Puoli vuotta on vierähtänyt.
Kun aloitin kirjoittaa tätä blogia, esitin itselleni haasteen: äitiyslomalla kahden lapsen kanssa puuhastellessani yrittäisin tutkia maailmanparantamiseen liittyviä asioita, tehdä ekokokeiluja ja pohtia, mitä yksilö voi tehdä luodakseen paremman maailman lapsilleen. Kesä kuitenkin meni niin tiiviisti lapsia ja niitä maailmankuuluja taimia kasvatellessa että blogin pito unohtui.
Maailmanparantaminen on kuitenkin jatkunut. Lähiruoka on rulettanut meidän perheessämme: kasvimaalta korjattiin hervoton kesäkurpitsasato, viini- ja tyrnimarjoista keiteltiin talven mehut ja pakastin pullistelee mustikoista ja sienistä. Vuosi sitten istutetut yrtit, joita luulin yksivuotisiksi, innostuivat kasvamaan niin, että erilaiset purkit ja purnukat ovat nyt täynnä yrttiteeaineksia. Itse olen viimeisen puolen vuoden aikana siirtynyt lähes kokonaan kasvisruokailijaksi.
Lämpökompostoria en sitten ehtinyt hankkia vaan ne rahat menivät uuteen polkupyörään - onneksi sekin on suht ekologinen hankinta. Taloon asennettiin ilmalämpöpumppu ja myin loput äitiysvaatteeni kirpputorilla. Jonkinlaisilla maalaisjärjen mittareilla maailmanparantamisen saldo on ehkä plussan puolella.
Mitäpä seuraavaksi? Äitiysloma jatkuu, ja sen lisäksi palailen koulunpenkille suorittamaan aineopintoja. Syystyöt odottavat kasvimaalla, ja kirjastosta lainatut kasvisruokakirjat houkuttelevat kokeilemaan uusia reseptejä. Mieli on täynnä uusia ideoita ja suunnitelmia - kuten aina syksyisin - ja tämä lainassa oleva maailmammekin näyttää aina vaan valoisammalta. Tästä on hyvä jatkaa syksyä kohti. Hyvää syyskuuta!
keskiviikko 31. elokuuta 2011
maanantai 21. maaliskuuta 2011
Hyvää vesipäivää 22.3.2011!
Maapallon vesivaroista 97,5 prosenttia on suolaista vettä ja 2,5 prosenttia makeaa vettä.
Makeasta vedestä 70 prosenttia on jäätä ja lunta vuoristoissa ja napa-alueilla. Vain 0,3 prosenttia makeasta vedestä on järvissä ja joissa.
2,6 miljardilta ihmiseltä puuttuvat kelvolliset wc- ja peseytymistilat.
Maailmassa elää 900 miljoonaa ihmistä ilman jokapäiväistä puhdasta vettä.
Puhtaan juomaveden puutteesta kärsivät etenkin lapset. Joka minuutti kuolee kolme alle 5-vuotiasta lasta pilaantuneen veden aiheuttamiin tauteihin.
(Lähde: Puhdas vesi 1/2011)
Makeasta vedestä 70 prosenttia on jäätä ja lunta vuoristoissa ja napa-alueilla. Vain 0,3 prosenttia makeasta vedestä on järvissä ja joissa.
2,6 miljardilta ihmiseltä puuttuvat kelvolliset wc- ja peseytymistilat.
Maailmassa elää 900 miljoonaa ihmistä ilman jokapäiväistä puhdasta vettä.
Puhtaan juomaveden puutteesta kärsivät etenkin lapset. Joka minuutti kuolee kolme alle 5-vuotiasta lasta pilaantuneen veden aiheuttamiin tauteihin.
(Lähde: Puhdas vesi 1/2011)
torstai 10. maaliskuuta 2011
Viilaten, höyläten ja tuunaten
Olen aina kannattanut kaikenlaista kierrätystä, niin jätteiden kuin kodinsisustuksen tai oman vaatetuksenkin suhteen. Niin kauan kuin muistan olen kierrellyt kirpputoreja ja huutokauppoja, tehnyt uskomattomia löytöjä ja kantanut kotiin turhakkeitakin. Jos vain voin, yritän hankkia tarvitsemani tavarat käytettyinä.
Myös isoäidin ullakolta voi löytää aarteita. Meidän kotiimme on kannettu maalta esimerkiksi rukki ja vanha rikkinäinen keinutuoli, joka verhoilijalla käynnin jälkeen näyttää paremmalta kuin mikään huonekalukuvastosta saatavilla oleva. Autotallissa odottaa vanha vihreä senkki maalinpoistoa ja kunnostusta; tänä kesänä siitä tulee oiva säilytys- ja tarjoilutaso terassille.
Pahvisia kenkälaatikoita kyselen säännöllisesti tutusta kenkäkaupasta ja käytän niitä lahjojen pakkaamiseen. Uutta maalia pintaan ja decoupage-lakalla kuvioita päälle niin lahjan saaja saa ikään kuin bonuslahjan - säilytysrasian. Tänä talvena hurahdin virkkaukseen ja olen innostunut käyttämään jämälankoja pois nurkista pölyttymästä. Telkkarin ääressä on syntynyt läjä isoäidinruutuja sekä pullonkorkeista tehtyjä pannunalusia.
Viilaaminen, höylääminen ja tuunaaminen on kivaa! Mielikuvitus pääsee valloilleen, saa luoda jotain käsillään ja saa puhtaan ekologisen omantunnon kun keksii käyttöä tavaroille, jotka muuten päätyisivät kaatopaikalle. Lahjoistakin tulee näin uniikkeja. Mitä mieltä muuten olette, onko poliittisesti korrektia antaa ystävälle lahjaksi jotain kirppikseltä hankittua tai omista nurkista esiin kaivettua? Vai pitäisikö lahjan olla alkuperäispakkauksessaan uutuuttaan kiiltelevä?
Kivoja tuunausvinkkejä löytyy esimerkiksi seuraavista kirjoista:
Aija Rouhiainen: Haravasta tavara (2010)
Sanna Vatanen: Neulo. Virkkaa. Kirjo. Jämälangasta! (2009)
Anu Harkki: Viritetty (2007)
Itse olen jo alkanut kysellä lähikaupasta isoja suolakurkkupurkkeja lastenhuonetta varten - ohje hauskaan toteemipaaluun löytyy Rouhiaisen kirjasta.
Myös isoäidin ullakolta voi löytää aarteita. Meidän kotiimme on kannettu maalta esimerkiksi rukki ja vanha rikkinäinen keinutuoli, joka verhoilijalla käynnin jälkeen näyttää paremmalta kuin mikään huonekalukuvastosta saatavilla oleva. Autotallissa odottaa vanha vihreä senkki maalinpoistoa ja kunnostusta; tänä kesänä siitä tulee oiva säilytys- ja tarjoilutaso terassille.
Pahvisia kenkälaatikoita kyselen säännöllisesti tutusta kenkäkaupasta ja käytän niitä lahjojen pakkaamiseen. Uutta maalia pintaan ja decoupage-lakalla kuvioita päälle niin lahjan saaja saa ikään kuin bonuslahjan - säilytysrasian. Tänä talvena hurahdin virkkaukseen ja olen innostunut käyttämään jämälankoja pois nurkista pölyttymästä. Telkkarin ääressä on syntynyt läjä isoäidinruutuja sekä pullonkorkeista tehtyjä pannunalusia.
Viilaaminen, höylääminen ja tuunaaminen on kivaa! Mielikuvitus pääsee valloilleen, saa luoda jotain käsillään ja saa puhtaan ekologisen omantunnon kun keksii käyttöä tavaroille, jotka muuten päätyisivät kaatopaikalle. Lahjoistakin tulee näin uniikkeja. Mitä mieltä muuten olette, onko poliittisesti korrektia antaa ystävälle lahjaksi jotain kirppikseltä hankittua tai omista nurkista esiin kaivettua? Vai pitäisikö lahjan olla alkuperäispakkauksessaan uutuuttaan kiiltelevä?
Kivoja tuunausvinkkejä löytyy esimerkiksi seuraavista kirjoista:
Aija Rouhiainen: Haravasta tavara (2010)
Sanna Vatanen: Neulo. Virkkaa. Kirjo. Jämälangasta! (2009)
Anu Harkki: Viritetty (2007)
Itse olen jo alkanut kysellä lähikaupasta isoja suolakurkkupurkkeja lastenhuonetta varten - ohje hauskaan toteemipaaluun löytyy Rouhiaisen kirjasta.
tiistai 1. maaliskuuta 2011
Kevätkylvön aika
Uudenvuodenlupaukseni mukaisesti oli aika aloittaa kevätkylvöt. Istutin taaperon syöttötuoliin, levittelin sanomalehtiä pöydälle, lattialle, tuolin alle ja vähän muuallekin ja kaivoin kuivauskaapista pestyt margariinirasiat esille. Taapero nautti, kun sai upottaa kätensä multaan ja heitellä sitä rasioihin(kin). Äiti huolehti siemenien kylvöstä ja peittämisestä, taapero mullan kastelusta. Nyt alakerran ikkunarivistöä koristaa rasiarivistö, joista löytyy ruusukaalin, pensastomaatin ja purjosipulin alut. Yhteiseksi jokapäiväiseksi rituaaliksi on muodostunut mullan kastelu ja taimien ihmettely.
Huhtikuussa kevätkylvöt jatkuvat - basilikan sekä talvi-, kesä- ja koristekurpitsan siemenet odottavat jo vuoroaan.
perjantai 18. helmikuuta 2011
Ruoalla ei leikitä
Joulukuussa julkaistun Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) Foodspill -projektin tutkimuksen mukaan jokainen suomalainen heittää syömäkelpoista ruokaa roskiin keskimäärin 23 kiloa vuodessa. Eniten heitämme menemään vihanneksia, kotiruokaa, maitotuotteita, leipää ja muita viljatuotteita sekä hedelmiä ja marjoja.
Tutkimuksen mukaan ruokajätettä syntyy eniten sinkkunaisten jäljiltä. Syiksi ruoan poisheittämiselle annettiin ruoan pilaantuminen, päiväyksen vanheneminen, lautastähteet sekä liian suuren ruokamäärän valmistaminen.
Haloo!
23 kiloa vuodessa ruokaa roskikseen, yksittäisen kotitalouden kohdalla 50-65 kiloa. Siinä olisi hiilipainonlaskijoille haastetta; ensin pitäisi laskea jokaiselle poisheitetylle kilolle oma tuotantoon ja kuljetukseen kulunut hiilijalanjälkensä, sitten sille, miten kuluttaja saa tuotteet kotiinsa ja valmistaa niistä ruoan, ja lopuksi sille, kun nämä kilot heitetään menemään ja kuljetetaan kaatopaikalle. Minun matikkapääni ei siihen riittäisi.
Miten vaikeaa voi olla ruoan pakastaminen, jatkojalostaminen tai tuunaaminen? Meillä kokataan jatkuvasti isoja vuoallisia ruokaa, jotka pakataan pakastimeen yksittäisinä annoksina. Sitten kun on sellainen päivä, ettei kertakaikkiaan jaksa miettiä illan menyytä, niin jokainen voi kaivaa esille mitä mieli tekee - tonnikalapastaa, karjalanpaistia ja muussia, linssipataa ja riisiä tai vaikkapa kasviscurrya ja pakastevihanneksia.
Panemme pakastimeen myös leipää, jos näyttää siltä ettemme ehdi sitä tuoreena syömään. Jos juustonkannikoita on jäämässä homehtumaan jääkaappiin, ne kannattaa raastaa ja pakastaa; juustoraaste toimii hyvin vaikkapa lämpimien voileipien päällä.
Ruokatähteiden tuunaukseen kannattaa ryhtyä silloin, kun ei halua pakastaa ruokaa myöhempää käyttöä varten. Kovin moni ei halua syödä samaa ruokaa monta päivää peräkkäin, joten mielikuvitus peliin ja tuunaamaan! Tähteeksi jääneestä tomaattikeitosta syntyy vaikkapa pastakastiketta, tai pastakastikkeesta keittoa. Spagetti bolognese maistuu ihan uudelta kun spagetit pätkii pieneksi, latoo uunivuokaan kastikkeen kanssa ja kruunaa paistoksen juustokastikkeella tai -raasteella. Sama toimii perunamuussin ja jauhelihakastikkeen kanssa - kerroksittain vuokaan pakastevihannesten kanssa ja juustoraastetta pinnalle niin taaperot saavat englantilaista lammaspaimenen piirasta, ainakin melkein.
Myös lisukkeita vaihtamalla saa hyvin vaihtelua ruokiin. Kasvissosekeitto maistuu hyvin erilaiselta tarjotaan se sitten raejuuston, krutonkien tai mozzarellan kanssa.
Parasta ennen -päiväys on valmistajan takuu siitä, että tuote säilyy hyvänä avaamattomana ainakin siihen päivään saakka. Minä en vielä ole kohdannut sellaista maitolitraa, joka olisi mennyt vanhaksi pari päivää päiväyksen jälkeen. Jos arveluttaa juoda maitoa sellaisenaan, niin siitä on hyvä pyöräyttää pannukakku tai lettutaikina. Piimärieskaanhan laitetaan oikein mielellään happamaksi mennyttä kermaa tai kermaviiliä - maku vain paranee sen myötä.
Pari viikkoa sitten YLE:n Puoli seitsemän -ohjelmassa kokki Harri Syrjänen tuunasi toimittajan kanssa tähteitä ja loihti vanhentuneesta leivästä, nahistuneista salaatin lehdistä, tomaatista ja juustosta lämpimiä voileipiä. Olen todennut saman: lämpimiin voileipiin voi tunkea lähes mitä vain ja ne aina maistuvat hyviltä. Ainakin kaakaon kanssa tällaisena pakkaspäivänä kuin tänään. Taidanpa tietää, mitä meillä on tarjolla iltapalalla.
Tutkimuksen mukaan ruokajätettä syntyy eniten sinkkunaisten jäljiltä. Syiksi ruoan poisheittämiselle annettiin ruoan pilaantuminen, päiväyksen vanheneminen, lautastähteet sekä liian suuren ruokamäärän valmistaminen.
Haloo!
23 kiloa vuodessa ruokaa roskikseen, yksittäisen kotitalouden kohdalla 50-65 kiloa. Siinä olisi hiilipainonlaskijoille haastetta; ensin pitäisi laskea jokaiselle poisheitetylle kilolle oma tuotantoon ja kuljetukseen kulunut hiilijalanjälkensä, sitten sille, miten kuluttaja saa tuotteet kotiinsa ja valmistaa niistä ruoan, ja lopuksi sille, kun nämä kilot heitetään menemään ja kuljetetaan kaatopaikalle. Minun matikkapääni ei siihen riittäisi.
Miten vaikeaa voi olla ruoan pakastaminen, jatkojalostaminen tai tuunaaminen? Meillä kokataan jatkuvasti isoja vuoallisia ruokaa, jotka pakataan pakastimeen yksittäisinä annoksina. Sitten kun on sellainen päivä, ettei kertakaikkiaan jaksa miettiä illan menyytä, niin jokainen voi kaivaa esille mitä mieli tekee - tonnikalapastaa, karjalanpaistia ja muussia, linssipataa ja riisiä tai vaikkapa kasviscurrya ja pakastevihanneksia.
Panemme pakastimeen myös leipää, jos näyttää siltä ettemme ehdi sitä tuoreena syömään. Jos juustonkannikoita on jäämässä homehtumaan jääkaappiin, ne kannattaa raastaa ja pakastaa; juustoraaste toimii hyvin vaikkapa lämpimien voileipien päällä.
Ruokatähteiden tuunaukseen kannattaa ryhtyä silloin, kun ei halua pakastaa ruokaa myöhempää käyttöä varten. Kovin moni ei halua syödä samaa ruokaa monta päivää peräkkäin, joten mielikuvitus peliin ja tuunaamaan! Tähteeksi jääneestä tomaattikeitosta syntyy vaikkapa pastakastiketta, tai pastakastikkeesta keittoa. Spagetti bolognese maistuu ihan uudelta kun spagetit pätkii pieneksi, latoo uunivuokaan kastikkeen kanssa ja kruunaa paistoksen juustokastikkeella tai -raasteella. Sama toimii perunamuussin ja jauhelihakastikkeen kanssa - kerroksittain vuokaan pakastevihannesten kanssa ja juustoraastetta pinnalle niin taaperot saavat englantilaista lammaspaimenen piirasta, ainakin melkein.
Myös lisukkeita vaihtamalla saa hyvin vaihtelua ruokiin. Kasvissosekeitto maistuu hyvin erilaiselta tarjotaan se sitten raejuuston, krutonkien tai mozzarellan kanssa.
Parasta ennen -päiväys on valmistajan takuu siitä, että tuote säilyy hyvänä avaamattomana ainakin siihen päivään saakka. Minä en vielä ole kohdannut sellaista maitolitraa, joka olisi mennyt vanhaksi pari päivää päiväyksen jälkeen. Jos arveluttaa juoda maitoa sellaisenaan, niin siitä on hyvä pyöräyttää pannukakku tai lettutaikina. Piimärieskaanhan laitetaan oikein mielellään happamaksi mennyttä kermaa tai kermaviiliä - maku vain paranee sen myötä.
Pari viikkoa sitten YLE:n Puoli seitsemän -ohjelmassa kokki Harri Syrjänen tuunasi toimittajan kanssa tähteitä ja loihti vanhentuneesta leivästä, nahistuneista salaatin lehdistä, tomaatista ja juustosta lämpimiä voileipiä. Olen todennut saman: lämpimiin voileipiin voi tunkea lähes mitä vain ja ne aina maistuvat hyviltä. Ainakin kaakaon kanssa tällaisena pakkaspäivänä kuin tänään. Taidanpa tietää, mitä meillä on tarjolla iltapalalla.
maanantai 14. helmikuuta 2011
Luomu miehen tiellä pitää
Minä kasvoin lihansyöjäperheessä. Nelihenkinen perheemme kokoontui joka ilta äidin valmistamalle aterialle, joka 90 prosenttisesti koostui liharuoista. Ainoat ”kasvisruoat” taisivat muistaakseni olla kesäkeitto ja erilaiset puurot ja vellit. Muulloin pöytään kannettiin karjalanpaistia ja patapaistia, jauhelihakastiketta ja lihapullia, makkarasoppaa ja uunimakkaraa tai suolalapaa ja merimiespataa. Äitini on erinomainen kokki ja hänelle täytyy nostaa hattua siitä, että työpäivän jälkeen hän jaksoi vielä käydä ruokaostoksilla ja valmistaa aterian perheelle – joka ilta samaan aikaan.
Omassa perheessäni asiat tehdään kuitenkin hieman erilailla. Ensinnäkin päivällisen meillä syö vain taapero. Me aikuiset emme syö kuin yhden lämpimän ruoan päivässä ja pärjäämme illan teekupposella ja parilla voileivällä. Tietysti sekin vaikuttaa, että mies tulee kotiin vasta lähempänä kello seitsemää, joten kello viiden päivällisen voi tyystin unohtaa. Meidän ruokavaliomme myös koostuu enimmäkseen jostain muusta kuin lihasta, ja yhä useammin luomusta.
Luomu [luonnonmukainen tuotanto]
Kiinnostuin luomusta luettuani Nina Colliander-Nymanin ja Maria Riskan kirjoittaman kirjan Oikeaa ruokaa – lapset, ruoka ja terveys (Kirjapaja 2009). Toimittajan ja kotitalous- ja terveystiedon opettajan yhteistyönä tekemä teos on upea tietolähde ruoasta ja sen vaikutuksesta terveyteen, erityisesti lasten terveyteen. Einekset, lisäaineet, kevyttuotteet ja makeiset teilataan, ja niiden tilalle ehdotetaan luomutuotteita sekä aitoa voita ja kermaa.
Samoihin aikoihin kirjaan tutustuessani luomu nousi toden teolla otsikoihin, kun ulkoministeri Stubbin asettama Suomibrändi –valtuuskunta julkisti raporttinsa, jonka yhtenä ajatuksena oli luonnonmukaisen maa- ja elintarviketalouden kehittäminen. Valtuuskunnan mukaan puolet Suomen maataloudesta tulisi olla luomutuotantoa vuoteen 2030 mennessä. (Tehtävä Suomelle: http://www.tehtavasuomelle.fi/)
Vuonna 2009 Suomen maatiloista vain noin 6 prosenttia (4 000 tilaa) olivat luomutiloja. Luomutuotteet ovat edelleen myös marginaalissa; vuonna 2008 vain yksi prosentti kotitalouksien elintarvikeostoista koostui luomutuotteista. Suosituimmat luomutuotteet olivat kananmunat sekä jauhot ja hiutaleet (lähde: Ruokatiedon Luomutiedotus / ACNielsen Kuluttajapaneeli 2006, 2007, 2008.)
Miksi kalliimpi luomutuote olisi sitten parempi vaihtoehto? Erään tutkimuksen mukaan lapsista koostuneen koeryhmän virtsasta löytyi torjunta-ainejäämiä. Jäämät hävisivät, kun koeryhmä muutti ruokavalionsa luonnonmukaiseksi.
Tämä kertoo suoraan siitä, että luonnonmukainen tuotanto on parempi vaihtoehto ihmisille, vesistöille, ilmastolle ja koko elämän monimuotoisuudelle. Luomutuotanto on myrkytöntä ja vähentää lannoitemääriä. Kemiallisten torjunta-aineiden ja keinolannoitteiden käyttö on kiellettyä sekä antibioottien ja lisäaineiden käyttö tarkkaan säänneltyä. Eläintuotannossa on tiukemmat hyvinvointimääräykset; esimerkiksi eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä lajinmukaista käyttäytymistä ja vapaata liikkumista korostetaan luonnonmukaisessa eläintuotannossa.
Colliander-Nymanin ja Riskan teoksen mukaan jotkut luomutuotteet sisältävät enemmän antioksidantteja ja ravintoaineita kuin tavalliset ruoka-aineet. On esimerkiksi arvioitu, että luomumaidossa on jopa 70 prosenttia enemmän ravintoaineita kuin tavallisessa maidossa.
Meidän perheessämme siirryttiin tämän teoksen kahlaamisen jälkeen täysin luomumaitoon. Lisäksi ostamme säännöllisesti myös luomuleipää, -sokeria, -puurohiutaleita, -kananmunia, -kasviksia ja -juustoa. Jos kaupan hyllystä löytyy etsimälleni tuotteelle luomuversio, ei minun tarvitse harkita kahta kertaa. Vaikka tuotteen hinta olisikin kalliimpi niin en jää laskemaan senttejä päässäni - mielestäni terveydelle ei voi laskea hintaa. Ja se, mitä suuhun laitamme, vaikuttaa suoraan terveyteen.
Lisätietoa luomusta sain Kenneth Oker-Blomin teoksesta syö terveellisesti. ajattele ekologisesti (2009). Oker-Blom kirjoittaa terveellisen lähiruoan puolesta ja kehottaa kuluttajia pienentämään ekologista jalanjälkeään. ”Pystymme tekemään asioita oman terveytemme eteen ja samalla auttamaan ympäristöä parantamalla ruokailutottumuksiamme”, hän kirjoittaa. Hänen teesejään ovat kotiruoka, sesonkiajattelu ja ruoan valmistaminen ilman puolivalmisteita tai lisäaineita.
Kirjan mukaan vuonna 2007 Suomessa heitettiin menemään jopa 60 kiloa ruoantähteitä henkeä kohti; yhteensä se tekee jopa 300 000 000 kiloa! Tällainen määrä ruokaa tuntuu jo lompakossammekin – arvioiden mukaan heitämme jopa 20 prosenttia ruokakuluistamme biojätteisiin. Ruoan tuhlaamiseen ja ruoantähteiden tuunaamiseeen palataan kuitenkin myöhemmin.
Sekä Colliander-Nymanin ja Riskan teoksessa että Oker-Blomin kirjassa sivutaan myös suomalaista suoritusyhteiskuntaa ja ajanpuutetta. Oker-Blom kirjoittaakin, että ”ainoa asia, josta meillä kehittyneessä yhteiskunnassamme on puutetta, on AIKA!” Kirjoittajat patistavat perheitä viettämään enemmän aikaa yhdessä, syömään yhdessä ja valmistamaan ruokaa yhdessä.
Onneksi on viikonloput. Silloin meilläkin tehdään isoimmat ruokaostokset, valmistetaan ruokaa yhdessä, istutaan pitkään ruokapöydässä ja nautitaan luomusti ja reilusti.
Lisätietoa luomusta löytyy esimerkiksi seuraavilta sivustoilta:
Luomuliitto: http://www.luomu-liitto.fi/
Ruokatieto.fi – luomua tilastoissa: http://www.ruokatieto.fi/Suomeksi/Ruokafaktaa/Luomua_tilastoissa
Omassa perheessäni asiat tehdään kuitenkin hieman erilailla. Ensinnäkin päivällisen meillä syö vain taapero. Me aikuiset emme syö kuin yhden lämpimän ruoan päivässä ja pärjäämme illan teekupposella ja parilla voileivällä. Tietysti sekin vaikuttaa, että mies tulee kotiin vasta lähempänä kello seitsemää, joten kello viiden päivällisen voi tyystin unohtaa. Meidän ruokavaliomme myös koostuu enimmäkseen jostain muusta kuin lihasta, ja yhä useammin luomusta.
Luomu [luonnonmukainen tuotanto]
Kiinnostuin luomusta luettuani Nina Colliander-Nymanin ja Maria Riskan kirjoittaman kirjan Oikeaa ruokaa – lapset, ruoka ja terveys (Kirjapaja 2009). Toimittajan ja kotitalous- ja terveystiedon opettajan yhteistyönä tekemä teos on upea tietolähde ruoasta ja sen vaikutuksesta terveyteen, erityisesti lasten terveyteen. Einekset, lisäaineet, kevyttuotteet ja makeiset teilataan, ja niiden tilalle ehdotetaan luomutuotteita sekä aitoa voita ja kermaa.
Samoihin aikoihin kirjaan tutustuessani luomu nousi toden teolla otsikoihin, kun ulkoministeri Stubbin asettama Suomibrändi –valtuuskunta julkisti raporttinsa, jonka yhtenä ajatuksena oli luonnonmukaisen maa- ja elintarviketalouden kehittäminen. Valtuuskunnan mukaan puolet Suomen maataloudesta tulisi olla luomutuotantoa vuoteen 2030 mennessä. (Tehtävä Suomelle: http://www.tehtavasuomelle.fi/)
Vuonna 2009 Suomen maatiloista vain noin 6 prosenttia (4 000 tilaa) olivat luomutiloja. Luomutuotteet ovat edelleen myös marginaalissa; vuonna 2008 vain yksi prosentti kotitalouksien elintarvikeostoista koostui luomutuotteista. Suosituimmat luomutuotteet olivat kananmunat sekä jauhot ja hiutaleet (lähde: Ruokatiedon Luomutiedotus / ACNielsen Kuluttajapaneeli 2006, 2007, 2008.)
Miksi kalliimpi luomutuote olisi sitten parempi vaihtoehto? Erään tutkimuksen mukaan lapsista koostuneen koeryhmän virtsasta löytyi torjunta-ainejäämiä. Jäämät hävisivät, kun koeryhmä muutti ruokavalionsa luonnonmukaiseksi.
Tämä kertoo suoraan siitä, että luonnonmukainen tuotanto on parempi vaihtoehto ihmisille, vesistöille, ilmastolle ja koko elämän monimuotoisuudelle. Luomutuotanto on myrkytöntä ja vähentää lannoitemääriä. Kemiallisten torjunta-aineiden ja keinolannoitteiden käyttö on kiellettyä sekä antibioottien ja lisäaineiden käyttö tarkkaan säänneltyä. Eläintuotannossa on tiukemmat hyvinvointimääräykset; esimerkiksi eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä lajinmukaista käyttäytymistä ja vapaata liikkumista korostetaan luonnonmukaisessa eläintuotannossa.
Colliander-Nymanin ja Riskan teoksen mukaan jotkut luomutuotteet sisältävät enemmän antioksidantteja ja ravintoaineita kuin tavalliset ruoka-aineet. On esimerkiksi arvioitu, että luomumaidossa on jopa 70 prosenttia enemmän ravintoaineita kuin tavallisessa maidossa.
Meidän perheessämme siirryttiin tämän teoksen kahlaamisen jälkeen täysin luomumaitoon. Lisäksi ostamme säännöllisesti myös luomuleipää, -sokeria, -puurohiutaleita, -kananmunia, -kasviksia ja -juustoa. Jos kaupan hyllystä löytyy etsimälleni tuotteelle luomuversio, ei minun tarvitse harkita kahta kertaa. Vaikka tuotteen hinta olisikin kalliimpi niin en jää laskemaan senttejä päässäni - mielestäni terveydelle ei voi laskea hintaa. Ja se, mitä suuhun laitamme, vaikuttaa suoraan terveyteen.
Lisätietoa luomusta sain Kenneth Oker-Blomin teoksesta syö terveellisesti. ajattele ekologisesti (2009). Oker-Blom kirjoittaa terveellisen lähiruoan puolesta ja kehottaa kuluttajia pienentämään ekologista jalanjälkeään. ”Pystymme tekemään asioita oman terveytemme eteen ja samalla auttamaan ympäristöä parantamalla ruokailutottumuksiamme”, hän kirjoittaa. Hänen teesejään ovat kotiruoka, sesonkiajattelu ja ruoan valmistaminen ilman puolivalmisteita tai lisäaineita.
Kirjan mukaan vuonna 2007 Suomessa heitettiin menemään jopa 60 kiloa ruoantähteitä henkeä kohti; yhteensä se tekee jopa 300 000 000 kiloa! Tällainen määrä ruokaa tuntuu jo lompakossammekin – arvioiden mukaan heitämme jopa 20 prosenttia ruokakuluistamme biojätteisiin. Ruoan tuhlaamiseen ja ruoantähteiden tuunaamiseeen palataan kuitenkin myöhemmin.
Sekä Colliander-Nymanin ja Riskan teoksessa että Oker-Blomin kirjassa sivutaan myös suomalaista suoritusyhteiskuntaa ja ajanpuutetta. Oker-Blom kirjoittaakin, että ”ainoa asia, josta meillä kehittyneessä yhteiskunnassamme on puutetta, on AIKA!” Kirjoittajat patistavat perheitä viettämään enemmän aikaa yhdessä, syömään yhdessä ja valmistamaan ruokaa yhdessä.
Onneksi on viikonloput. Silloin meilläkin tehdään isoimmat ruokaostokset, valmistetaan ruokaa yhdessä, istutaan pitkään ruokapöydässä ja nautitaan luomusti ja reilusti.
Lisätietoa luomusta löytyy esimerkiksi seuraavilta sivustoilta:
Luomuliitto: http://www.luomu-liitto.fi/
Ruokatieto.fi – luomua tilastoissa: http://www.ruokatieto.fi/Suomeksi/Ruokafaktaa/Luomua_tilastoissa
tiistai 25. tammikuuta 2011
Ekokokeilu: Älä osta mitään -viikko
ÄOM - Älä osta mitään -päivää vietetään vuosittain marraskuussa. Kampanjan tarkoituksena on saada kuluttajat miettimään arkisia ostopäätöksiä ja niiden vaikutuksia ympäristöömme.
Colin Beavinin kirjasta Ekovuosi Manhattanilla innostuneena halusin itsekin tehdä jonkin ekokokeen. Viimeisillään raskaana ollessa, huonovointisena ja flunssaisena en kuitenkaan halunnut aloittaa millään hard core -testillä, joten valitsin itselleni Älä osta mitään -viikon. Sen täytyi tapahtua ex tempore, koska muutenhan olisi helppoa huijata ja ostaa kuukauden ruokatavarat pakastimeen.
Niinpä eräänä lumisena tiistaipäivänä päätin olla ostamatta mitään viikkoon. Olimme käyneet lauantaina ruokaostoksilla ja ostaneet 60 eurolla maitoa, piimää, leipää, banaania, rahkaa, kermaa, kermaviiliä, creme fraichea, runebergintorttuja ja pullapitkoa vieraille, juustoa, jogurttia ja lauantain kunniaksi irtokarkkeja ja suklaata. Aika vähän "oikeita" ruokatarpeita mutta jääkaapin juuresosastolta ja pakastimesta löytyi sen verran tarvikkeita että emmeköhän yhden viikon aina pärjäisi.
Lauantaina olin valmistanut ison padallisen chili con carnea hirvenlihasta, jota popsimme viikonlopun ja alkuviikon. Tiistaina tein pastaa pinaatti-feta-auringonkuivattutomaatti -kastikkeella. Keskiviikkona tein taaperolle pienen perunamuussin ja sulatin pakkasesta kasviscurrya sen seuraksi; aikuiset söivät pastan rippeitä. Leipä rupesi loppumaan, joten paistoin pari pellillistä sämpylöitä, joista pakastin osan. Torstaina kaivoin pakastimesta pussillisen kasvispyöryköitä ja valmistin niiden seuraksi couscousia, kermaviilikastiketta ja porkkanaraastetta. Perjantaina taapero ja minä söimme loput pyörykät ja mies sai lounasevääksi pakastimesta sulatetun tomaattisen hirvipadan ja riisiä. Iltapuurot valmistin joka päivä veteen säännöstelläkseni maitoa - kuiva-ainekaapissa oli kyllä pari purkkia hyla-maitoa pahan päivän varalle mutta yritin pärjätä taaperolle juotavaksi tarkoitetulla luomumaidolla mahdollisimman pitkälle. Puurojen seuraksi tein mehukeittoa, toisen mansikoista ja toisen mustikka-vadelma -sekoituksesta.
Teknisesti olisimme voineet mennä ruokaostoksille lauantaina, jolloin edellisestä ostosreissusta olisi kulunut tasan viikko, mutta olin koukussa. Miten pitkään pärjäisin käymättä kaupassa? Kahvia ja teetä oli kaapissa yllinkyllin, hiutaleita ja ryynejä puuroja varten, jauhoja leivontaan, perunoita, porkkanoita ja lanttua ainakin parille aterialle... Jatkoin siis ekokokeilua edelleen.
Lauantaina löysin pari purkkia säilyketomaatteja ja tein niistä ja creme fraichesta tomaattikeiton. Maito loppui ja taapero siirtyi hyla-maitoon. Sunnuntaina herkuttelimme veteen keitetyllä kalakeitolla; pakastimesta löytyi kalakuutioita mutta ilman kermaa keitto kylläkin oli vähän vesitetyn makuista. Upposi kuitenkin. Sämpylät loppuivat, joten pyöräytin yläasteen kotitaloustuntien oppien mukaisesti teeleipiä - nopeita, helppoja mutta huonostisäilyviä. Maanantaina keitin pienen (perunoiden ja porkkanoiden vähyydestä johtuen) hirvenlihakeiton ja paistoin lisää teeleipiä. Jääkaappi alkoi ammottaa tyhjyyttään, ja mies alkoi valittaa. Yritin tsempata perhettä jatkamaan vielä vähän aikaa ja kaivoin kuiva-ainekaapista joululta jääneitä pipareita. Seuraavana päivänä vessapaperi loppui, ja siihen tyssäsi myös ekokokeiluni. Itseltäni olisin voinut vaikka vaatiakin vaihtoehtoisia tapoja pepun pyyhkimiseen mutta rajansa kaikella perheenjäsenten suhteen.
Taapersin siis jälleen lumituiskussa kauppaan ja tankkasin vessapaperia, maitoa, leipää, perunoita, porkkanoita, juustoa ja kermaa. Näillä pötkisi taas pitkälle.
Noiden puolentoista viikon aikana saavutin sen, mitä olin toivonutkin: huomasin, että ihminen pärjää hyvin sillä, mitä hänellä jo on. Pakastin tyhjeni hienosti ja nyt vain odottelen kovempia pakkasia, että voin vihdoin sulattaa sen. Jääkaappiin tuli tilaa ja pinnat oli helppo putsata. Kuiva-ainekaapin sisältö tuli syynättyä tarkkaan ja käytettyä niitä tarvikkeita, joiden viimeinen eräpäivä oli lähestymässä. Rahaa ja aikaa säästyi, kun ei tullut käytyä ruokakaupassa. Ja seuraavalla ostoskerralla mietin varmasti tarkemmin, mitä oikeasti tarvitsen.
Colin Beavinin kirjasta Ekovuosi Manhattanilla innostuneena halusin itsekin tehdä jonkin ekokokeen. Viimeisillään raskaana ollessa, huonovointisena ja flunssaisena en kuitenkaan halunnut aloittaa millään hard core -testillä, joten valitsin itselleni Älä osta mitään -viikon. Sen täytyi tapahtua ex tempore, koska muutenhan olisi helppoa huijata ja ostaa kuukauden ruokatavarat pakastimeen.
Niinpä eräänä lumisena tiistaipäivänä päätin olla ostamatta mitään viikkoon. Olimme käyneet lauantaina ruokaostoksilla ja ostaneet 60 eurolla maitoa, piimää, leipää, banaania, rahkaa, kermaa, kermaviiliä, creme fraichea, runebergintorttuja ja pullapitkoa vieraille, juustoa, jogurttia ja lauantain kunniaksi irtokarkkeja ja suklaata. Aika vähän "oikeita" ruokatarpeita mutta jääkaapin juuresosastolta ja pakastimesta löytyi sen verran tarvikkeita että emmeköhän yhden viikon aina pärjäisi.
Lauantaina olin valmistanut ison padallisen chili con carnea hirvenlihasta, jota popsimme viikonlopun ja alkuviikon. Tiistaina tein pastaa pinaatti-feta-auringonkuivattutomaatti -kastikkeella. Keskiviikkona tein taaperolle pienen perunamuussin ja sulatin pakkasesta kasviscurrya sen seuraksi; aikuiset söivät pastan rippeitä. Leipä rupesi loppumaan, joten paistoin pari pellillistä sämpylöitä, joista pakastin osan. Torstaina kaivoin pakastimesta pussillisen kasvispyöryköitä ja valmistin niiden seuraksi couscousia, kermaviilikastiketta ja porkkanaraastetta. Perjantaina taapero ja minä söimme loput pyörykät ja mies sai lounasevääksi pakastimesta sulatetun tomaattisen hirvipadan ja riisiä. Iltapuurot valmistin joka päivä veteen säännöstelläkseni maitoa - kuiva-ainekaapissa oli kyllä pari purkkia hyla-maitoa pahan päivän varalle mutta yritin pärjätä taaperolle juotavaksi tarkoitetulla luomumaidolla mahdollisimman pitkälle. Puurojen seuraksi tein mehukeittoa, toisen mansikoista ja toisen mustikka-vadelma -sekoituksesta.
Teknisesti olisimme voineet mennä ruokaostoksille lauantaina, jolloin edellisestä ostosreissusta olisi kulunut tasan viikko, mutta olin koukussa. Miten pitkään pärjäisin käymättä kaupassa? Kahvia ja teetä oli kaapissa yllinkyllin, hiutaleita ja ryynejä puuroja varten, jauhoja leivontaan, perunoita, porkkanoita ja lanttua ainakin parille aterialle... Jatkoin siis ekokokeilua edelleen.
Lauantaina löysin pari purkkia säilyketomaatteja ja tein niistä ja creme fraichesta tomaattikeiton. Maito loppui ja taapero siirtyi hyla-maitoon. Sunnuntaina herkuttelimme veteen keitetyllä kalakeitolla; pakastimesta löytyi kalakuutioita mutta ilman kermaa keitto kylläkin oli vähän vesitetyn makuista. Upposi kuitenkin. Sämpylät loppuivat, joten pyöräytin yläasteen kotitaloustuntien oppien mukaisesti teeleipiä - nopeita, helppoja mutta huonostisäilyviä. Maanantaina keitin pienen (perunoiden ja porkkanoiden vähyydestä johtuen) hirvenlihakeiton ja paistoin lisää teeleipiä. Jääkaappi alkoi ammottaa tyhjyyttään, ja mies alkoi valittaa. Yritin tsempata perhettä jatkamaan vielä vähän aikaa ja kaivoin kuiva-ainekaapista joululta jääneitä pipareita. Seuraavana päivänä vessapaperi loppui, ja siihen tyssäsi myös ekokokeiluni. Itseltäni olisin voinut vaikka vaatiakin vaihtoehtoisia tapoja pepun pyyhkimiseen mutta rajansa kaikella perheenjäsenten suhteen.
Taapersin siis jälleen lumituiskussa kauppaan ja tankkasin vessapaperia, maitoa, leipää, perunoita, porkkanoita, juustoa ja kermaa. Näillä pötkisi taas pitkälle.
Noiden puolentoista viikon aikana saavutin sen, mitä olin toivonutkin: huomasin, että ihminen pärjää hyvin sillä, mitä hänellä jo on. Pakastin tyhjeni hienosti ja nyt vain odottelen kovempia pakkasia, että voin vihdoin sulattaa sen. Jääkaappiin tuli tilaa ja pinnat oli helppo putsata. Kuiva-ainekaapin sisältö tuli syynättyä tarkkaan ja käytettyä niitä tarvikkeita, joiden viimeinen eräpäivä oli lähestymässä. Rahaa ja aikaa säästyi, kun ei tullut käytyä ruokakaupassa. Ja seuraavalla ostoskerralla mietin varmasti tarkemmin, mitä oikeasti tarvitsen.
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
Vihertävät kirjastot
Olen aina rakastanut kirjastoja. Lapsena vietin iltapäivät kirjastossa selaillen kirjoja ja lehtiä, kuunnellen levyjä ja lopulta raahaten huimia kirjapinoja kotiin koulurepussani. Pidän siitä valtavasta käsinkosketeltavasta tiedon määrästä ja viisaita sanoja täynnä olevia teoksista. Lomamatkoilla toiset kiertävät museoissa tai kauppakeskuksissa, minun on puolestani pakko päästä käymään paikallisessa kirjastossa.
Nykyisin työskentelen kirjastossa. Päädyin alalle vähän sattumalta, viestinnän opiskelijasta äitiyslomansijaiseksi ja edelleen vakivirkaan, mutta se oli paras sattuma mitä olisi voinut tapahtua. Nautin asiakaspalvelusta ja tykkään tutkailla uusia teoksia ja selailla uusia lehtiä ja opetella aina uutta - sosiaalista mediaa, e-kirjoja ja -lehtiä, mobiilipalveluja, tietokantoja... Tämäkin ala kehittyy huimasti ja on kunnia olla mukana opiskelemassa - ja edelleen opettamassa - uusinta uutta.
Eräs kollega kerran tokaisi, että hän työskentelee kirjastossa koska se on ekologisin työpaikka, jonka hän tietää. Missä muualla asiakkaat voivat viedä veloituksetta kirjat, lehdet, DVDt ja CDt, jopa sähkönkulutusmittarit tai sukset kotiinsa? Ja kun niitä ei enää tarvitse, ne voi palauttaa takaisin ilman että jäävät nurkkiin keräämään pölyä ja kasvamaan suuriksi tavarakasoiksi. Pelkästään maalaisjärjellä ajateltuna on itsestään selvää, että jos sama tuote kiertää kymmenien tai satojen käsien kautta, säästyy mittavat määrät luonnonvaroja ja raaka-aineita, kuin jos jokainen kuluttaja ostaisi saman tuotteen itselleen.
Meidän perheessä lainataan säännöllisesti kirjoja ja CD-levyjä kotiin asti sekä lueskellaan lehtiä lukusalissa. Taapero tykkää tepastella lastenosastolla ihmettelemässä akvaariokaloja ja kattoon ripustettuja örkkejä, malttaapa joskus jopa istahtaa hetkeksi selailemaan lastenkirjaa tai tekemään palapeliä. Vanhemmat viihtyvät kirjastossa vielä pidempäänkin jos kahvila sattuu olemaan auki ja siellä pääsee virkistäytymään kahvikupin äärellä.
Suomalaiset ovat aina olleet lukijakansaa ja kirjastonkäyttäjinä maailman huippua. Suomalaisista yleisistä kirjastoista löytyy yli 35 miljoonaa kirjaa, ja vuonna 2009 kokoelmia kartutettiin lähes kahdella miljoonalla lisää. Kirjoja lainattiin yli 71 miljoonaa kertaa vuonna 2009.
Lehtiä puolestaan löytyi yleisistä kirjastoista yli 90 000 kappaletta; näistä 10 prosenttia oli sanomalehtiä ja loput aikakauslehtiä.
Suomessa on yhteensä yli 300 pääkirjastoa ja lähes 500 sivukirjastoa. Kirjastoautoja kiertää yli 150 kappaletta, ja löytyypä Suomesta jopa yksi kirjastovenekin. (http://tilastot.kirjastot.fi)
Näiden lukujen valossa ei voi kuin todeta, että meidän kannattaisi olla ylpeitä suomalaisesta kirjastosta, tutustua ja löytää sen lukemattomat aarteet yhä uudelleen ja uudelleen ja tutustuttaa lapsetkin sen ihmeelliseen maailmaan. Mikäpä onkaan mukavampi tapa viettää lauantaiaamupäivä kuin satutunti, kuppi kahvia ja vaikkapa Lapin Kansan tuorein numero?
Nykyisin työskentelen kirjastossa. Päädyin alalle vähän sattumalta, viestinnän opiskelijasta äitiyslomansijaiseksi ja edelleen vakivirkaan, mutta se oli paras sattuma mitä olisi voinut tapahtua. Nautin asiakaspalvelusta ja tykkään tutkailla uusia teoksia ja selailla uusia lehtiä ja opetella aina uutta - sosiaalista mediaa, e-kirjoja ja -lehtiä, mobiilipalveluja, tietokantoja... Tämäkin ala kehittyy huimasti ja on kunnia olla mukana opiskelemassa - ja edelleen opettamassa - uusinta uutta.
Eräs kollega kerran tokaisi, että hän työskentelee kirjastossa koska se on ekologisin työpaikka, jonka hän tietää. Missä muualla asiakkaat voivat viedä veloituksetta kirjat, lehdet, DVDt ja CDt, jopa sähkönkulutusmittarit tai sukset kotiinsa? Ja kun niitä ei enää tarvitse, ne voi palauttaa takaisin ilman että jäävät nurkkiin keräämään pölyä ja kasvamaan suuriksi tavarakasoiksi. Pelkästään maalaisjärjellä ajateltuna on itsestään selvää, että jos sama tuote kiertää kymmenien tai satojen käsien kautta, säästyy mittavat määrät luonnonvaroja ja raaka-aineita, kuin jos jokainen kuluttaja ostaisi saman tuotteen itselleen.
Meidän perheessä lainataan säännöllisesti kirjoja ja CD-levyjä kotiin asti sekä lueskellaan lehtiä lukusalissa. Taapero tykkää tepastella lastenosastolla ihmettelemässä akvaariokaloja ja kattoon ripustettuja örkkejä, malttaapa joskus jopa istahtaa hetkeksi selailemaan lastenkirjaa tai tekemään palapeliä. Vanhemmat viihtyvät kirjastossa vielä pidempäänkin jos kahvila sattuu olemaan auki ja siellä pääsee virkistäytymään kahvikupin äärellä.
Suomalaiset ovat aina olleet lukijakansaa ja kirjastonkäyttäjinä maailman huippua. Suomalaisista yleisistä kirjastoista löytyy yli 35 miljoonaa kirjaa, ja vuonna 2009 kokoelmia kartutettiin lähes kahdella miljoonalla lisää. Kirjoja lainattiin yli 71 miljoonaa kertaa vuonna 2009.
Lehtiä puolestaan löytyi yleisistä kirjastoista yli 90 000 kappaletta; näistä 10 prosenttia oli sanomalehtiä ja loput aikakauslehtiä.
Suomessa on yhteensä yli 300 pääkirjastoa ja lähes 500 sivukirjastoa. Kirjastoautoja kiertää yli 150 kappaletta, ja löytyypä Suomesta jopa yksi kirjastovenekin. (http://tilastot.kirjastot.fi)
Näiden lukujen valossa ei voi kuin todeta, että meidän kannattaisi olla ylpeitä suomalaisesta kirjastosta, tutustua ja löytää sen lukemattomat aarteet yhä uudelleen ja uudelleen ja tutustuttaa lapsetkin sen ihmeelliseen maailmaan. Mikäpä onkaan mukavampi tapa viettää lauantaiaamupäivä kuin satutunti, kuppi kahvia ja vaikkapa Lapin Kansan tuorein numero?
tiistai 4. tammikuuta 2011
Vihreät (lapsi)perheet
Parisen vuotta sitten MTV3 -kanavalla esitetyssä Ekotähdet -sarjassa vierailtiin Johanna Rusanen-Kartanon kodissa katsomassa, miten lapsiperheessä voitaisiin tehdä enemmän vihreitä valintoja. Perheelle opastettiin kestovaippailua, vauvasoseiden tekoa, pesupähkinöiden käyttöä ja kompostointia.
Perheen kasvu kahden aikuisen taloudesta lapsella tai muutamalla vaikuttaa luonnollisesti kulutuksen lisääntymiseen. Lapset tarvitsevat joskus järjettömältä tuntuvan määrän tavaraa: vaunuja, rattaita, sittereitä, turvakaukaloita ja -istuimia, syöttötuoleja, pesuammeita, vaatteita, vaippoja, tuttipulloja, nokkamukeja ja leluja. Siksi minun mielestäni tärkein lapsiperheen vihreä valinta on kierrätys, vaikka myös Ekotähtien neuvoille on oma tilauksensa.
Meidän perheessä on taidettu hankkia pelkästään auton turvakaukalo ja -istuin uutena turvallisuussyistä. Kaikki muu on saatu tai ostettu käytettynä. Esimerkiksi yhdistelmävaunut ja matkarattaat on ostettu nettikirppikseltä ja terassivaunut saatu tuttavaperheeltä. Matkasänky tarttui matkaan lastentarvikekirppikseltä ja pinnasänky kannettiin kotiin lapsuudenkodistani - lapset pääsevät uinumaan samassa sängyssä kuin äitinsä aikoinaan.
Osa vaatteista on saatu uusina mutta itse en ole ostanut uusia vaatteita kuin kourallisen, nekin lähinnä kenkiä. Kaikkea ei ole onneksi edes tarvinnut hankkia omaksi, kun ystäväpiirissä lainataan tavaroita kunkin elämäntilanteen mukaan. Itse saimme lainaksi sitterin ja annoimme edelleen lainaksi kantorepun.
Ystäväpiiriä pidemmälle ulottuu netissä toimiva Netcycler -palvelu, jonka kautta voi lahjoittaa, ottaa vastaan tai vaihtaa tavaroita. Sinne voi listata itselleen tarpeettomat tavarat sekä toivoa sellaisia, joihin voisi omat tavaransa vaihtaa. Viime vuonna avattu palvelu, jossa raha ei vaihda käsiä vaan tavarat puhuvat puolestaan, on kierrätystä parhaimmillaan!
Ekologisesti ajatteleva lapsiperhe myös huoltaa, tuunaa ja huolehtii tavaroistaan niin, että ne voi edelleen lahjoittaa tai myydä kirpputorilla. Lasten saamisen myötä olen itse jälleen tutustunut yläasteaikaisiin käsityökirjoihin ja opetellut pitämään parsinneulaa kädessä ja polkemaan ompelukonetta. Miksi ostaisin kaupasta uuden lasten talvihaalarin kun tuttavalta saatu, yhdellä lapsella käytössä ollut on täysin toimiva, lukuunottamatta rikkinäistä taskun vetoketjua?
Kun kotiin ei hankita mitään turhaa, tarpeettomat tavarat laitetaan edelleen kiertoon, huolehditaan kierrätyksestä ja pestään vaatteet ekologisesti ja järkevästi, voidaan lapsiperheessäkin elää hyvällä vihreällä omallatunnolla - vaikka niitä iänikuisia muovileluja tuntuukin nurkissa pyörivän joskus aivan liikaa.
Perheen kasvu kahden aikuisen taloudesta lapsella tai muutamalla vaikuttaa luonnollisesti kulutuksen lisääntymiseen. Lapset tarvitsevat joskus järjettömältä tuntuvan määrän tavaraa: vaunuja, rattaita, sittereitä, turvakaukaloita ja -istuimia, syöttötuoleja, pesuammeita, vaatteita, vaippoja, tuttipulloja, nokkamukeja ja leluja. Siksi minun mielestäni tärkein lapsiperheen vihreä valinta on kierrätys, vaikka myös Ekotähtien neuvoille on oma tilauksensa.
Meidän perheessä on taidettu hankkia pelkästään auton turvakaukalo ja -istuin uutena turvallisuussyistä. Kaikki muu on saatu tai ostettu käytettynä. Esimerkiksi yhdistelmävaunut ja matkarattaat on ostettu nettikirppikseltä ja terassivaunut saatu tuttavaperheeltä. Matkasänky tarttui matkaan lastentarvikekirppikseltä ja pinnasänky kannettiin kotiin lapsuudenkodistani - lapset pääsevät uinumaan samassa sängyssä kuin äitinsä aikoinaan.
Osa vaatteista on saatu uusina mutta itse en ole ostanut uusia vaatteita kuin kourallisen, nekin lähinnä kenkiä. Kaikkea ei ole onneksi edes tarvinnut hankkia omaksi, kun ystäväpiirissä lainataan tavaroita kunkin elämäntilanteen mukaan. Itse saimme lainaksi sitterin ja annoimme edelleen lainaksi kantorepun.
Ystäväpiiriä pidemmälle ulottuu netissä toimiva Netcycler -palvelu, jonka kautta voi lahjoittaa, ottaa vastaan tai vaihtaa tavaroita. Sinne voi listata itselleen tarpeettomat tavarat sekä toivoa sellaisia, joihin voisi omat tavaransa vaihtaa. Viime vuonna avattu palvelu, jossa raha ei vaihda käsiä vaan tavarat puhuvat puolestaan, on kierrätystä parhaimmillaan!
Ekologisesti ajatteleva lapsiperhe myös huoltaa, tuunaa ja huolehtii tavaroistaan niin, että ne voi edelleen lahjoittaa tai myydä kirpputorilla. Lasten saamisen myötä olen itse jälleen tutustunut yläasteaikaisiin käsityökirjoihin ja opetellut pitämään parsinneulaa kädessä ja polkemaan ompelukonetta. Miksi ostaisin kaupasta uuden lasten talvihaalarin kun tuttavalta saatu, yhdellä lapsella käytössä ollut on täysin toimiva, lukuunottamatta rikkinäistä taskun vetoketjua?
Kun kotiin ei hankita mitään turhaa, tarpeettomat tavarat laitetaan edelleen kiertoon, huolehditaan kierrätyksestä ja pestään vaatteet ekologisesti ja järkevästi, voidaan lapsiperheessäkin elää hyvällä vihreällä omallatunnolla - vaikka niitä iänikuisia muovileluja tuntuukin nurkissa pyörivän joskus aivan liikaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)