ÄOM - Älä osta mitään -päivää vietetään vuosittain marraskuussa. Kampanjan tarkoituksena on saada kuluttajat miettimään arkisia ostopäätöksiä ja niiden vaikutuksia ympäristöömme.
Colin Beavinin kirjasta Ekovuosi Manhattanilla innostuneena halusin itsekin tehdä jonkin ekokokeen. Viimeisillään raskaana ollessa, huonovointisena ja flunssaisena en kuitenkaan halunnut aloittaa millään hard core -testillä, joten valitsin itselleni Älä osta mitään -viikon. Sen täytyi tapahtua ex tempore, koska muutenhan olisi helppoa huijata ja ostaa kuukauden ruokatavarat pakastimeen.
Niinpä eräänä lumisena tiistaipäivänä päätin olla ostamatta mitään viikkoon. Olimme käyneet lauantaina ruokaostoksilla ja ostaneet 60 eurolla maitoa, piimää, leipää, banaania, rahkaa, kermaa, kermaviiliä, creme fraichea, runebergintorttuja ja pullapitkoa vieraille, juustoa, jogurttia ja lauantain kunniaksi irtokarkkeja ja suklaata. Aika vähän "oikeita" ruokatarpeita mutta jääkaapin juuresosastolta ja pakastimesta löytyi sen verran tarvikkeita että emmeköhän yhden viikon aina pärjäisi.
Lauantaina olin valmistanut ison padallisen chili con carnea hirvenlihasta, jota popsimme viikonlopun ja alkuviikon. Tiistaina tein pastaa pinaatti-feta-auringonkuivattutomaatti -kastikkeella. Keskiviikkona tein taaperolle pienen perunamuussin ja sulatin pakkasesta kasviscurrya sen seuraksi; aikuiset söivät pastan rippeitä. Leipä rupesi loppumaan, joten paistoin pari pellillistä sämpylöitä, joista pakastin osan. Torstaina kaivoin pakastimesta pussillisen kasvispyöryköitä ja valmistin niiden seuraksi couscousia, kermaviilikastiketta ja porkkanaraastetta. Perjantaina taapero ja minä söimme loput pyörykät ja mies sai lounasevääksi pakastimesta sulatetun tomaattisen hirvipadan ja riisiä. Iltapuurot valmistin joka päivä veteen säännöstelläkseni maitoa - kuiva-ainekaapissa oli kyllä pari purkkia hyla-maitoa pahan päivän varalle mutta yritin pärjätä taaperolle juotavaksi tarkoitetulla luomumaidolla mahdollisimman pitkälle. Puurojen seuraksi tein mehukeittoa, toisen mansikoista ja toisen mustikka-vadelma -sekoituksesta.
Teknisesti olisimme voineet mennä ruokaostoksille lauantaina, jolloin edellisestä ostosreissusta olisi kulunut tasan viikko, mutta olin koukussa. Miten pitkään pärjäisin käymättä kaupassa? Kahvia ja teetä oli kaapissa yllinkyllin, hiutaleita ja ryynejä puuroja varten, jauhoja leivontaan, perunoita, porkkanoita ja lanttua ainakin parille aterialle... Jatkoin siis ekokokeilua edelleen.
Lauantaina löysin pari purkkia säilyketomaatteja ja tein niistä ja creme fraichesta tomaattikeiton. Maito loppui ja taapero siirtyi hyla-maitoon. Sunnuntaina herkuttelimme veteen keitetyllä kalakeitolla; pakastimesta löytyi kalakuutioita mutta ilman kermaa keitto kylläkin oli vähän vesitetyn makuista. Upposi kuitenkin. Sämpylät loppuivat, joten pyöräytin yläasteen kotitaloustuntien oppien mukaisesti teeleipiä - nopeita, helppoja mutta huonostisäilyviä. Maanantaina keitin pienen (perunoiden ja porkkanoiden vähyydestä johtuen) hirvenlihakeiton ja paistoin lisää teeleipiä. Jääkaappi alkoi ammottaa tyhjyyttään, ja mies alkoi valittaa. Yritin tsempata perhettä jatkamaan vielä vähän aikaa ja kaivoin kuiva-ainekaapista joululta jääneitä pipareita. Seuraavana päivänä vessapaperi loppui, ja siihen tyssäsi myös ekokokeiluni. Itseltäni olisin voinut vaikka vaatiakin vaihtoehtoisia tapoja pepun pyyhkimiseen mutta rajansa kaikella perheenjäsenten suhteen.
Taapersin siis jälleen lumituiskussa kauppaan ja tankkasin vessapaperia, maitoa, leipää, perunoita, porkkanoita, juustoa ja kermaa. Näillä pötkisi taas pitkälle.
Noiden puolentoista viikon aikana saavutin sen, mitä olin toivonutkin: huomasin, että ihminen pärjää hyvin sillä, mitä hänellä jo on. Pakastin tyhjeni hienosti ja nyt vain odottelen kovempia pakkasia, että voin vihdoin sulattaa sen. Jääkaappiin tuli tilaa ja pinnat oli helppo putsata. Kuiva-ainekaapin sisältö tuli syynättyä tarkkaan ja käytettyä niitä tarvikkeita, joiden viimeinen eräpäivä oli lähestymässä. Rahaa ja aikaa säästyi, kun ei tullut käytyä ruokakaupassa. Ja seuraavalla ostoskerralla mietin varmasti tarkemmin, mitä oikeasti tarvitsen.
tiistai 25. tammikuuta 2011
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
Vihertävät kirjastot
Olen aina rakastanut kirjastoja. Lapsena vietin iltapäivät kirjastossa selaillen kirjoja ja lehtiä, kuunnellen levyjä ja lopulta raahaten huimia kirjapinoja kotiin koulurepussani. Pidän siitä valtavasta käsinkosketeltavasta tiedon määrästä ja viisaita sanoja täynnä olevia teoksista. Lomamatkoilla toiset kiertävät museoissa tai kauppakeskuksissa, minun on puolestani pakko päästä käymään paikallisessa kirjastossa.
Nykyisin työskentelen kirjastossa. Päädyin alalle vähän sattumalta, viestinnän opiskelijasta äitiyslomansijaiseksi ja edelleen vakivirkaan, mutta se oli paras sattuma mitä olisi voinut tapahtua. Nautin asiakaspalvelusta ja tykkään tutkailla uusia teoksia ja selailla uusia lehtiä ja opetella aina uutta - sosiaalista mediaa, e-kirjoja ja -lehtiä, mobiilipalveluja, tietokantoja... Tämäkin ala kehittyy huimasti ja on kunnia olla mukana opiskelemassa - ja edelleen opettamassa - uusinta uutta.
Eräs kollega kerran tokaisi, että hän työskentelee kirjastossa koska se on ekologisin työpaikka, jonka hän tietää. Missä muualla asiakkaat voivat viedä veloituksetta kirjat, lehdet, DVDt ja CDt, jopa sähkönkulutusmittarit tai sukset kotiinsa? Ja kun niitä ei enää tarvitse, ne voi palauttaa takaisin ilman että jäävät nurkkiin keräämään pölyä ja kasvamaan suuriksi tavarakasoiksi. Pelkästään maalaisjärjellä ajateltuna on itsestään selvää, että jos sama tuote kiertää kymmenien tai satojen käsien kautta, säästyy mittavat määrät luonnonvaroja ja raaka-aineita, kuin jos jokainen kuluttaja ostaisi saman tuotteen itselleen.
Meidän perheessä lainataan säännöllisesti kirjoja ja CD-levyjä kotiin asti sekä lueskellaan lehtiä lukusalissa. Taapero tykkää tepastella lastenosastolla ihmettelemässä akvaariokaloja ja kattoon ripustettuja örkkejä, malttaapa joskus jopa istahtaa hetkeksi selailemaan lastenkirjaa tai tekemään palapeliä. Vanhemmat viihtyvät kirjastossa vielä pidempäänkin jos kahvila sattuu olemaan auki ja siellä pääsee virkistäytymään kahvikupin äärellä.
Suomalaiset ovat aina olleet lukijakansaa ja kirjastonkäyttäjinä maailman huippua. Suomalaisista yleisistä kirjastoista löytyy yli 35 miljoonaa kirjaa, ja vuonna 2009 kokoelmia kartutettiin lähes kahdella miljoonalla lisää. Kirjoja lainattiin yli 71 miljoonaa kertaa vuonna 2009.
Lehtiä puolestaan löytyi yleisistä kirjastoista yli 90 000 kappaletta; näistä 10 prosenttia oli sanomalehtiä ja loput aikakauslehtiä.
Suomessa on yhteensä yli 300 pääkirjastoa ja lähes 500 sivukirjastoa. Kirjastoautoja kiertää yli 150 kappaletta, ja löytyypä Suomesta jopa yksi kirjastovenekin. (http://tilastot.kirjastot.fi)
Näiden lukujen valossa ei voi kuin todeta, että meidän kannattaisi olla ylpeitä suomalaisesta kirjastosta, tutustua ja löytää sen lukemattomat aarteet yhä uudelleen ja uudelleen ja tutustuttaa lapsetkin sen ihmeelliseen maailmaan. Mikäpä onkaan mukavampi tapa viettää lauantaiaamupäivä kuin satutunti, kuppi kahvia ja vaikkapa Lapin Kansan tuorein numero?
Nykyisin työskentelen kirjastossa. Päädyin alalle vähän sattumalta, viestinnän opiskelijasta äitiyslomansijaiseksi ja edelleen vakivirkaan, mutta se oli paras sattuma mitä olisi voinut tapahtua. Nautin asiakaspalvelusta ja tykkään tutkailla uusia teoksia ja selailla uusia lehtiä ja opetella aina uutta - sosiaalista mediaa, e-kirjoja ja -lehtiä, mobiilipalveluja, tietokantoja... Tämäkin ala kehittyy huimasti ja on kunnia olla mukana opiskelemassa - ja edelleen opettamassa - uusinta uutta.
Eräs kollega kerran tokaisi, että hän työskentelee kirjastossa koska se on ekologisin työpaikka, jonka hän tietää. Missä muualla asiakkaat voivat viedä veloituksetta kirjat, lehdet, DVDt ja CDt, jopa sähkönkulutusmittarit tai sukset kotiinsa? Ja kun niitä ei enää tarvitse, ne voi palauttaa takaisin ilman että jäävät nurkkiin keräämään pölyä ja kasvamaan suuriksi tavarakasoiksi. Pelkästään maalaisjärjellä ajateltuna on itsestään selvää, että jos sama tuote kiertää kymmenien tai satojen käsien kautta, säästyy mittavat määrät luonnonvaroja ja raaka-aineita, kuin jos jokainen kuluttaja ostaisi saman tuotteen itselleen.
Meidän perheessä lainataan säännöllisesti kirjoja ja CD-levyjä kotiin asti sekä lueskellaan lehtiä lukusalissa. Taapero tykkää tepastella lastenosastolla ihmettelemässä akvaariokaloja ja kattoon ripustettuja örkkejä, malttaapa joskus jopa istahtaa hetkeksi selailemaan lastenkirjaa tai tekemään palapeliä. Vanhemmat viihtyvät kirjastossa vielä pidempäänkin jos kahvila sattuu olemaan auki ja siellä pääsee virkistäytymään kahvikupin äärellä.
Suomalaiset ovat aina olleet lukijakansaa ja kirjastonkäyttäjinä maailman huippua. Suomalaisista yleisistä kirjastoista löytyy yli 35 miljoonaa kirjaa, ja vuonna 2009 kokoelmia kartutettiin lähes kahdella miljoonalla lisää. Kirjoja lainattiin yli 71 miljoonaa kertaa vuonna 2009.
Lehtiä puolestaan löytyi yleisistä kirjastoista yli 90 000 kappaletta; näistä 10 prosenttia oli sanomalehtiä ja loput aikakauslehtiä.
Suomessa on yhteensä yli 300 pääkirjastoa ja lähes 500 sivukirjastoa. Kirjastoautoja kiertää yli 150 kappaletta, ja löytyypä Suomesta jopa yksi kirjastovenekin. (http://tilastot.kirjastot.fi)
Näiden lukujen valossa ei voi kuin todeta, että meidän kannattaisi olla ylpeitä suomalaisesta kirjastosta, tutustua ja löytää sen lukemattomat aarteet yhä uudelleen ja uudelleen ja tutustuttaa lapsetkin sen ihmeelliseen maailmaan. Mikäpä onkaan mukavampi tapa viettää lauantaiaamupäivä kuin satutunti, kuppi kahvia ja vaikkapa Lapin Kansan tuorein numero?
tiistai 4. tammikuuta 2011
Vihreät (lapsi)perheet
Parisen vuotta sitten MTV3 -kanavalla esitetyssä Ekotähdet -sarjassa vierailtiin Johanna Rusanen-Kartanon kodissa katsomassa, miten lapsiperheessä voitaisiin tehdä enemmän vihreitä valintoja. Perheelle opastettiin kestovaippailua, vauvasoseiden tekoa, pesupähkinöiden käyttöä ja kompostointia.
Perheen kasvu kahden aikuisen taloudesta lapsella tai muutamalla vaikuttaa luonnollisesti kulutuksen lisääntymiseen. Lapset tarvitsevat joskus järjettömältä tuntuvan määrän tavaraa: vaunuja, rattaita, sittereitä, turvakaukaloita ja -istuimia, syöttötuoleja, pesuammeita, vaatteita, vaippoja, tuttipulloja, nokkamukeja ja leluja. Siksi minun mielestäni tärkein lapsiperheen vihreä valinta on kierrätys, vaikka myös Ekotähtien neuvoille on oma tilauksensa.
Meidän perheessä on taidettu hankkia pelkästään auton turvakaukalo ja -istuin uutena turvallisuussyistä. Kaikki muu on saatu tai ostettu käytettynä. Esimerkiksi yhdistelmävaunut ja matkarattaat on ostettu nettikirppikseltä ja terassivaunut saatu tuttavaperheeltä. Matkasänky tarttui matkaan lastentarvikekirppikseltä ja pinnasänky kannettiin kotiin lapsuudenkodistani - lapset pääsevät uinumaan samassa sängyssä kuin äitinsä aikoinaan.
Osa vaatteista on saatu uusina mutta itse en ole ostanut uusia vaatteita kuin kourallisen, nekin lähinnä kenkiä. Kaikkea ei ole onneksi edes tarvinnut hankkia omaksi, kun ystäväpiirissä lainataan tavaroita kunkin elämäntilanteen mukaan. Itse saimme lainaksi sitterin ja annoimme edelleen lainaksi kantorepun.
Ystäväpiiriä pidemmälle ulottuu netissä toimiva Netcycler -palvelu, jonka kautta voi lahjoittaa, ottaa vastaan tai vaihtaa tavaroita. Sinne voi listata itselleen tarpeettomat tavarat sekä toivoa sellaisia, joihin voisi omat tavaransa vaihtaa. Viime vuonna avattu palvelu, jossa raha ei vaihda käsiä vaan tavarat puhuvat puolestaan, on kierrätystä parhaimmillaan!
Ekologisesti ajatteleva lapsiperhe myös huoltaa, tuunaa ja huolehtii tavaroistaan niin, että ne voi edelleen lahjoittaa tai myydä kirpputorilla. Lasten saamisen myötä olen itse jälleen tutustunut yläasteaikaisiin käsityökirjoihin ja opetellut pitämään parsinneulaa kädessä ja polkemaan ompelukonetta. Miksi ostaisin kaupasta uuden lasten talvihaalarin kun tuttavalta saatu, yhdellä lapsella käytössä ollut on täysin toimiva, lukuunottamatta rikkinäistä taskun vetoketjua?
Kun kotiin ei hankita mitään turhaa, tarpeettomat tavarat laitetaan edelleen kiertoon, huolehditaan kierrätyksestä ja pestään vaatteet ekologisesti ja järkevästi, voidaan lapsiperheessäkin elää hyvällä vihreällä omallatunnolla - vaikka niitä iänikuisia muovileluja tuntuukin nurkissa pyörivän joskus aivan liikaa.
Perheen kasvu kahden aikuisen taloudesta lapsella tai muutamalla vaikuttaa luonnollisesti kulutuksen lisääntymiseen. Lapset tarvitsevat joskus järjettömältä tuntuvan määrän tavaraa: vaunuja, rattaita, sittereitä, turvakaukaloita ja -istuimia, syöttötuoleja, pesuammeita, vaatteita, vaippoja, tuttipulloja, nokkamukeja ja leluja. Siksi minun mielestäni tärkein lapsiperheen vihreä valinta on kierrätys, vaikka myös Ekotähtien neuvoille on oma tilauksensa.
Meidän perheessä on taidettu hankkia pelkästään auton turvakaukalo ja -istuin uutena turvallisuussyistä. Kaikki muu on saatu tai ostettu käytettynä. Esimerkiksi yhdistelmävaunut ja matkarattaat on ostettu nettikirppikseltä ja terassivaunut saatu tuttavaperheeltä. Matkasänky tarttui matkaan lastentarvikekirppikseltä ja pinnasänky kannettiin kotiin lapsuudenkodistani - lapset pääsevät uinumaan samassa sängyssä kuin äitinsä aikoinaan.
Osa vaatteista on saatu uusina mutta itse en ole ostanut uusia vaatteita kuin kourallisen, nekin lähinnä kenkiä. Kaikkea ei ole onneksi edes tarvinnut hankkia omaksi, kun ystäväpiirissä lainataan tavaroita kunkin elämäntilanteen mukaan. Itse saimme lainaksi sitterin ja annoimme edelleen lainaksi kantorepun.
Ystäväpiiriä pidemmälle ulottuu netissä toimiva Netcycler -palvelu, jonka kautta voi lahjoittaa, ottaa vastaan tai vaihtaa tavaroita. Sinne voi listata itselleen tarpeettomat tavarat sekä toivoa sellaisia, joihin voisi omat tavaransa vaihtaa. Viime vuonna avattu palvelu, jossa raha ei vaihda käsiä vaan tavarat puhuvat puolestaan, on kierrätystä parhaimmillaan!
Ekologisesti ajatteleva lapsiperhe myös huoltaa, tuunaa ja huolehtii tavaroistaan niin, että ne voi edelleen lahjoittaa tai myydä kirpputorilla. Lasten saamisen myötä olen itse jälleen tutustunut yläasteaikaisiin käsityökirjoihin ja opetellut pitämään parsinneulaa kädessä ja polkemaan ompelukonetta. Miksi ostaisin kaupasta uuden lasten talvihaalarin kun tuttavalta saatu, yhdellä lapsella käytössä ollut on täysin toimiva, lukuunottamatta rikkinäistä taskun vetoketjua?
Kun kotiin ei hankita mitään turhaa, tarpeettomat tavarat laitetaan edelleen kiertoon, huolehditaan kierrätyksestä ja pestään vaatteet ekologisesti ja järkevästi, voidaan lapsiperheessäkin elää hyvällä vihreällä omallatunnolla - vaikka niitä iänikuisia muovileluja tuntuukin nurkissa pyörivän joskus aivan liikaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)