Kaikessa kiireessä

Ennen kuin lapseni aloitti päiväkotielämän ja mieheni palasi hoitovapaalta takaisin töihin (minä olin aloittanut työt heti vanhempainvapaan jälkeen puolisoni jäädessä koti-isäksi) en tiennyt kiireestä mitään. Toki töissä oli ollut kiirettä aikataulujen puskiessa päälle tai joskus kiirehdin juoksuaskelin tiettyyn metroon tai bussiin. Toisinaan tunsin itseni ihanan tärkeäksi juostessani kokouksesta toiseen ja puhuessani työpuheluja lounastauolla.

Sitten kun kuvioihin lisätään pieni poika ja päiväkoti sekä kaikki aamurutiinit ja uhmaiän kiukuttelut, ei kiireessä ole enää mitään ihannoitavaa. Aamuisin kiskomme poikaa väkisin aamutoimille, pukemaan päälle ja ulos talosta. Kiidämme tarhaan, pudotamme lapsen pois kyydistä ja singahdamme töihin. Teen lyhennettyä työpäivää joten tungen kahdeksan tunnin työt kuuteen tuntiin - kiireellä - ja sitten lennähdän takaisin tarhaan hakemaan lapsen. Ruoan on pakko olla valmiina kotona - ei mitään toivoakaan siitä, että olisi aikaa ruveta kuorimaan perunoita tarhapäivän päätteeksi.

Loppuillan leikimme, touhuamme, kiukkuamme ja pyydämme anteeksi, odottelemme iskää kotiin töistä ja teemme iltarutiinit. Nukahdamme koko poppoo melkein yhtä aikaa (se siitä omasta ajasta) ja aloitamme aamulla kaiken alusta.

Uskoisin, että monen kohdalla ekologiset vaihtoehdot kaatuvat juuri kiireeseen. Jos on kiire saada lapsille murua rinnan alle, nappaamme lähimmän foliovuoallisen einespataa kaupasta ja kumoamme sen lautaselle lämmitettäväksi mikrossa. Parempi - halvempi, terveellisempi, maukkaampi ja ympäristölle ystävällisempi - vaihtoehto olisi tietysti valmistaa kattilallinen kasvissoppaa omalla kasvimaalla kasvatetuilla tuotteilla. Mutta jos perheenäitiparalla ei ole aikaa edes perunoita kuoria niin miten olisi aikaa kasvattaa niitä?

Kiire vaikuttaa kaikkiin muihinkin ekologisiin valintoihin. Kierrättäminen vie oman aikansa; nopeampaa on tietysti kipata kaikki jätteet sekajätteen joukkoon kuin pestä ja kuivattaa lasi-, metalli- ja maitopurkit, kantaa sanoma- ja mainoslehdet tien varressa nököttävään paperinkeräyslaatikkoon tai kerätä biojätteet erillisastiaan ja viedä ne päivittäin ulos.

Kiireessä on kivempaa käyttää vauvoilla kertakäyttövaippoja, joista pääsee kätevästi eroon, kuin jaksaa kokonainen pesemis-, kuivattamis- ja vaippojen kokoamisrumba. Siivouskin on näppärämpää kaupan siivouspyyhkeillä, jotka tulevat muoviin pakattuina kosteuspyyhkeinä, kuin käymällä täyttämässä ekokaupassa siivouspullot, kantamalla ne kotiin ja käyttämällä vanhoja pyyhkeitä rätteinä - jotka on sitten taas pestävä ja kuivatettava.

"Kiire ei ole mutta joutua pitää," on mummoni vakiosananlasku. Joulu, monelle vuoden kiireisin ja stressiä eniten aiheuttava juhla, on ihan ovella. Mitä jos kerrankin jättäisimme kaiken tekokiireen pois ja joutumisen sijaan hellittäisimme vähän? Oikaisisimme muutamissa nurkissa, nauttisimme kiireettömästä ajasta, ja miettisimme joulun oikeaa merkitystä. Minulle se tarkoittaa perheen kanssa kiireetöntä oleskelua, ulkoilua, kynttilöitä ja valoa, perinneruokia ja koristeita, joululauluja ja rentoutumista. Sillä mikäs kiire meillä oikeasti on valmiissa maailmassa?

Lahjonnan vaikeudesta

Joulu on ruokaa

joulu on taikaa

jouluun kuuluu

yhdessä vietettyä aikaa

- ja lahjoja.

Joululahjominen on vaikea laji. On niin monta ihmistä, joita haluaisi muistaa: lähiperhe ja ystävät, päiväkodin aikuiset, työkaverit, naapurit... Jouluun yksinkertaisesti kuuluu lahjojen antaminen, vai osaisitko kuvitella joulua ilman lahjoja? Joulu ilman lahjoja olisi kuin joulu ilman lunta. Tai lanttulaatikkoa. Tai joulutorttuja. Kirjaimellisesti se olisi joulu ilman tonttuja.

Luin kerran hervottoman kolumnin, jossa ruotsalainen ympäristötoimittaja kertoi kuinka nuorena idealistina oli keksinyt mielestään maailman parhaan joululahjaidean: hän antoi läheisilleen lahjaksi kirjastosta lainaamiaan kirjoja. Korttiin hän raapusti toiveen, jossa pyysi lahjansaajoja muistamaan palauttaa kirjansa ajoissa takaisin. Kerrassaan mainiota mainontaa kirjastoille, jotka ovat mitä ekologisimpia paikkoja - mutta siitä lisää myöhemmin.

Lahjontayritysten ei tarvitse olla ihan noin radikaaleja, vaikka niihin voi kuitenkin ottaa myös järjen käteen.

Itse olen päässyt eroon ajatuksesta, että antaisin jotain ihan vain siksi, että on pakko. En osta kiireessä kaupasta ensimmäistä muovitonttua tai piparipurkkia vaan yritän valita lahjat niin, että niissä olisi mukana joku ajatus tai tuottaisivat muuten hyvää ympärilleen.

Naispuolisille kavereille olen jo useamman vuoden ajan antanut Roosa-nauha -tuotteita, jolloin osa tuotosta ohjataan tärkeään asiaan: rintasyöpätutkimukseen.

Toinen hyvä kohde ovat reilun kaupan tuotteet, joita pakkaan useisiin paketteihin tänäkin vuonna. Varsinkin vanhemmat sukulaiset tuntuvat suhtautuvan reilun kaupan tuotteisiin epäillen, joten näin pakkosyötän heille tutustumiseriä. Ehkäpä kynnys ostaa itsekin reilun kaupan tuotteita madaltuisi näin?

Pukinkonttiin sujahtaa myös oman omenapuun hedelmistä teetettyä mehua, kestohedelmäpusseja, joiden tuotto ohjataan Suomen Punaiselle Ristille sekä luomuhiutaleita ja -ryynejä lapsiperheille, joissa tunnetusti kulutetaan paljon puuroa.

Lahjakortit ja liput - aineettomat tuotteet - ovat aina hyviä vaihtoehtoja; tänä jouluna lähin ystäväni saa lipun ensi kesäiseen suurkonserttiin Olympiastadionille, jonne pääsemme yhdessä fiilistelemään 80-lukua.

Lisäksi yritän antaa lahjaksi läheisille jotain sellaista, jonka tiedän menevän tarpeeseen. Vanhempani saavat, jokavuotiseen tapaan, pari purkkia kalanmaksaöljyä, jota käyttävät päivittäin. Mukaan sujahtaa purkillinen maitohappobakteereja tulevaa lomamatkaa varten.

Ihania ideoita saa HSY:n elämyslahja -sivulta, jonne voi vielä lähettää omia vinkkejä joulua ajatellen. Minä lainaan sieltä ainakin piparinpaistotalkoot ja siskoillan.

Pakkaamisen sietämätön vaikeus

Kun on vihdoin ja viimein löytänyt jokaiselle oikeannäköisen lahjan, tulee eteen seuraava este. Miten pakata lahjat mahdollisimman kestävällä tavalla?

Olen useana vuonna laittanut lahjat reilun kaupan puuvillaiseen ostoskassiin sen enempää niitä paketoimatta. Siinä vastaanottaja saa yhden ylimääräisen lahjan kaupan päälle. Kunhan lapset vähän kasvavat niin pääsevät koristelemaan isovanhempien puuvillakassit kangasväreillä ja -tusseilla.

Tänä vuonna osa paketeista kiedotaan paperinkierrätyslaatikosta löytyneisiin kiinankielisiin sanomalehtiin; ne pystyy hyvin viemään takaisin kierrätykseen palveltuaan hyvää tarkoitusta.

Joskus olen askarrellut vanhoista kenkälaatikoista lahjalaatikoita; askartelumaalilla, decoupage-lakalla ja lehdistä leikatuilla kuvilla saa pikkutavaroille sopivia säilytyslaatikoita pidemmäksikin aikaa.

Muistetaan muitakin

Joulu on hyvien tekojen aikaa, yritysmaailmassakin. Useat yritykset lahjoittavat joulukortteihin varatut rahat hyväntekeväisyyteen. Järkevää, sillä massatuotettu joulukortti yrityksen leimalla varustettuna ei välttämättä tuo samanlaista joulufiilistä kuin jonkun läheisen itse askartelema kortti.

Vähävaraisia perheitä muistetaan monella paikkakunnalla; kannattaa seurata paikallislehtien ilmoittelua. Meidänkin kotipaikkakunnallamme järjestetään vuosittain keräys, johon voi lahjoittaa lahjan.

Myös eläimiä on hyvä muistaa pimeimpään vuodenaikaan. Tiedän yhden perheen, joka usein käy lahjoittamassa joulun aikaan rikkinäiset ja tarpeettomiksi käyneet lakanat ja pyyhkeet eläintensuojeluyhdistyksille. Se on hyvä tapa kierrättää turhat tavarat pois nurkista; miten montaa pölyrättiä me oikeasti tarvitsemmekaan?

Tänä vuonna olen lähettämässä oman osani nuttutalkoisiin; neuloin äitini kanssa yhteensä viisi vauvannuttua, jotka saavat uuden kodin Etiopiasta. Lähetystyössä Etiopiassa olevat Pirkko ja Aki Tuppurainen aloittivat nuttutalkoot, jossa kerätään neulottuja vauvanuttuja etiopialaisiin sairaaloihin. Näin kannustetaan paikallisia äitejä synnyttämään sairaalassa. Ihana, kannatettava idea!