappi alkoi ammottaa tyhjyyttään, ja mies alkoi valittaa. Yritin tsempata perhettä jatkamaan vielä vähän aikaa ja kaivoin kuiva-ainekaapista joululta jääneitä pipareita. Seuraavana päivänä vessapaperi loppui, ja siihen tyssäsi myös ekokokeiluni. Itseltäni olisin voinut vaikka vaatiakin vaihtoehtoisia tapoja pepun pyyhkimiseen mutta rajansa kaikella perheenjäsenten suhteen.
Taapersin siis jälleen lumituiskussa kauppaan ja tankkasin vessapaperia, maitoa, leipää, perunoita, porkkanoita, juustoa ja kermaa. Näillä pötkisi taas pitkälle.
Noiden puolentoista viikon aikana saavutin sen, mitä olin toivonutkin: huomasin, että ihminen pärjää hyvin sillä, mitä hänellä jo on. Pakastin tyhjeni hienosti ja nyt vain odottelen kovempia pakkasia, että voin vihdoin sulattaa sen. Jääkaappiin tuli tilaa ja pinnat oli helppo putsata. Kuiva-ainekaapin sisältö tuli syynättyä tarkkaan ja käytettyä niitä tarvikkeita, joiden viimeinen eräpäivä oli lähestymässä. Rahaa ja aikaa säästyi, kun ei tullut käytyä ruokakaupassa. Ja seuraavalla ostoskerralla mietin varmasti tarkemmin, mitä oikeasti tarvitsen.
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
Vihertävät kirjastot
Olen aina rakastanut kirjastoja. Lapsena vietin iltapäivät kirjastossa selaillen kirjoja ja lehtiä, kuunnellen levyjä ja lopulta raahaten huimia kirjapinoja kotiin koulurepussani. Pidän siitä valtavasta käsinkosketeltavasta tiedon määrästä ja viisaita sanoja täynnä olevia teoksista. Lomamatkoilla toiset kiertävät museoissa tai kauppakeskuksissa, minun on puolestani pakko päästä käymään paikallisessa kirjastossa.
Nykyisin työskentelen kirjastossa. Päädyin alalle vähän sattumalta, viestinnän opiskelijasta äitiyslomansijaiseksi ja edelleen vakivirkaan, mutta se oli paras sattuma mitä olisi voinut tapahtua. Nautin asiakaspalvelusta ja tykkään tutkailla uusia teoksia ja selailla uusia lehtiä ja opetella aina uutta - sosiaalista mediaa, e-kirjoja ja -lehtiä, mobiilipalveluja, tietokantoja... Tämäkin ala kehittyy huimasti ja on kunnia olla mukana opiskelemassa - ja edelleen opettamassa - uusinta uutta.
Eräs kollega kerran tokaisi, että hän työskentelee kirjastossa koska se on ekologisin työpaikka, jonka hän tietää. Missä muualla asiakkaat voivat viedä veloituksetta kirjat, lehdet, DVDt ja CDt, jopa sähkönkulutusmittarit tai sukset kotiinsa? Ja kun niitä ei enää tarvitse, ne voi palauttaa takaisin ilman että jäävät nurkkiin keräämään pölyä ja kasvamaan suuriksi tavarakasoiksi. Pelkästään maalaisjärjellä ajateltuna on itsestään selvää, että jos sama tuote kiertää kymmenien tai satojen käsien kautta, säästyy mittavat määrät luonnonvaroja ja raaka-aineita, kuin jos jokainen kuluttaja ostaisi saman tuotteen itselleen.
Meidän perheessä lainataan säännöllisesti kirjoja ja CD-levyjä kotiin asti sekä lueskellaan lehtiä lukusalissa. Taapero tykkää tepastella lastenosastolla ihmettelemässä akvaariokaloja ja kattoon ripustettuja örkkejä, malttaapa joskus jopa istahtaa hetkeksi selailemaan lastenkirjaa tai tekemään palapeliä. Vanhemmat viihtyvät kirjastossa vielä pidempäänkin jos kahvila sattuu olemaan auki ja siellä pääsee virkistäytymään kahvikupin äärellä.
Suomalaiset ovat aina olleet lukijakansaa ja kirjastonkäyttäjinä maailman huippua. Suomalaisista yleisistä kirjastoista löytyy yli 35 miljoonaa kirjaa, ja vuonna 2009 kokoelmia kartutettiin lähes kahdella miljoonalla lisää. Kirjoja lainattiin yli 71 miljoonaa kertaa vuonna 2009.
Lehtiä puolestaan löytyi yleisistä kirjastoista yli 90 000 kappaletta; näistä 10 prosenttia oli sanomalehtiä ja loput aikakauslehtiä.
Suomessa on yhteensä yli 300 pääkirjastoa ja lähes 500 sivukirjastoa. Kirjastoautoja kiertää yli 150 kappaletta, ja löytyypä Suomesta jopa yksi kirjastovenekin. (http://tilastot.kirjastot.fi)
Näiden lukujen valossa ei voi kuin todeta, että meidän kannattaisi olla ylpeitä suomalaisesta kirjastosta, tutustua ja löytää sen lukemattomat aarteet yhä uudelleen ja uudelleen ja tutustuttaa lapsetkin sen ihmeelliseen maailmaan. Mikäpä onkaan mukavampi tapa viettää lauantaiaamupäivä kuin satutunti, kuppi kahvia ja vaikkapa Lapin Kansan tuorein numero?
Nykyisin työskentelen kirjastossa. Päädyin alalle vähän sattumalta, viestinnän opiskelijasta äitiyslomansijaiseksi ja edelleen vakivirkaan, mutta se oli paras sattuma mitä olisi voinut tapahtua. Nautin asiakaspalvelusta ja tykkään tutkailla uusia teoksia ja selailla uusia lehtiä ja opetella aina uutta - sosiaalista mediaa, e-kirjoja ja -lehtiä, mobiilipalveluja, tietokantoja... Tämäkin ala kehittyy huimasti ja on kunnia olla mukana opiskelemassa - ja edelleen opettamassa - uusinta uutta.
Eräs kollega kerran tokaisi, että hän työskentelee kirjastossa koska se on ekologisin työpaikka, jonka hän tietää. Missä muualla asiakkaat voivat viedä veloituksetta kirjat, lehdet, DVDt ja CDt, jopa sähkönkulutusmittarit tai sukset kotiinsa? Ja kun niitä ei enää tarvitse, ne voi palauttaa takaisin ilman että jäävät nurkkiin keräämään pölyä ja kasvamaan suuriksi tavarakasoiksi. Pelkästään maalaisjärjellä ajateltuna on itsestään selvää, että jos sama tuote kiertää kymmenien tai satojen käsien kautta, säästyy mittavat määrät luonnonvaroja ja raaka-aineita, kuin jos jokainen kuluttaja ostaisi saman tuotteen itselleen.
Meidän perheessä lainataan säännöllisesti kirjoja ja CD-levyjä kotiin asti sekä lueskellaan lehtiä lukusalissa. Taapero tykkää tepastella lastenosastolla ihmettelemässä akvaariokaloja ja kattoon ripustettuja örkkejä, malttaapa joskus jopa istahtaa hetkeksi selailemaan lastenkirjaa tai tekemään palapeliä. Vanhemmat viihtyvät kirjastossa vielä pidempäänkin jos kahvila sattuu olemaan auki ja siellä pääsee virkistäytymään kahvikupin äärellä.
Suomalaiset ovat aina olleet lukijakansaa ja kirjastonkäyttäjinä maailman huippua. Suomalaisista yleisistä kirjastoista löytyy yli 35 miljoonaa kirjaa, ja vuonna 2009 kokoelmia kartutettiin lähes kahdella miljoonalla lisää. Kirjoja lainattiin yli 71 miljoonaa kertaa vuonna 2009.
Lehtiä puolestaan löytyi yleisistä kirjastoista yli 90 000 kappaletta; näistä 10 prosenttia oli sanomalehtiä ja loput aikakauslehtiä.
Suomessa on yhteensä yli 300 pääkirjastoa ja lähes 500 sivukirjastoa. Kirjastoautoja kiertää yli 150 kappaletta, ja löytyypä Suomesta jopa yksi kirjastovenekin. (http://tilastot.kirjastot.fi)
Näiden lukujen valossa ei voi kuin todeta, että meidän kannattaisi olla ylpeitä suomalaisesta kirjastosta, tutustua ja löytää sen lukemattomat aarteet yhä uudelleen ja uudelleen ja tutustuttaa lapsetkin sen ihmeelliseen maailmaan. Mikäpä onkaan mukavampi tapa viettää lauantaiaamupäivä kuin satutunti, kuppi kahvia ja vaikkapa Lapin Kansan tuorein numero?
tiistai 4. tammikuuta 2011
Vihreät (lapsi)perheet
Parisen vuotta sitten MTV3 -kanavalla esitetyssä Ekotähdet -sarjassa vierailtiin Johanna Rusanen-Kartanon kodissa katsomassa, miten lapsiperheessä voitaisiin tehdä enemmän vihreitä valintoja. Perheelle opastettiin kestovaippailua, vauvasoseiden tekoa, pesupähkinöiden käyttöä ja kompostointia.
Perheen kasvu kahden aikuisen taloudesta lapsella tai muutamalla vaikuttaa luonnollisesti kulutuksen lisääntymiseen. Lapset tarvitsevat joskus järjettömältä tuntuvan määrän tavaraa: vaunuja, rattaita, sittereitä, turvakaukaloita ja -istuimia, syöttötuoleja, pesuammeita, vaatteita, vaippoja, tuttipulloja, nokkamukeja ja leluja. Siksi minun mielestäni tärkein lapsiperheen vihreä valinta on kierrätys, vaikka myös Ekotähtien neuvoille on oma tilauksensa.
Meidän perheessä on taidettu hankkia pelkästään auton turvakaukalo ja -istuin uutena turvallisuussyistä. Kaikki muu on saatu tai ostettu käytettynä. Esimerkiksi yhdistelmävaunut ja matkarattaat on ostettu nettikirppikseltä ja terassivaunut saatu tuttavaperheeltä. Matkasänky tarttui matkaan lastentarvikekirppikseltä ja pinnasänky kannettiin kotiin lapsuudenkodistani - lapset pääsevät uinumaan samassa sängyssä kuin äitinsä aikoinaan.
Osa vaatteista on saatu uusina mutta itse en ole ostanut uusia vaatteita kuin kourallisen, nekin lähinnä kenkiä. Kaikkea ei ole onneksi edes tarvinnut hankkia omaksi, kun ystäväpiirissä lainataan tavaroita kunkin elämäntilanteen mukaan. Itse saimme lainaksi sitterin ja annoimme edelleen lainaksi kantorepun.
Ystäväpiiriä pidemmälle ulottuu netissä toimiva Netcycler -palvelu, jonka kautta voi lahjoittaa, ottaa vastaan tai vaihtaa tavaroita. Sinne voi listata itselleen tarpeettomat tavarat sekä toivoa sellaisia, joihin voisi omat tavaransa vaihtaa. Viime vuonna avattu palvelu, jossa raha ei vaihda käsiä vaan tavarat puhuvat puolestaan, on kierrätystä parhaimmillaan!
Ekologisesti ajatteleva lapsiperhe myös huoltaa, tuunaa ja huolehtii tavaroistaan niin, että ne voi edelleen lahjoittaa tai myydä kirpputorilla. Lasten saamisen myötä olen itse jälleen tutustunut yläasteaikaisiin käsityökirjoihin ja opetellut pitämään parsinneulaa kädessä ja polkemaan ompelukonetta. Miksi ostaisin kaupasta uuden lasten talvihaalarin kun tuttavalta saatu, yhdellä lapsella käytössä ollut on täysin toimiva, lukuunottamatta rikkinäistä taskun vetoketjua?
Kun kotiin ei hankita mitään turhaa, tarpeettomat tavarat laitetaan edelleen kiertoon, huolehditaan kierrätyksestä ja pestään vaatteet ekologisesti ja järkevästi, voidaan lapsiperheessäkin elää hyvällä vihreällä omallatunnolla - vaikka niitä iänikuisia muovileluja tuntuukin nurkissa pyörivän joskus aivan liikaa.
Perheen kasvu kahden aikuisen taloudesta lapsella tai muutamalla vaikuttaa luonnollisesti kulutuksen lisääntymiseen. Lapset tarvitsevat joskus järjettömältä tuntuvan määrän tavaraa: vaunuja, rattaita, sittereitä, turvakaukaloita ja -istuimia, syöttötuoleja, pesuammeita, vaatteita, vaippoja, tuttipulloja, nokkamukeja ja leluja. Siksi minun mielestäni tärkein lapsiperheen vihreä valinta on kierrätys, vaikka myös Ekotähtien neuvoille on oma tilauksensa.
Meidän perheessä on taidettu hankkia pelkästään auton turvakaukalo ja -istuin uutena turvallisuussyistä. Kaikki muu on saatu tai ostettu käytettynä. Esimerkiksi yhdistelmävaunut ja matkarattaat on ostettu nettikirppikseltä ja terassivaunut saatu tuttavaperheeltä. Matkasänky tarttui matkaan lastentarvikekirppikseltä ja pinnasänky kannettiin kotiin lapsuudenkodistani - lapset pääsevät uinumaan samassa sängyssä kuin äitinsä aikoinaan.
Osa vaatteista on saatu uusina mutta itse en ole ostanut uusia vaatteita kuin kourallisen, nekin lähinnä kenkiä. Kaikkea ei ole onneksi edes tarvinnut hankkia omaksi, kun ystäväpiirissä lainataan tavaroita kunkin elämäntilanteen mukaan. Itse saimme lainaksi sitterin ja annoimme edelleen lainaksi kantorepun.
Ystäväpiiriä pidemmälle ulottuu netissä toimiva Netcycler -palvelu, jonka kautta voi lahjoittaa, ottaa vastaan tai vaihtaa tavaroita. Sinne voi listata itselleen tarpeettomat tavarat sekä toivoa sellaisia, joihin voisi omat tavaransa vaihtaa. Viime vuonna avattu palvelu, jossa raha ei vaihda käsiä vaan tavarat puhuvat puolestaan, on kierrätystä parhaimmillaan!
Ekologisesti ajatteleva lapsiperhe myös huoltaa, tuunaa ja huolehtii tavaroistaan niin, että ne voi edelleen lahjoittaa tai myydä kirpputorilla. Lasten saamisen myötä olen itse jälleen tutustunut yläasteaikaisiin käsityökirjoihin ja opetellut pitämään parsinneulaa kädessä ja polkemaan ompelukonetta. Miksi ostaisin kaupasta uuden lasten talvihaalarin kun tuttavalta saatu, yhdellä lapsella käytössä ollut on täysin toimiva, lukuunottamatta rikkinäistä taskun vetoketjua?
Kun kotiin ei hankita mitään turhaa, tarpeettomat tavarat laitetaan edelleen kiertoon, huolehditaan kierrätyksestä ja pestään vaatteet ekologisesti ja järkevästi, voidaan lapsiperheessäkin elää hyvällä vihreällä omallatunnolla - vaikka niitä iänikuisia muovileluja tuntuukin nurkissa pyörivän joskus aivan liikaa.
perjantai 31. joulukuuta 2010
Kohti vihreämpää vuotta
Tänä yönä vuosi jälleen vaihtuu. Täyttelin juuri uuteen kalenteriin tärkeät päivämäärät - synttärit, nimpparit, hääpäivät ja muut jo tiedossaolevat tapahtumat. Muuten kalenteri vielä loistaa tyhjyyttään. Valkoiset sivut kertovat uuden alusta, kuten aina kun vuosi vaihtuu. "Aloitetaas alusta," tokaistaan uutena vuotena ja pidetään tipatonta tammikuuta tai karistetaan kiloja kuntosalilla.
Mitä jos tehtäisiin vuodesta 2011 entistä vihreämpi? Aloitetaan uusi vuosi entistä ekologisemmin ja vastuullisemmin, tehdään oma osamme ympäristön hyväksi ja vielä vähän toistenkin osasta.
Itse voisin luvata jatkaa entistä uutterammin kierrätystä - perheeseen ollaan hankkimassa kevään korvalla pikakompostori - ja paneutua lähi- ja luomuruokaan. Sormet jo syyhyävät kasvimaan suuntaan vaikka pihaa vielä koristavat parimetriset lumivallit. Ensi vuonna meillä syödään entistä terveellisemmin ja ekologisemmin, ja paljon oman maan satoa.
Voisin jälleen myös ryhtyä roska päivässä -hankkeeseen. Kun esikoiseni tykkäsi vedellä monen tunnin päiväunia ulkosalla ja meillä oli silloin koira, niin ulkoilin jatkuvasti lähimaastossa vauvanvaunut yhdessä kädessä ja talutushihna toisessa. Vaunujen alle olin asetellut muovipussin, johon keräsin maasta löytyviä roskia - einesten käärepapereita, metallitölkkejä, mäyräkoirien pahvipakkauksia, lasinsiruja ja muuta roinaa. Pullot ja tölkit kiikutin kauppaan ja sentit pudotin vauvan säästöpossuun. Kunhan tämä pikkukakkonen muuttaa masusta kotiin ja pakkaset hieman hellittävät niin ryhdyn taas tarmolla siivoamaan kävelypolkujen reunoja hiukkasen verran siistimmäksi.
Mielelläni myös luopuisin kaikesta turhasta. Haaveilen kevätsiivouksesta, jolloin ehtisin käydä kaikki pursuavat kaapit ja kasat läpi ja kiikuttaa kirpputorille kaikki, mitä en oikeasti tarvitse. Terve mieli lepää terveessä kodissa kun kaikki pölyä keräävät turhakkeet saataisiin pois nurkista. Helpompaa kuitenkin kuin vanhasta luopuminen on sen lupaaminen, etten enää hanki mitään, mitä en varmasti tarvitse. Se voisi olla tärkein uuden vuoden lupaukseni.
Mitä sinä lupaat?
Mitä jos tehtäisiin vuodesta 2011 entistä vihreämpi? Aloitetaan uusi vuosi entistä ekologisemmin ja vastuullisemmin, tehdään oma osamme ympäristön hyväksi ja vielä vähän toistenkin osasta.
Itse voisin luvata jatkaa entistä uutterammin kierrätystä - perheeseen ollaan hankkimassa kevään korvalla pikakompostori - ja paneutua lähi- ja luomuruokaan. Sormet jo syyhyävät kasvimaan suuntaan vaikka pihaa vielä koristavat parimetriset lumivallit. Ensi vuonna meillä syödään entistä terveellisemmin ja ekologisemmin, ja paljon oman maan satoa.
Voisin jälleen myös ryhtyä roska päivässä -hankkeeseen. Kun esikoiseni tykkäsi vedellä monen tunnin päiväunia ulkosalla ja meillä oli silloin koira, niin ulkoilin jatkuvasti lähimaastossa vauvanvaunut yhdessä kädessä ja talutushihna toisessa. Vaunujen alle olin asetellut muovipussin, johon keräsin maasta löytyviä roskia - einesten käärepapereita, metallitölkkejä, mäyräkoirien pahvipakkauksia, lasinsiruja ja muuta roinaa. Pullot ja tölkit kiikutin kauppaan ja sentit pudotin vauvan säästöpossuun. Kunhan tämä pikkukakkonen muuttaa masusta kotiin ja pakkaset hieman hellittävät niin ryhdyn taas tarmolla siivoamaan kävelypolkujen reunoja hiukkasen verran siistimmäksi.
Mielelläni myös luopuisin kaikesta turhasta. Haaveilen kevätsiivouksesta, jolloin ehtisin käydä kaikki pursuavat kaapit ja kasat läpi ja kiikuttaa kirpputorille kaikki, mitä en oikeasti tarvitse. Terve mieli lepää terveessä kodissa kun kaikki pölyä keräävät turhakkeet saataisiin pois nurkista. Helpompaa kuitenkin kuin vanhasta luopuminen on sen lupaaminen, etten enää hanki mitään, mitä en varmasti tarvitse. Se voisi olla tärkein uuden vuoden lupaukseni.
Mitä sinä lupaat?
torstai 16. joulukuuta 2010
Reilu meininki
Maailma ei aina ole reilu. Silti sitä voi muuttaa "ostos kerrallaan", kuten Reilun kaupan edistämisyhdistyksen slogan kuuluu.
Minä olen ostanut Reilun kaupan tuotteita säännöllisesti parin vuoden ajan. Meillä kulutetaan Reilun kaupan banaaneja, suklaata, kahvia, sokeria ja viiniä. Kotoa löytyy myös pari Reilun kaupan puuvillasta valmistettua paitaa ja kangaskassia. Vuosittain annan Reilun kaupan tuotteita myös joululahjoiksi.
Miksi jokaisen kannattaisi suosia Reilun kaupan tuotteita? Esimerkiksi siksi, että Reilu kauppa parantaa kehitysmaiden viljelijöiden ja työntekijöiden asemaa. He saavat oikeudenmukaisemman korvauksen työstään ja tuotteistaan ja osa Reilun kaupan lisätuloista käytetään paikallisten elinolojen parantamiseen. Lapsityövoiman hyväksikäyttö on kielletty, kaikkien tuotteiden alkuperä tiedetään ja tuotannossa noudatetaan tiukkoja ympäristömääräyksiä.
Hiljattain Kotiliedessä (23/2010) oli mielenkiintoinen artikkeli malawilaisesta sokerinviljelijä Charitysta, jonka elämä muuttui Reilun kaupan myötä. Reilun kaupan lisällä Charityn kotikylään on hankittu sähköt, porattu kaivoja, rakennettu kunnollisia taloja ja kunnostettu klinikkaa. Lisällä on myös kustannettu lasten koulumaksuja.
Suomessa on myynnissä 1 500 Reilun kaupan tuotetta, joita jokainen suomalainen osti keskimäärin 16,31 eurolla vuonna 2009. Vaikka joskus Reilun kaupan tuote saattaa olla hieman jotain toista tuotetta kalliimpi, se lisä oikeasti muuttaa kehitysmaiden viljelijöiden elinoloja. Siksi minä valitsen reilua.
Minä olen ostanut Reilun kaupan tuotteita säännöllisesti parin vuoden ajan. Meillä kulutetaan Reilun kaupan banaaneja, suklaata, kahvia, sokeria ja viiniä. Kotoa löytyy myös pari Reilun kaupan puuvillasta valmistettua paitaa ja kangaskassia. Vuosittain annan Reilun kaupan tuotteita myös joululahjoiksi.
Miksi jokaisen kannattaisi suosia Reilun kaupan tuotteita? Esimerkiksi siksi, että Reilu kauppa parantaa kehitysmaiden viljelijöiden ja työntekijöiden asemaa. He saavat oikeudenmukaisemman korvauksen työstään ja tuotteistaan ja osa Reilun kaupan lisätuloista käytetään paikallisten elinolojen parantamiseen. Lapsityövoiman hyväksikäyttö on kielletty, kaikkien tuotteiden alkuperä tiedetään ja tuotannossa noudatetaan tiukkoja ympäristömääräyksiä.
Hiljattain Kotiliedessä (23/2010) oli mielenkiintoinen artikkeli malawilaisesta sokerinviljelijä Charitysta, jonka elämä muuttui Reilun kaupan myötä. Reilun kaupan lisällä Charityn kotikylään on hankittu sähköt, porattu kaivoja, rakennettu kunnollisia taloja ja kunnostettu klinikkaa. Lisällä on myös kustannettu lasten koulumaksuja.
Suomessa on myynnissä 1 500 Reilun kaupan tuotetta, joita jokainen suomalainen osti keskimäärin 16,31 eurolla vuonna 2009. Vaikka joskus Reilun kaupan tuote saattaa olla hieman jotain toista tuotetta kalliimpi, se lisä oikeasti muuttaa kehitysmaiden viljelijöiden elinoloja. Siksi minä valitsen reilua.
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Kirjat: Ekovuosi Manhattanilla
Colin Beavinin kirja Ekovuosi Manhattanilla (No Impact Man, 2009) kertoo samantyylisen tarinan kuin John Websterin elokuva Katastrofin aineksia (2008). Websterin leffassa espoolainen elokuvantekijä houkutteli perheensä elämään vuoden ilman öljyä – siis ilman autoa tai esimerkiksi muovisia tai muoviin pakattuja tavaroita.
Beavin meni askeleen hieman pidemmälle ja puhui perheensä ympäri elämään vuoden niin, että kuormittaisi ympäristöään mahdollisimman vähän. Manhattanilla asuva kolmihenkinen perhe opetteli ensin elämään tuottamatta jätteitä, sitten kulkemaan ilman että tuottaisi hiilidioksidipäästöjä (tähän Beavin laski mukaan esimerkiksi hissin tai julkisen liikenteen käytön), sitten syömään ilmastoystävällistä ruokaa ja lopuksi elämään ilman sähköä sekä kuluttamaan tavoilla, joilla olisi mahdollisimman vähän ympäristövaikutuksia. Hän myös keksi keinoja, joilla pystyisi tekemään ympäristölle hyvää ja siten tasapainottamaan niitä kielteisiä ympäristövaikutuksia, joita hän ei voinut eliminoida.
Beavanilla on useita oivalluksia kun hän luotsaa perhettään vuoden ajan tekemään ekologisia valintoja. Keskiluokkaisella perheellä on paljon työtä tottuakseen kokonaan uudenlaiseen elämäntapaan, johon ei enää kuulu televisio, noutoruoka tai vessapaperi. Beavin kuitenkin haluaa vaikuttaa ympäristöönsä niin paljon, että on valmis tekemään uhrauksia omassa elämässään.
Aikaisemmin kirjoitin itse siitä, miten kiire usein estää meitä tekemästä ekologisia valintoja. Beavin kirjoittaa lähes samasta asiasta mutta yhdistää ekologisten valintojen tekemättä jättämisen mukavuudenhaluun. Hänellä oli pysäyttävä ajatus: se, mikä hänelle on mukavaa (tai kätevää, esimerkiksi pizzapalan ostaminen kun on nälkä) on maailman kaikille muille ihmisille epämukavaa (koska ympäristömme kärsii hänen ostamastaan pizzapalasta).
Beavin myös tuomitsee kertakäyttökulttuurin ja kyseenalaistaa koko kulutuskulttuurimme. Hänen perheensä teki tietoisen päätöksen olla ostamatta mitään uutta koko vuoden aikana. Yksi hänen keskeisistä ajatuksistaan onkin tämä: ”kun vedän viimeisen henkäykseni, toivonko, että minulla olisi ollut enemmän tavaraa?” Monet Beavinin ajatuksista panevat miettimään omiakin elämänarvojaan.
Beavin meni askeleen hieman pidemmälle ja puhui perheensä ympäri elämään vuoden niin, että kuormittaisi ympäristöään mahdollisimman vähän. Manhattanilla asuva kolmihenkinen perhe opetteli ensin elämään tuottamatta jätteitä, sitten kulkemaan ilman että tuottaisi hiilidioksidipäästöjä (tähän Beavin laski mukaan esimerkiksi hissin tai julkisen liikenteen käytön), sitten syömään ilmastoystävällistä ruokaa ja lopuksi elämään ilman sähköä sekä kuluttamaan tavoilla, joilla olisi mahdollisimman vähän ympäristövaikutuksia. Hän myös keksi keinoja, joilla pystyisi tekemään ympäristölle hyvää ja siten tasapainottamaan niitä kielteisiä ympäristövaikutuksia, joita hän ei voinut eliminoida.
Beavanilla on useita oivalluksia kun hän luotsaa perhettään vuoden ajan tekemään ekologisia valintoja. Keskiluokkaisella perheellä on paljon työtä tottuakseen kokonaan uudenlaiseen elämäntapaan, johon ei enää kuulu televisio, noutoruoka tai vessapaperi. Beavin kuitenkin haluaa vaikuttaa ympäristöönsä niin paljon, että on valmis tekemään uhrauksia omassa elämässään.
Aikaisemmin kirjoitin itse siitä, miten kiire usein estää meitä tekemästä ekologisia valintoja. Beavin kirjoittaa lähes samasta asiasta mutta yhdistää ekologisten valintojen tekemättä jättämisen mukavuudenhaluun. Hänellä oli pysäyttävä ajatus: se, mikä hänelle on mukavaa (tai kätevää, esimerkiksi pizzapalan ostaminen kun on nälkä) on maailman kaikille muille ihmisille epämukavaa (koska ympäristömme kärsii hänen ostamastaan pizzapalasta).
Beavin myös tuomitsee kertakäyttökulttuurin ja kyseenalaistaa koko kulutuskulttuurimme. Hänen perheensä teki tietoisen päätöksen olla ostamatta mitään uutta koko vuoden aikana. Yksi hänen keskeisistä ajatuksistaan onkin tämä: ”kun vedän viimeisen henkäykseni, toivonko, että minulla olisi ollut enemmän tavaraa?” Monet Beavinin ajatuksista panevat miettimään omiakin elämänarvojaan.
Vuoden aikana Beavin opettelee nauttimaan uusista asioista. Perhe pyöräilee uusiin paikkoihin ympäri Manhattania, kutsuu ystäviä kasvis- ja lähiruokapäivällisille ja viettää paljon enemmän aikaa yhdessä. Pimeän tultua he sytyttävät kynttilöitä ja keskustelevat – aikaisemmin he olivat seurustelleet paljon enemmän television kanssa kuin keskenään. Kun sähköt on katkaistu eikä telkkariin tai jalkalamppuun tule virtaa, ihminen keksii pakostakin uudenlaisia tapoja viihdyttää itseään.
Innostuin Beavinin teoksesta valtavasti. Hänen kirjassaan vilahteli useita muitakin esimerkkejä ihmisistä, jotka tekevät vuoden mittaisia kokeiluja – yksi pariskunta päätti syödä vuoden ajan pelkästään lähiruokaa, siis 160 kilometrin säteellä tuotettua ruokaa, ja eräs nainen päätti olla ostamatta yhtään mitään kokonaiseen vuoteen ja pärjätä ainoastaan sillä, mitä hänellä jo oli. Nämä kirjat on kaivettava seuraavaksi esiin.
Jäin myös itse miettimään sitä, miten paljon olisin valmis muuttamaan omaa elämääni vuoden ajaksi, edes kokeilumielessä. Pystyisinkö elämään vuoden ilman autoa? Entä elämään pelkällä kasvisruoalla? Tai edes puolittamaan veden- ja sähkönkulutukseni vuoden ajaksi? Millaisen haasteen olisin itse valmis ottamaan vastaan?
Innostuin Beavinin teoksesta valtavasti. Hänen kirjassaan vilahteli useita muitakin esimerkkejä ihmisistä, jotka tekevät vuoden mittaisia kokeiluja – yksi pariskunta päätti syödä vuoden ajan pelkästään lähiruokaa, siis 160 kilometrin säteellä tuotettua ruokaa, ja eräs nainen päätti olla ostamatta yhtään mitään kokonaiseen vuoteen ja pärjätä ainoastaan sillä, mitä hänellä jo oli. Nämä kirjat on kaivettava seuraavaksi esiin.
Jäin myös itse miettimään sitä, miten paljon olisin valmis muuttamaan omaa elämääni vuoden ajaksi, edes kokeilumielessä. Pystyisinkö elämään vuoden ilman autoa? Entä elämään pelkällä kasvisruoalla? Tai edes puolittamaan veden- ja sähkönkulutukseni vuoden ajaksi? Millaisen haasteen olisin itse valmis ottamaan vastaan?
Colin Beavinin blogi No Impact Man löytyy osoitteesta http://noimpactman.typepad.com/.
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Kaikessa kiireessä
Ennen kuin lapseni aloitti päiväkotielämän ja mieheni palasi hoitovapaalta takaisin töihin (minä olin aloittanut työt heti vanhempainvapaan jälkeen puolisoni jäädessä koti-isäksi) en tiennyt kiireestä mitään. Toki töissä oli ollut kiirettä aikataulujen puskiessa päälle tai joskus kiirehdin juoksuaskelin tiettyyn metroon tai bussiin. Toisinaan tunsin itseni ihanan tärkeäksi juostessani kokouksesta toiseen ja puhuessani työpuheluja lounastauolla.
Sitten kun kuvioihin lisätään pieni poika ja päiväkoti sekä kaikki aamurutiinit ja uhmaiän kiukuttelut, ei kiireessä ole enää mitään ihannoitavaa. Aamuisin kiskomme poikaa väkisin aamutoimille, pukemaan päälle ja ulos talosta. Kiidämme tarhaan, pudotamme lapsen pois kyydistä ja singahdamme töihin. Teen lyhennettyä työpäivää joten tungen kahdeksan tunnin työt kuuteen tuntiin - kiireellä - ja sitten lennähdän takaisin tarhaan hakemaan lapsen. Ruoan on pakko olla valmiina kotona - ei mitään toivoakaan siitä, että olisi aikaa ruveta kuorimaan perunoita tarhapäivän päätteeksi.
Loppuillan leikimme, touhuamme, kiukkuamme ja pyydämme anteeksi, odottelemme iskää kotiin töistä ja teemme iltarutiinit. Nukahdamme koko poppoo melkein yhtä aikaa (se siitä omasta ajasta) ja aloitamme aamulla kaiken alusta.
Uskoisin, että monen kohdalla ekologiset vaihtoehdot kaatuvat juuri kiireeseen. Jos on kiire saada lapsille murua rinnan alle, nappaamme lähimmän foliovuoallisen einespataa kaupasta ja kumoamme sen lautaselle lämmitettäväksi mikrossa. Parempi - halvempi, terveellisempi, maukkaampi ja ympäristölle ystävällisempi - vaihtoehto olisi tietysti valmistaa kattilallinen kasvissoppaa omalla kasvimaalla kasvatetuilla tuotteilla. Mutta jos perheenäitiparalla ei ole aikaa edes perunoita kuoria niin miten olisi aikaa kasvattaa niitä?
Kiire vaikuttaa kaikkiin muihinkin ekologisiin valintoihin. Kierrättäminen vie oman aikansa; nopeampaa on tietysti kipata kaikki jätteet sekajätteen joukkoon kuin pestä ja kuivattaa lasi-, metalli- ja maitopurkit, kantaa sanoma- ja mainoslehdet tien varressa nököttävään paperinkeräyslaatikkoon tai kerätä biojätteet erillisastiaan ja viedä ne päivittäin ulos.
Kiireessä on kivempaa käyttää vauvoilla kertakäyttövaippoja, joista pääsee kätevästi eroon, kuin jaksaa kokonainen pesemis-, kuivattamis- ja vaippojen kokoamisrumba. Siivouskin on näppärämpää kaupan siivouspyyhkeillä, jotka tulevat muoviin pakattuina kosteuspyyhkeinä, kuin käymällä täyttämässä ekokaupassa siivouspullot, kantamalla ne kotiin ja käyttämällä vanhoja pyyhkeitä rätteinä - jotka on sitten taas pestävä ja kuivatettava.
"Kiire ei ole mutta joutua pitää," on mummoni vakiosananlasku. Joulu, monelle vuoden kiireisin ja stressiä eniten aiheuttava juhla, on ihan ovella. Mitä jos kerrankin jättäisimme kaiken tekokiireen pois ja joutumisen sijaan hellittäisimme vähän? Oikaisisimme muutamissa nurkissa, nauttisimme kiireettömästä ajasta, ja miettisimme joulun oikeaa merkitystä. Minulle se tarkoittaa perheen kanssa kiireetöntä oleskelua, ulkoilua, kynttilöitä ja valoa, perinneruokia ja koristeita, joululauluja ja rentoutumista. Sillä mikäs kiire meillä oikeasti on valmiissa maailmassa?
Sitten kun kuvioihin lisätään pieni poika ja päiväkoti sekä kaikki aamurutiinit ja uhmaiän kiukuttelut, ei kiireessä ole enää mitään ihannoitavaa. Aamuisin kiskomme poikaa väkisin aamutoimille, pukemaan päälle ja ulos talosta. Kiidämme tarhaan, pudotamme lapsen pois kyydistä ja singahdamme töihin. Teen lyhennettyä työpäivää joten tungen kahdeksan tunnin työt kuuteen tuntiin - kiireellä - ja sitten lennähdän takaisin tarhaan hakemaan lapsen. Ruoan on pakko olla valmiina kotona - ei mitään toivoakaan siitä, että olisi aikaa ruveta kuorimaan perunoita tarhapäivän päätteeksi.
Loppuillan leikimme, touhuamme, kiukkuamme ja pyydämme anteeksi, odottelemme iskää kotiin töistä ja teemme iltarutiinit. Nukahdamme koko poppoo melkein yhtä aikaa (se siitä omasta ajasta) ja aloitamme aamulla kaiken alusta.
Uskoisin, että monen kohdalla ekologiset vaihtoehdot kaatuvat juuri kiireeseen. Jos on kiire saada lapsille murua rinnan alle, nappaamme lähimmän foliovuoallisen einespataa kaupasta ja kumoamme sen lautaselle lämmitettäväksi mikrossa. Parempi - halvempi, terveellisempi, maukkaampi ja ympäristölle ystävällisempi - vaihtoehto olisi tietysti valmistaa kattilallinen kasvissoppaa omalla kasvimaalla kasvatetuilla tuotteilla. Mutta jos perheenäitiparalla ei ole aikaa edes perunoita kuoria niin miten olisi aikaa kasvattaa niitä?
Kiire vaikuttaa kaikkiin muihinkin ekologisiin valintoihin. Kierrättäminen vie oman aikansa; nopeampaa on tietysti kipata kaikki jätteet sekajätteen joukkoon kuin pestä ja kuivattaa lasi-, metalli- ja maitopurkit, kantaa sanoma- ja mainoslehdet tien varressa nököttävään paperinkeräyslaatikkoon tai kerätä biojätteet erillisastiaan ja viedä ne päivittäin ulos.
Kiireessä on kivempaa käyttää vauvoilla kertakäyttövaippoja, joista pääsee kätevästi eroon, kuin jaksaa kokonainen pesemis-, kuivattamis- ja vaippojen kokoamisrumba. Siivouskin on näppärämpää kaupan siivouspyyhkeillä, jotka tulevat muoviin pakattuina kosteuspyyhkeinä, kuin käymällä täyttämässä ekokaupassa siivouspullot, kantamalla ne kotiin ja käyttämällä vanhoja pyyhkeitä rätteinä - jotka on sitten taas pestävä ja kuivatettava.
"Kiire ei ole mutta joutua pitää," on mummoni vakiosananlasku. Joulu, monelle vuoden kiireisin ja stressiä eniten aiheuttava juhla, on ihan ovella. Mitä jos kerrankin jättäisimme kaiken tekokiireen pois ja joutumisen sijaan hellittäisimme vähän? Oikaisisimme muutamissa nurkissa, nauttisimme kiireettömästä ajasta, ja miettisimme joulun oikeaa merkitystä. Minulle se tarkoittaa perheen kanssa kiireetöntä oleskelua, ulkoilua, kynttilöitä ja valoa, perinneruokia ja koristeita, joululauluja ja rentoutumista. Sillä mikäs kiire meillä oikeasti on valmiissa maailmassa?
torstai 25. marraskuuta 2010
Kirjat: Laiskan lissun opas ekoelämään
Brittiläisen Anita Naikin kirja ”Laiskan lissun opas ekoelämään” (”The Lazy Girls Guide to Green Living”, Piatkus Books Limited, Lontoo 2007) houkuttelee lukijat ympäristöystävällisemmiksi helpoilla vinkeillä. Kirjailija osoittaa, että ekoilun ei tarvitse olla ryppyotsaista tai hippitouhuilua vaan että se on oikeasti helppoa ja hauskaa ja että jokainen voi vaikuttaa maailman tilaan omilla valinnoillaan.
Kirja kattaa seuraavat alueet: kauneus, terveys ja muoti, vihreä ruoka, matkustaminen ja elämäntapa. Teoksesta löytyy vinkkejä myös kohti vihreämpää elämää ja vihreän elämän aakkoset. Paljon vihreää, mutta onneksi vihreä onkin muodissa.
Teoksen kohdeyleisöä ovat lähinnä nuoret naiset – kuten kirjan nimikin jo kertoo. Kirja innostaa miettimään omia valintojaan, sillä esimerkit ovat oikeasti helposti toteutettavissa – tiedän muun muassa seuraavalla käsienpesukerralla, että sähköiset kuivaajat ovat kaksi kertaa energiatehokkaampia kuin paperipyyhkeet tai että maailmassa käytetään vuosittain 500-1000 miljardia muovikassia eli noin miljoona minuutissa. Niiden hajoamiseen menee kaatopaikalla yli tuhat vuotta. Siispä kuivataan kädet mieluummin ilmavirrassa ja kannetaan omat kangaskassit mukana kauppaan – helppoa kuin heinänteko!
Kirja kattaa seuraavat alueet: kauneus, terveys ja muoti, vihreä ruoka, matkustaminen ja elämäntapa. Teoksesta löytyy vinkkejä myös kohti vihreämpää elämää ja vihreän elämän aakkoset. Paljon vihreää, mutta onneksi vihreä onkin muodissa.
Teoksen kohdeyleisöä ovat lähinnä nuoret naiset – kuten kirjan nimikin jo kertoo. Kirja innostaa miettimään omia valintojaan, sillä esimerkit ovat oikeasti helposti toteutettavissa – tiedän muun muassa seuraavalla käsienpesukerralla, että sähköiset kuivaajat ovat kaksi kertaa energiatehokkaampia kuin paperipyyhkeet tai että maailmassa käytetään vuosittain 500-1000 miljardia muovikassia eli noin miljoona minuutissa. Niiden hajoamiseen menee kaatopaikalla yli tuhat vuotta. Siispä kuivataan kädet mieluummin ilmavirrassa ja kannetaan omat kangaskassit mukana kauppaan – helppoa kuin heinänteko!
Suurin osa vinkeistä on kaikille tuttuja, ja välillä teksti tuntuu itsestään selvältä tai vanhan kertaukselta. Tällaisten oppaiden kauneus piilee kuitenkin siinä, että lukija alkaa heti miettiä omaa elämäänsä ja sitä, mitä vielä voisi tehdä ympäristönsä eteen. Poimin itselleni heti käyttöön monta vinkkiä, jotka kylläkin ovat ennestään tuttuja mutta tuntuvat unohtuvan arjen tohinassa.
Erityiskiitoksen kääntäjä ansaitsee siitä, että sisältö on sovellettu Suomen oloihin. Lukuisat esimerkit ja huolellisesti laadittu linkkilista liittyvät Suomeen vaikka teos onkin alun perin brittiläinen.
Mitäkö itse opin ja aion soveltaa omaan elämääni? Ainakin sen, että en enää jätä kännykän akkua latautumaan yötä vasten vaan lataan sen illalla täyteen. Akun lataaminen kestää noin tunnin eikä ole mitään järkeä antaa sen latautua 7-8 tuntia turhaan. Innostuin myös eettisestä sijoittamisesta. Olimme jo pitkään miettineet rahastosäästämistä lapsille; seuraavalla pankkireissulla aion ottaa selvää erilaisista rahastosäästämismuodoista, jotka tekisivät myös hyvää maailmalle.
maanantai 22. marraskuuta 2010
YLE: Vihreä kaupunki
Sain viikonloppuna katsottua tallentamani kaksiosaisen dokumentin Vihreä kaupunki, jonka ensimmäinen osa käsitteli täydellistä ekotaloa ja toinen arkkitehtuurin voimaa. Dokumentin on toimittanut Pasi Toiviainen, mies, joka vaihtoi arkkitehdin ammattinsa ympäristötoimittajan työhön koska ei halunnut enää olla mukana rakentamassa uutta.
Dokumentissa kuitenkin tutkaillaan uusia rakennuksia, vihreää rakentamista, ekotaloja ja innovaatioita sekä kuullaan asiantuntijoita: arkkitehtejä, energiatutkijaa, ympäristöpsykologia. Ekorakentajat tuntuvat jakautuvan kahteen kastiin: niihin, jotka luottavat teknologisiin ratkaisuihin ja niihin, joiden mielestä luonnonmukainen rakentaminen, "luomutalot", ovat yksi ratkaisu ekokatastrofin pysäyttämiselle.
Dokumentin mukaan maailma on katastrofin partaalla, ja meillä on enää muutama vuosikymmen aikaa muuttaa maailman kulkua. Toivaisen mukaan arkkitehtuurin on oltava eturintamassa luomassa uutta symbioottista suhdetta planeettamme kanssa. Samoin ihmisten elämäntavan ja ajattelutavan on muututtava. Dokumentin tärkein sanoma mielestäni oli se, että ihmisen on tehtävä sovinto luonnon kanssa; ihmisen ei tule pyrkiä hallitsemaan luontoa vaan tulee alistua sille.
Ohjelmassa esiteltiin mielenkiintoisia ajatuksia, visioita ja ennen kaikkea rakennuksia. Katsojille näytettiin savitaloja, olkitaloja, heinäpaalirakenteisia taloja, maailman korkein puinen asuintalo sekä auringon liikkeen mukaan pyörivä talo.
YLE:n sivujen mukaan dokumentti kuvattiin vuosina 2009 - 2010 yhdessätoista maassa eri puolilla Eurooppaa. Jäin miettimään sarjan tekijöiden kuvausreissujen takia jättämää hiilijalanjälkeä - matkustiko koko tuotantoryhmä tosiaan ympäri Eurooppaa kuvaamassa ja haastattelemassa, ja olisiko dokumentin teossa voitu hyödyntää paikallisia filmiryhmiä tai digitaalisia neuvottelutekniikoita reissaamisen sijaan?
Dokumentti kuitenkin puolustaa paikkaansa; se kertoi asiantuntijoiden suulla ekorakentamisesta, joka tulee tulevaisuudessa entistäkin tärkeämmäksi.
Ja mitäkö itse opin? Ensinnäkin sen, ettei uutta kannattaisi rakentaa. Jos kuitenkin rakentaa, niin se pitäisi tehdä kestävästi ja sopusoinnussa luonnon kanssa. Täytyy vielä miettiä uudelleen sitä kauan haaveilemaani keittiöremonttia.
Jaksot ovat vielä vähän aikaa katsottavissa YLE Areenalla:
Vihreä kaupunki: Täydellinen ekotalo
8.12.2010 klo 19.00 asti.
Vihreä kaupunki: Arkkitehtuurin voima
15.12.2010 klo 19.45 asti.
Dokumentissa kuitenkin tutkaillaan uusia rakennuksia, vihreää rakentamista, ekotaloja ja innovaatioita sekä kuullaan asiantuntijoita: arkkitehtejä, energiatutkijaa, ympäristöpsykologia. Ekorakentajat tuntuvat jakautuvan kahteen kastiin: niihin, jotka luottavat teknologisiin ratkaisuihin ja niihin, joiden mielestä luonnonmukainen rakentaminen, "luomutalot", ovat yksi ratkaisu ekokatastrofin pysäyttämiselle.
Dokumentin mukaan maailma on katastrofin partaalla, ja meillä on enää muutama vuosikymmen aikaa muuttaa maailman kulkua. Toivaisen mukaan arkkitehtuurin on oltava eturintamassa luomassa uutta symbioottista suhdetta planeettamme kanssa. Samoin ihmisten elämäntavan ja ajattelutavan on muututtava. Dokumentin tärkein sanoma mielestäni oli se, että ihmisen on tehtävä sovinto luonnon kanssa; ihmisen ei tule pyrkiä hallitsemaan luontoa vaan tulee alistua sille.
Ohjelmassa esiteltiin mielenkiintoisia ajatuksia, visioita ja ennen kaikkea rakennuksia. Katsojille näytettiin savitaloja, olkitaloja, heinäpaalirakenteisia taloja, maailman korkein puinen asuintalo sekä auringon liikkeen mukaan pyörivä talo.
YLE:n sivujen mukaan dokumentti kuvattiin vuosina 2009 - 2010 yhdessätoista maassa eri puolilla Eurooppaa. Jäin miettimään sarjan tekijöiden kuvausreissujen takia jättämää hiilijalanjälkeä - matkustiko koko tuotantoryhmä tosiaan ympäri Eurooppaa kuvaamassa ja haastattelemassa, ja olisiko dokumentin teossa voitu hyödyntää paikallisia filmiryhmiä tai digitaalisia neuvottelutekniikoita reissaamisen sijaan?
Dokumentti kuitenkin puolustaa paikkaansa; se kertoi asiantuntijoiden suulla ekorakentamisesta, joka tulee tulevaisuudessa entistäkin tärkeämmäksi.
Ja mitäkö itse opin? Ensinnäkin sen, ettei uutta kannattaisi rakentaa. Jos kuitenkin rakentaa, niin se pitäisi tehdä kestävästi ja sopusoinnussa luonnon kanssa. Täytyy vielä miettiä uudelleen sitä kauan haaveilemaani keittiöremonttia.
Jaksot ovat vielä vähän aikaa katsottavissa YLE Areenalla:
Vihreä kaupunki: Täydellinen ekotalo
8.12.2010 klo 19.00 asti.
Vihreä kaupunki: Arkkitehtuurin voima
15.12.2010 klo 19.45 asti.
tiistai 16. marraskuuta 2010
Lahjonnan vaikeudesta
Joulu on ruokaa
joulu on taikaa
jouluun kuuluu
yhdessä vietettyä aikaa
- ja lahjoja.
Joululahjominen on vaikea laji. On niin monta ihmistä, joita haluaisi muistaa: lähiperhe ja ystävät, päiväkodin aikuiset, työkaverit, naapurit... Jouluun yksinkertaisesti kuuluu lahjojen antaminen, vai osaisitko kuvitella joulua ilman lahjoja? Joulu ilman lahjoja olisi kuin joulu ilman lunta. Tai lanttulaatikkoa. Tai joulutorttuja. Kirjaimellisesti se olisi joulu ilman tonttuja.
Luin kerran hervottoman kolumnin, jossa ruotsalainen ympäristötoimittaja kertoi kuinka nuorena idealistina oli keksinyt mielestään maailman parhaan joululahjaidean: hän antoi läheisilleen lahjaksi kirjastosta lainaamiaan kirjoja. Korttiin hän raapusti toiveen, jossa pyysi lahjansaajoja muistamaan palauttaa kirjansa ajoissa takaisin. Kerrassaan mainiota mainontaa kirjastoille, jotka ovat mitä ekologisimpia paikkoja - mutta siitä lisää myöhemmin.
Lahjontayritysten ei tarvitse olla ihan noin radikaaleja, vaikka niihin voi kuitenkin ottaa myös järjen käteen.
Itse olen päässyt eroon ajatuksesta, että antaisin jotain ihan vain siksi, että on pakko. En osta kiireessä kaupasta ensimmäistä muovitonttua tai piparipurkkia vaan yritän valita lahjat niin, että niissä olisi mukana joku ajatus tai tuottaisivat muuten hyvää ympärilleen.
Naispuolisille kavereille olen jo useamman vuoden ajan antanut Roosa-nauha -tuotteita, jolloin osa tuotosta ohjataan tärkeään asiaan: rintasyöpätutkimukseen.Toinen hyvä kohde ovat reilun kaupan tuotteet, joita pakkaan useisiin paketteihin tänäkin vuonna. Varsinkin vanhemmat sukulaiset tuntuvat suhtautuvan reilun kaupan tuotteisiin epäillen, joten näin pakkosyötän heille tutustumiseriä. Ehkäpä kynnys ostaa itsekin reilun kaupan tuotteita madaltuisi näin?
Pukinkonttiin sujahtaa myös oman omenapuun hedelmistä teetettyä mehua, kestohedelmäpusseja, joiden tuotto ohjataan Suomen Punaiselle Ristille sekä luomuhiutaleita ja -ryynejä lapsiperheille, joissa tunnetusti kulutetaan paljon puuroa.
Lahjakortit ja liput - aineettomat tuotteet - ovat aina hyviä vaihtoehtoja; tänä jouluna lähin ystäväni saa lipun ensi kesäiseen suurkonserttiin Olympiastadionille, jonne pääsemme yhdessä fiilistelemään 80-lukua.
Lisäksi yritän antaa lahjaksi läheisille jotain sellaista, jonka tiedän menevän tarpeeseen. Vanhempani saavat, jokavuotiseen tapaan, pari purkkia kalanmaksaöljyä, jota käyttävät päivittäin. Mukaan sujahtaa purkillinen maitohappobakteereja tulevaa lomamatkaa varten.
Ihania ideoita saa HSY:n elämyslahja -sivulta, jonne voi vielä lähettää omia vinkkejä joulua ajatellen. Minä lainaan sieltä ainakin piparinpaistotalkoot ja siskoillan.
Pakkaamisen sietämätön vaikeus
Kun on vihdoin ja viimein löytänyt jokaiselle oikeannäköisen lahjan, tulee eteen seuraava este. Miten pakata lahjat mahdollisimman kestävällä tavalla?
Olen useana vuonna laittanut lahjat reilun kaupan puuvillaiseen ostoskassiin sen enempää niitä paketoimatta. Siinä vastaanottaja saa yhden ylimääräisen lahjan kaupan päälle. Kunhan lapset vähän kasvavat niin pääsevät koristelemaan isovanhempien puuvillakassit kangasväreillä ja -tusseilla.
Tänä vuonna osa paketeista kiedotaan paperinkierrätyslaatikosta löytyneisiin kiinankielisiin sanomalehtiin; ne pystyy hyvin viemään takaisin kierrätykseen palveltuaan hyvää tarkoitusta.
Joskus olen askarrellut vanhoista kenkälaatikoista lahjalaatikoita; askartelumaalilla, decoupage-lakalla ja lehdistä leikatuilla kuvilla saa pikkutavaroille sopivia säilytyslaatikoita pidemmäksikin aikaa.
Muistetaan muitakin
Joulu on hyvien tekojen aikaa, yritysmaailmassakin. Useat yritykset lahjoittavat joulukortteihin varatut rahat hyväntekeväisyyteen. Järkevää, sillä massatuotettu joulukortti yrityksen leimalla varustettuna ei välttämättä tuo samanlaista joulufiilistä kuin jonkun läheisen itse askartelema kortti.
Vähävaraisia perheitä muistetaan monella paikkakunnalla; kannattaa seurata paikallislehtien ilmoittelua. Meidänkin kotipaikkakunnallamme järjestetään vuosittain keräys, johon voi lahjoittaa lahjan.
Myös eläimiä on hyvä muistaa pimeimpään vuodenaikaan. Tiedän yhden perheen, joka usein käy lahjoittamassa joulun aikaan rikkinäiset ja tarpeettomiksi käyneet lakanat ja pyyhkeet eläintensuojeluyhdistyksille. Se on hyvä tapa kierrättää turhat tavarat pois nurkista; miten montaa pölyrättiä me oikeasti tarvitsemmekaan?
Tänä vuonna olen lähettämässä oman osani nuttutalkoisiin; neuloin äitini kanssa yhteensä viisi vauvannuttua, jotka saavat uuden kodin Etiopiasta. Lähetystyössä Etiopiassa olevat Pirkko ja Aki Tuppurainen aloittivat nuttutalkoot, jossa kerätään neulottuja vauvanuttuja etiopialaisiin sairaaloihin. Näin kannustetaan paikallisia äitejä synnyttämään sairaalassa. Ihana, kannatettava idea!
Kirjat: Climate Change: Simple Things You Can Do to Make A Difference
Jon Cliftin ja Amanda Cuthbertin kirjoittama opus "Climate Change: Simple Things You Can Do to Make a Difference" (Greenbooks, 2008) vie lukemiseen aikaa noin puoli tuntia. 91 sivuun on mahdutettu selkokielellä kirjoitettua tietoa ilmastonmuutoksesta ja siitä, mitä yksilö voi tehdä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Annetut vinkit liittyvät muunmuassa kodin lämmitykseen, vedenkulutukseen, sähkölaitteiden käyttöön, jätteiden lajitteluun, matkustamiseen ja kompostointiin.
Kirja ei tarjoa paljoakaan uutta mutta muistuttaa lukijoita siitä, että pienillä asioilla voi oikeasti olla suuri merkitys. Itse ilostuin siitä, että noudatan jo elämässäni lähes jokaista kirjan ohjetta. Jokaisessa osiossa kerrotaan, mitä yksilö voi tehdä samantien pienentääkseen hiilijalanjälkeään ja mitä voisi tehdä pidemmällä tähtäimellä. Lopuksi muistutetaan kaikkein tärkeimmästä: "jos teet vain yhden asian niin tee tämä..."
Parasta antia opuksessa ovat havainnollistavat esimerkit, jotka tosin kertovat Yhdysvalloista, mutta avaavat hyvin silmiä:
- Yhdysvalloissa ostetaan yli 150 miljoonaa uutta kännykkää vuosittain ja yli 425 000 vanhaa kännykkää heitetään menemään.
- Yhdysvalloissa käytetään päivittäin 50 miljoonaa kertakäyttövaippaa.
- Melkein kolmasosa ostetusta ruoasta heitetään pois.
- 300 miljoonaa käytettyä mustekasettia heitetään pois vuosittain.
- Yli puolet kaikista automatkoista ovat alle viiden kilometrin matkoja.
- Yli neljännes kaikesta puhtaasta, juomaksi kelpaavasta vedestä käytetään vessan huuhteluun.
Ja mikäköhän olisi se yksi uusi asia, jonka voisin tehdä tästä eteenpäin? Ehkäpä pestä enemmän pyykkiä - sieltä puhtaammasta päästä - 30 asteen pikaohjelmalla.
perjantai 12. marraskuuta 2010
Hiilijalanjäljestä
Viikonlopun ratoksi tein Helsingin Sanomain hiilijalanjälkitestin. Jalanjäljen suuruutta mitataan neljällä eri kategorialla: asuminen, ruokailu, liikkuminen ja elämäntapa. Yllätyin.Laskurin mukaan tämän hetken hiilijalanjälkeni on 7 514 kg. Profiililtani olen "vihreä ninja".
Laskurin antaman selityksen mukaan "jättämäsi hiilijalanjälki on varsin kohtuullinen. Otat määrätietoisesti luonnon huomioon kulutustottumuksissasi. Noudatat suurinta osaa kestävän kehityksen periaatteista ja olet halukas oppimaan niistä lisää. Jatka taistelua hiilidioksidipäästöjä vastaan, ja jonain päivänä sinusta tulee vihreän elämäntavan mestari. Tsemppiä!"
Laskurin mukaan asumiseni ja syömiseni ovat keskivertoa kuluttavampia. Liikkuminen ja elämäntapani puolestaan sen alle. Täytyy varmaan tehdä testi uudestaan paremmalla ajalla, sillä syömiset ja liikkumiset taisivat mennä väärinpäin.
Meidän perheessä on yksi auto, jota valitettavasti joudutaan käyttämään joka arkipäivä. Sekä mieheni että minä kuljemme aamuisin yhtä matkaa autolla töihin, jonne on matkaa 55 km. 15 viimeistä kilometriä matkaamme metrolla. Töiden jälkeen minä ajelen takaisin autolla ja mies huristaa bussilla perässä pari tuntia myöhemmin. Lapsen saamisen jälkeen työmatkat oli pakko alkaa hoitaa omalla autolla, sillä julkisten varaan jättäytyminen tarkoittaisi sitä, että useimpina päivinä lasta olisi vastassa sosiaaliviranomaiset omien vanhempien sijaan; työmatka kestäisi liian kauan ja tarha ehtisi mennä kiinni.
Vapaalla sen sijaan autoilemme mahdollisimman vähän. Kotikaupunkimme keskustassa pääsee hyvin liikkumaan rattailla tai pyörällä ja lähikauppakin on kätevästi lyhyen kävelymatkan päässä. Viikonloppuisin autoilemme vain kyläillessä kauempana asuvien isovanhempien tai ystävien luona. Arkipäiville ajoittuvat vapaapäivätkin yritämme pitää yhtä aikaa, jolloin autoiluun tulee kokonaisen päivän aukko.
Ruoan suhteen sen sijaan olen erittäin tarkka, ja siksi kuulostaakin hurjalta, että kulutukseni olisi keskivertoa suurempi sen suhteen mitä suuhuni laitan. Meillä syödään paljon kasvisruokaa, kalaa tai riistaa. Viikossa menee se pakollinen 400g naudanjauhelihaa, koska 2-vuotias taapero rakastaa jauhelihakastiketta ja makaronilaatikkoa. Soijarouheesta en ole saanut niin maistuvaa, että juniori sitä suostuisi syömään. Löytyisiköhän ketään keittiögurua, joka osaisi vinkata lapsille sopivia soijarouheen maustamistapoja?
Ruoan suhteen hiilijalanjälkeäni suurentaa - myönnettäköön - juuston kulutus. YLE Teeman Ilmastodieetit -dokumenttisarjasta opin, että juuston kulutuksen hiilijalanjälki on lähes yhtä suuri kuin naudanlihan. Lihasta pystyisin luopumaan mutta juustosta en. Olen yrittänyt vähentää sen kulutusta ja tietysti raskauden myötä punaviini- ja juustoillat ovat jääneet pois mutta juustoa silti kuluu mielestäni ihan liikaa. Ehkä tässä olisi uudenvuodenlupauksen paikka?
Ilmastodieetit -ohjelman sivuilta löytyy muuten hieman erilainen laskuri, jolla voi mitata oman ilmastopainonsa. Siinä kulutusta mitataan seuraavilla mittareilla: asuminen ja energia, jätteet, liikenne, ruoka ja kulutus. Laskija joutuu tekemään hieman taustatyötä selvittääkseen ilmastopainonsa; kannattaa kaivaa etukäteen esille esimerkiksi sähkölaskut ja laskea vuodessa autoiluun, metroiluun tai bussimatkoihin käytettävät kilometrit. Tarvittaessa voi käyttää laskurin antamia keskivertoarvioita.
Tässä testissä pärjäsin edellistä heikommin; tulokseksi sain 8 467 kg. Taitaa olla oikeasti itsetutkiskelun paikka.
Vaikka tulokset masensivatkin niin oli niistä jotain konkreettista hyötyäkin: Hesarin laskuriin tietonsa tallentaneet osallistuvat Itämeren elvyttämiseen. Helsingin Sanomat lahjoittaa jokaisesta 25.10.-24.11.2010 HS.fi:n hiilijalanjälkipalveluun rekisteröityneestä 10 senttiä John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeelle. Lahjoitathan sinäkin?
torstai 11. marraskuuta 2010
Aluksi
"Emme peri maailmaa esivanhemmiltamme vaan lainaamme sen lapsiltamme," sanoo vanha intiaanien sananlasku.
Minä kiinnostuin ympäristöasioista odottaessani ensimmäistä lastani. Näin konkreettisesti edessäni tulevat sukupolvet ja erilaiset globaalit ongelmat, jotka heitä odottavat. Nyt olen jäämässä toista kertaa äitiyslomalle, ja otin itselleni kahden lapsen lisäksi uuden haasteen: yritän kirjoittaa Maailma lainassa -blogia, jossa tutkailen maailmanparantamiseen liittyviä asioita yksilön näkökulmasta. Mietin, mitä yksittäinen ihminen voi tehdä luodakseen paremman maailman lapsilleen ja onko yksittäisillä teoilla oikeasti merkitystä.
Ammatiltani en ole luonnontieteilijä enkä ole syvästi perehtynyt ympäristöasioihin kestovaippoja tai kierrätystä pidemmälle. Taustaltani olen toimittaja ja tietopalveluvirkailija. Luen paljon ja seuraan maailmalla käytävää keskustelua. Tavoitteenani on selvittää - toivottavasti joskus myös asioihin paremmin perehtyneiden ihmisten avulla - yksittäisten tekojen konkreettista vaikutusta ympäristöön. Ehkä opin matkan varrella itsekin enemmän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)