Ennen kuin lapseni aloitti päiväkotielämän ja mieheni palasi hoitovapaalta takaisin töihin (minä olin aloittanut työt heti vanhempainvapaan jälkeen puolisoni jäädessä koti-isäksi) en tiennyt kiireestä mitään. Toki töissä oli ollut kiirettä aikataulujen puskiessa päälle tai joskus kiirehdin juoksuaskelin tiettyyn metroon tai bussiin. Toisinaan tunsin itseni ihanan tärkeäksi juostessani kokouksesta toiseen ja puhuessani työpuheluja lounastauolla.
Sitten kun kuvioihin lisätään pieni poika ja päiväkoti sekä kaikki aamurutiinit ja uhmaiän kiukuttelut, ei kiireessä ole enää mitään ihannoitavaa. Aamuisin kiskomme poikaa väkisin aamutoimille, pukemaan päälle ja ulos talosta. Kiidämme tarhaan, pudotamme lapsen pois kyydistä ja singahdamme töihin. Teen lyhennettyä työpäivää joten tungen kahdeksan tunnin työt kuuteen tuntiin - kiireellä - ja sitten lennähdän takaisin tarhaan hakemaan lapsen. Ruoan on pakko olla valmiina kotona - ei mitään toivoakaan siitä, että olisi aikaa ruveta kuorimaan perunoita tarhapäivän päätteeksi.
Loppuillan leikimme, touhuamme, kiukkuamme ja pyydämme anteeksi, odottelemme iskää kotiin töistä ja teemme iltarutiinit. Nukahdamme koko poppoo melkein yhtä aikaa (se siitä omasta ajasta) ja aloitamme aamulla kaiken alusta.
Uskoisin, että monen kohdalla ekologiset vaihtoehdot kaatuvat juuri kiireeseen. Jos on kiire saada lapsille murua rinnan alle, nappaamme lähimmän foliovuoallisen einespataa kaupasta ja kumoamme sen lautaselle lämmitettäväksi mikrossa. Parempi - halvempi, terveellisempi, maukkaampi ja ympäristölle ystävällisempi - vaihtoehto olisi tietysti valmistaa kattilallinen kasvissoppaa omalla kasvimaalla kasvatetuilla tuotteilla. Mutta jos perheenäitiparalla ei ole aikaa edes perunoita kuoria niin miten olisi aikaa kasvattaa niitä?
Kiire vaikuttaa kaikkiin muihinkin ekologisiin valintoihin. Kierrättäminen vie oman aikansa; nopeampaa on tietysti kipata kaikki jätteet sekajätteen joukkoon kuin pestä ja kuivattaa lasi-, metalli- ja maitopurkit, kantaa sanoma- ja mainoslehdet tien varressa nököttävään paperinkeräyslaatikkoon tai kerätä biojätteet erillisastiaan ja viedä ne päivittäin ulos.
Kiireessä on kivempaa käyttää vauvoilla kertakäyttövaippoja, joista pääsee kätevästi eroon, kuin jaksaa kokonainen pesemis-, kuivattamis- ja vaippojen kokoamisrumba. Siivouskin on näppärämpää kaupan siivouspyyhkeillä, jotka tulevat muoviin pakattuina kosteuspyyhkeinä, kuin käymällä täyttämässä ekokaupassa siivouspullot, kantamalla ne kotiin ja käyttämällä vanhoja pyyhkeitä rätteinä - jotka on sitten taas pestävä ja kuivatettava.
"Kiire ei ole mutta joutua pitää," on mummoni vakiosananlasku. Joulu, monelle vuoden kiireisin ja stressiä eniten aiheuttava juhla, on ihan ovella. Mitä jos kerrankin jättäisimme kaiken tekokiireen pois ja joutumisen sijaan hellittäisimme vähän? Oikaisisimme muutamissa nurkissa, nauttisimme kiireettömästä ajasta, ja miettisimme joulun oikeaa merkitystä. Minulle se tarkoittaa perheen kanssa kiireetöntä oleskelua, ulkoilua, kynttilöitä ja valoa, perinneruokia ja koristeita, joululauluja ja rentoutumista. Sillä mikäs kiire meillä oikeasti on valmiissa maailmassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti