Olen kirjoittanut ruoasta paljon – sen syömisestä ja syömättä jättämisestä, kasvattamisesta ja kylvämisestä, lähi- ja luomuruoasta sekä sen poisheittämisestä. Ruoka vaikuttaakin meidän ekologiseen jalanjälkeemme paljon, sillä jopa yksi neljäsosa kotitalouksien hiilidioksidipäästöistä on peräisin ruoasta. Siksi siitä pitääkin puhua, tai siis minun kohdallani lähinnä kirjoittaa.
Joillekin ruoka merkitsee elämyksiä, toisille terveyttä, joillekin kurinalaisuutta. Oma suhtautumiseni ruokaan on vaihdellut paljonkin. Olen kokeillut dieettejä, paastoa, karkkilakkoa ja kaalisoppaa. Useimmiten ruoka on vain täyttänyt tehtävänsä ja vatsani. Nykyisin suhtaudun ruokaan kunnioittavasti ja etsin jatkuvasti tietoa siitä, millainen ruoka olisi parasta sekä ihmiselle että ympäristölle.
Omasta ruokavaliostani tuli lähes huomaamatta hyvin kasvispainotteinen; jostain syystä lihan syönti ei vain enää tuntunut hyvältä. Syön liharuokia edelleen silloin tällöin mutta kotioloissa hyvin harvoin. Kasvisruokailun lisäksi minua alkoi kiinnostaa veganismi, siis se ruokavalio, jossa jätetään kaikki eläinkunnasta peräisin olevat tuotteet ruokavalion ja kulutuksen ulkopuolelle. Millaista olisi elää viikko vegaanina?
Normaali päivittäinen ruokailuni sujuu suurin piirtein näin:
Aamulla kuppi kahvia mustana, pari viipaletta leipää oivariinin ja juuston kera sekä maustamattomasta jogurtista ja pakastemarjoista valmistettu smoothie. Joskus kulhollinen mysliä jogurtin tai maidon kanssa, joskus puuroa, joskus hedelmiä.
Lounaalla yleensä kasvisruokaa, kuten kasviscurrya tai linssipataa riisin kera tai pinaatti- tai kasvissosekeitto sekä leipää. Juomaksi maitoa.
Välipalalla kuppi vihreää teetä ja pakastimesta kaivettua pullaa tai keksi.
Iltapalalla pari palaa leipää oivariinin ja juuston kera, lasi mehua tai maitoa tai kuppi teetä.
Veganismiin siirtyminen viikon ajaksi ei siis olisi kovinkaan suuri muutos. Isoin haaste tulisi olemaan maitotuotteiden välttäminen, sillä tunnustaudun niiden suurkuluttajaksi. Maitoa kuluu joskus litrakin päivässä, jogurttia ja rahkaa päivittäin ja juustoa on pakko saada leivälle. Puurot keitän maitoon ja keitot suurustan ruokakermalla. Kasviscurryyn ja linssipataan lisään halloumia tai fetaa ja tomaattikeiton syön mozzarellan kera.
Täytyy kuitenkin keksiä vaihtoehtoja maitotuotteille. Aloitan tiedonkeruun netistä.
Vegaaniliiton (http://www.vegaaniliitto.fi/) sivuilta löytyy kattavasti tietoa veganismista, niin ruoasta kuin veganismin eettisistä kannustimistakin. Sivuilta löytyy reseptejä ja vinkkejä; vegaanin on esimerkiksi huolehdittava B12-vitamiinin saannista. Sivujen mukaan ilman maitotuotteita pystyy elämään. Samperi.
Terveyskirjaston veganismia (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=skr00027) käsittelevä artikkeli sen sijaan suhtautuu veganismiin varovaisesti. Kirjoittaja kutsuu veganismia ”äärimmäiseksi kasvisruokavalioksi” jonka ”käyttäjän on syytä tarkkailla joidenkin ravintoaineiden saantia puutoksen vaaran takia.” Kokeiluni on määrä kestää vain viikon, joten ehkä olen turvassa.
Joulukuussa 2011 olen lopettanut imettämisen, joten uskaltaudun viikon mittaiselle ekokokeilulle. Pois jäävät maitotuotteet, liha, kala ja kananmuna, hunaja sekä liivatteet. Etukäteen arvelen rahkasta ja jogurtista tulevan kynnyskysymyksen.
Kauppareissuihin saan tuhlaantumaan aikaa, kun alan syynätä pienellä präntillä kirjoitettuja tuoteselosteita. Ruokakermojen sijaan lastaan kärryihini kasvirasvasekoitteita, rahkan sijaan soijajogurttia. Oivariini vaihtuu kasvirasvaan. Maitoa korvaamaan kokeilen viikon aikana soijamaitoa, kauramaitoa ja riisimaitoa, joista keskimmäinen vaihtoehto voittaa minun ja taaperon äänet. Juustolle en edes halunnut kokeilla mitään vaihtoehtoista leivänpäällystettä, sillä jotkut asiat vain ovat pyhiä. Sen sijaan ladoin leivälleni hummusta tai guacamolea sekä tuoreita kasviksia.
En kokenut ruokavalioni muuttuvan radikaalisti viikon aikana. Pahimmat pettymykset olivat kahvitteluun aikaisemmin kuuluneet herkut, kuten maitoon leivottu pulla tai pari palaa maitosuklaata, tosin ovatpahan nekin herkut poissa vyötäisiltä. Napostelin kahvin kylkiäisinä pähkinöitä ja siemeniä ja välillä korvasin iltapäiväkahvin pelkällä hedelmällä.
Jo ensimmäisen päivän jälkeen tunsin itseni terveemmäksi. Verisuonet tuntuivat tykkäävän uudesta ruokavaliosta, samoin vatsa. Luuntiheyden tila sen sijaan huoletti minua; miten kalsiumiin tottunut luustoni kestäisi tällaista ruokavaliota pidemmän päälle? Latoessani ruokaostoksia kassahihnalle ja tarkastellessani kauppareissun antia tunsin kuitenkin salaista ylpeyttä: katsokaa nyt, kanssakuluttajat, tässä pelastetaan maailmaa ja omaa henkistä ja ruumiillista hyvinvointia!
Miten tästä sitten eteenpäin? Ilman lihaa ja kalaa pystyn elämään, ja jatkossa aion vähentää myös maitotuotteiden kulutusta. Joka-aamuisesta juustosiivusta tai jokaviikkoisesta mustikkarahkasta en kuitenkaan aio lopullisesti luopua. Kohtuus kaikessa.
tiistai 10. tammikuuta 2012
keskiviikko 31. elokuuta 2011
Kirimässä kiinni
Puoli vuotta on vierähtänyt.
Kun aloitin kirjoittaa tätä blogia, esitin itselleni haasteen: äitiyslomalla kahden lapsen kanssa puuhastellessani yrittäisin tutkia maailmanparantamiseen liittyviä asioita, tehdä ekokokeiluja ja pohtia, mitä yksilö voi tehdä luodakseen paremman maailman lapsilleen. Kesä kuitenkin meni niin tiiviisti lapsia ja niitä maailmankuuluja taimia kasvatellessa että blogin pito unohtui.
Maailmanparantaminen on kuitenkin jatkunut. Lähiruoka on rulettanut meidän perheessämme: kasvimaalta korjattiin hervoton kesäkurpitsasato, viini- ja tyrnimarjoista keiteltiin talven mehut ja pakastin pullistelee mustikoista ja sienistä. Vuosi sitten istutetut yrtit, joita luulin yksivuotisiksi, innostuivat kasvamaan niin, että erilaiset purkit ja purnukat ovat nyt täynnä yrttiteeaineksia. Itse olen viimeisen puolen vuoden aikana siirtynyt lähes kokonaan kasvisruokailijaksi.
Lämpökompostoria en sitten ehtinyt hankkia vaan ne rahat menivät uuteen polkupyörään - onneksi sekin on suht ekologinen hankinta. Taloon asennettiin ilmalämpöpumppu ja myin loput äitiysvaatteeni kirpputorilla. Jonkinlaisilla maalaisjärjen mittareilla maailmanparantamisen saldo on ehkä plussan puolella.
Mitäpä seuraavaksi? Äitiysloma jatkuu, ja sen lisäksi palailen koulunpenkille suorittamaan aineopintoja. Syystyöt odottavat kasvimaalla, ja kirjastosta lainatut kasvisruokakirjat houkuttelevat kokeilemaan uusia reseptejä. Mieli on täynnä uusia ideoita ja suunnitelmia - kuten aina syksyisin - ja tämä lainassa oleva maailmammekin näyttää aina vaan valoisammalta. Tästä on hyvä jatkaa syksyä kohti. Hyvää syyskuuta!
Kun aloitin kirjoittaa tätä blogia, esitin itselleni haasteen: äitiyslomalla kahden lapsen kanssa puuhastellessani yrittäisin tutkia maailmanparantamiseen liittyviä asioita, tehdä ekokokeiluja ja pohtia, mitä yksilö voi tehdä luodakseen paremman maailman lapsilleen. Kesä kuitenkin meni niin tiiviisti lapsia ja niitä maailmankuuluja taimia kasvatellessa että blogin pito unohtui.
Maailmanparantaminen on kuitenkin jatkunut. Lähiruoka on rulettanut meidän perheessämme: kasvimaalta korjattiin hervoton kesäkurpitsasato, viini- ja tyrnimarjoista keiteltiin talven mehut ja pakastin pullistelee mustikoista ja sienistä. Vuosi sitten istutetut yrtit, joita luulin yksivuotisiksi, innostuivat kasvamaan niin, että erilaiset purkit ja purnukat ovat nyt täynnä yrttiteeaineksia. Itse olen viimeisen puolen vuoden aikana siirtynyt lähes kokonaan kasvisruokailijaksi.
Lämpökompostoria en sitten ehtinyt hankkia vaan ne rahat menivät uuteen polkupyörään - onneksi sekin on suht ekologinen hankinta. Taloon asennettiin ilmalämpöpumppu ja myin loput äitiysvaatteeni kirpputorilla. Jonkinlaisilla maalaisjärjen mittareilla maailmanparantamisen saldo on ehkä plussan puolella.
Mitäpä seuraavaksi? Äitiysloma jatkuu, ja sen lisäksi palailen koulunpenkille suorittamaan aineopintoja. Syystyöt odottavat kasvimaalla, ja kirjastosta lainatut kasvisruokakirjat houkuttelevat kokeilemaan uusia reseptejä. Mieli on täynnä uusia ideoita ja suunnitelmia - kuten aina syksyisin - ja tämä lainassa oleva maailmammekin näyttää aina vaan valoisammalta. Tästä on hyvä jatkaa syksyä kohti. Hyvää syyskuuta!
maanantai 21. maaliskuuta 2011
Hyvää vesipäivää 22.3.2011!
Maapallon vesivaroista 97,5 prosenttia on suolaista vettä ja 2,5 prosenttia makeaa vettä.
Makeasta vedestä 70 prosenttia on jäätä ja lunta vuoristoissa ja napa-alueilla. Vain 0,3 prosenttia makeasta vedestä on järvissä ja joissa.
2,6 miljardilta ihmiseltä puuttuvat kelvolliset wc- ja peseytymistilat.
Maailmassa elää 900 miljoonaa ihmistä ilman jokapäiväistä puhdasta vettä.
Puhtaan juomaveden puutteesta kärsivät etenkin lapset. Joka minuutti kuolee kolme alle 5-vuotiasta lasta pilaantuneen veden aiheuttamiin tauteihin.
(Lähde: Puhdas vesi 1/2011)
Makeasta vedestä 70 prosenttia on jäätä ja lunta vuoristoissa ja napa-alueilla. Vain 0,3 prosenttia makeasta vedestä on järvissä ja joissa.
2,6 miljardilta ihmiseltä puuttuvat kelvolliset wc- ja peseytymistilat.
Maailmassa elää 900 miljoonaa ihmistä ilman jokapäiväistä puhdasta vettä.
Puhtaan juomaveden puutteesta kärsivät etenkin lapset. Joka minuutti kuolee kolme alle 5-vuotiasta lasta pilaantuneen veden aiheuttamiin tauteihin.
(Lähde: Puhdas vesi 1/2011)
torstai 10. maaliskuuta 2011
Viilaten, höyläten ja tuunaten
Olen aina kannattanut kaikenlaista kierrätystä, niin jätteiden kuin kodinsisustuksen tai oman vaatetuksenkin suhteen. Niin kauan kuin muistan olen kierrellyt kirpputoreja ja huutokauppoja, tehnyt uskomattomia löytöjä ja kantanut kotiin turhakkeitakin. Jos vain voin, yritän hankkia tarvitsemani tavarat käytettyinä.
Myös isoäidin ullakolta voi löytää aarteita. Meidän kotiimme on kannettu maalta esimerkiksi rukki ja vanha rikkinäinen keinutuoli, joka verhoilijalla käynnin jälkeen näyttää paremmalta kuin mikään huonekalukuvastosta saatavilla oleva. Autotallissa odottaa vanha vihreä senkki maalinpoistoa ja kunnostusta; tänä kesänä siitä tulee oiva säilytys- ja tarjoilutaso terassille.
Pahvisia kenkälaatikoita kyselen säännöllisesti tutusta kenkäkaupasta ja käytän niitä lahjojen pakkaamiseen. Uutta maalia pintaan ja decoupage-lakalla kuvioita päälle niin lahjan saaja saa ikään kuin bonuslahjan - säilytysrasian. Tänä talvena hurahdin virkkaukseen ja olen innostunut käyttämään jämälankoja pois nurkista pölyttymästä. Telkkarin ääressä on syntynyt läjä isoäidinruutuja sekä pullonkorkeista tehtyjä pannunalusia.
Viilaaminen, höylääminen ja tuunaaminen on kivaa! Mielikuvitus pääsee valloilleen, saa luoda jotain käsillään ja saa puhtaan ekologisen omantunnon kun keksii käyttöä tavaroille, jotka muuten päätyisivät kaatopaikalle. Lahjoistakin tulee näin uniikkeja. Mitä mieltä muuten olette, onko poliittisesti korrektia antaa ystävälle lahjaksi jotain kirppikseltä hankittua tai omista nurkista esiin kaivettua? Vai pitäisikö lahjan olla alkuperäispakkauksessaan uutuuttaan kiiltelevä?
Kivoja tuunausvinkkejä löytyy esimerkiksi seuraavista kirjoista:
Aija Rouhiainen: Haravasta tavara (2010)
Sanna Vatanen: Neulo. Virkkaa. Kirjo. Jämälangasta! (2009)
Anu Harkki: Viritetty (2007)
Itse olen jo alkanut kysellä lähikaupasta isoja suolakurkkupurkkeja lastenhuonetta varten - ohje hauskaan toteemipaaluun löytyy Rouhiaisen kirjasta.
Myös isoäidin ullakolta voi löytää aarteita. Meidän kotiimme on kannettu maalta esimerkiksi rukki ja vanha rikkinäinen keinutuoli, joka verhoilijalla käynnin jälkeen näyttää paremmalta kuin mikään huonekalukuvastosta saatavilla oleva. Autotallissa odottaa vanha vihreä senkki maalinpoistoa ja kunnostusta; tänä kesänä siitä tulee oiva säilytys- ja tarjoilutaso terassille.
Pahvisia kenkälaatikoita kyselen säännöllisesti tutusta kenkäkaupasta ja käytän niitä lahjojen pakkaamiseen. Uutta maalia pintaan ja decoupage-lakalla kuvioita päälle niin lahjan saaja saa ikään kuin bonuslahjan - säilytysrasian. Tänä talvena hurahdin virkkaukseen ja olen innostunut käyttämään jämälankoja pois nurkista pölyttymästä. Telkkarin ääressä on syntynyt läjä isoäidinruutuja sekä pullonkorkeista tehtyjä pannunalusia.
Viilaaminen, höylääminen ja tuunaaminen on kivaa! Mielikuvitus pääsee valloilleen, saa luoda jotain käsillään ja saa puhtaan ekologisen omantunnon kun keksii käyttöä tavaroille, jotka muuten päätyisivät kaatopaikalle. Lahjoistakin tulee näin uniikkeja. Mitä mieltä muuten olette, onko poliittisesti korrektia antaa ystävälle lahjaksi jotain kirppikseltä hankittua tai omista nurkista esiin kaivettua? Vai pitäisikö lahjan olla alkuperäispakkauksessaan uutuuttaan kiiltelevä?
Kivoja tuunausvinkkejä löytyy esimerkiksi seuraavista kirjoista:
Aija Rouhiainen: Haravasta tavara (2010)
Sanna Vatanen: Neulo. Virkkaa. Kirjo. Jämälangasta! (2009)
Anu Harkki: Viritetty (2007)
Itse olen jo alkanut kysellä lähikaupasta isoja suolakurkkupurkkeja lastenhuonetta varten - ohje hauskaan toteemipaaluun löytyy Rouhiaisen kirjasta.
tiistai 1. maaliskuuta 2011
Kevätkylvön aika
Uudenvuodenlupaukseni mukaisesti oli aika aloittaa kevätkylvöt. Istutin taaperon syöttötuoliin, levittelin sanomalehtiä pöydälle, lattialle, tuolin alle ja vähän muuallekin ja kaivoin kuivauskaapista pestyt margariinirasiat esille. Taapero nautti, kun sai upottaa kätensä multaan ja heitellä sitä rasioihin(kin). Äiti huolehti siemenien kylvöstä ja peittämisestä, taapero mullan kastelusta. Nyt alakerran ikkunarivistöä koristaa rasiarivistö, joista löytyy ruusukaalin, pensastomaatin ja purjosipulin alut. Yhteiseksi jokapäiväiseksi rituaaliksi on muodostunut mullan kastelu ja taimien ihmettely.
Huhtikuussa kevätkylvöt jatkuvat - basilikan sekä talvi-, kesä- ja koristekurpitsan siemenet odottavat jo vuoroaan.
perjantai 18. helmikuuta 2011
Ruoalla ei leikitä
Joulukuussa julkaistun Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) Foodspill -projektin tutkimuksen mukaan jokainen suomalainen heittää syömäkelpoista ruokaa roskiin keskimäärin 23 kiloa vuodessa. Eniten heitämme menemään vihanneksia, kotiruokaa, maitotuotteita, leipää ja muita viljatuotteita sekä hedelmiä ja marjoja.
Tutkimuksen mukaan ruokajätettä syntyy eniten sinkkunaisten jäljiltä. Syiksi ruoan poisheittämiselle annettiin ruoan pilaantuminen, päiväyksen vanheneminen, lautastähteet sekä liian suuren ruokamäärän valmistaminen.
Haloo!
23 kiloa vuodessa ruokaa roskikseen, yksittäisen kotitalouden kohdalla 50-65 kiloa. Siinä olisi hiilipainonlaskijoille haastetta; ensin pitäisi laskea jokaiselle poisheitetylle kilolle oma tuotantoon ja kuljetukseen kulunut hiilijalanjälkensä, sitten sille, miten kuluttaja saa tuotteet kotiinsa ja valmistaa niistä ruoan, ja lopuksi sille, kun nämä kilot heitetään menemään ja kuljetetaan kaatopaikalle. Minun matikkapääni ei siihen riittäisi.
Miten vaikeaa voi olla ruoan pakastaminen, jatkojalostaminen tai tuunaaminen? Meillä kokataan jatkuvasti isoja vuoallisia ruokaa, jotka pakataan pakastimeen yksittäisinä annoksina. Sitten kun on sellainen päivä, ettei kertakaikkiaan jaksa miettiä illan menyytä, niin jokainen voi kaivaa esille mitä mieli tekee - tonnikalapastaa, karjalanpaistia ja muussia, linssipataa ja riisiä tai vaikkapa kasviscurrya ja pakastevihanneksia.
Panemme pakastimeen myös leipää, jos näyttää siltä ettemme ehdi sitä tuoreena syömään. Jos juustonkannikoita on jäämässä homehtumaan jääkaappiin, ne kannattaa raastaa ja pakastaa; juustoraaste toimii hyvin vaikkapa lämpimien voileipien päällä.
Ruokatähteiden tuunaukseen kannattaa ryhtyä silloin, kun ei halua pakastaa ruokaa myöhempää käyttöä varten. Kovin moni ei halua syödä samaa ruokaa monta päivää peräkkäin, joten mielikuvitus peliin ja tuunaamaan! Tähteeksi jääneestä tomaattikeitosta syntyy vaikkapa pastakastiketta, tai pastakastikkeesta keittoa. Spagetti bolognese maistuu ihan uudelta kun spagetit pätkii pieneksi, latoo uunivuokaan kastikkeen kanssa ja kruunaa paistoksen juustokastikkeella tai -raasteella. Sama toimii perunamuussin ja jauhelihakastikkeen kanssa - kerroksittain vuokaan pakastevihannesten kanssa ja juustoraastetta pinnalle niin taaperot saavat englantilaista lammaspaimenen piirasta, ainakin melkein.
Myös lisukkeita vaihtamalla saa hyvin vaihtelua ruokiin. Kasvissosekeitto maistuu hyvin erilaiselta tarjotaan se sitten raejuuston, krutonkien tai mozzarellan kanssa.
Parasta ennen -päiväys on valmistajan takuu siitä, että tuote säilyy hyvänä avaamattomana ainakin siihen päivään saakka. Minä en vielä ole kohdannut sellaista maitolitraa, joka olisi mennyt vanhaksi pari päivää päiväyksen jälkeen. Jos arveluttaa juoda maitoa sellaisenaan, niin siitä on hyvä pyöräyttää pannukakku tai lettutaikina. Piimärieskaanhan laitetaan oikein mielellään happamaksi mennyttä kermaa tai kermaviiliä - maku vain paranee sen myötä.
Pari viikkoa sitten YLE:n Puoli seitsemän -ohjelmassa kokki Harri Syrjänen tuunasi toimittajan kanssa tähteitä ja loihti vanhentuneesta leivästä, nahistuneista salaatin lehdistä, tomaatista ja juustosta lämpimiä voileipiä. Olen todennut saman: lämpimiin voileipiin voi tunkea lähes mitä vain ja ne aina maistuvat hyviltä. Ainakin kaakaon kanssa tällaisena pakkaspäivänä kuin tänään. Taidanpa tietää, mitä meillä on tarjolla iltapalalla.
Tutkimuksen mukaan ruokajätettä syntyy eniten sinkkunaisten jäljiltä. Syiksi ruoan poisheittämiselle annettiin ruoan pilaantuminen, päiväyksen vanheneminen, lautastähteet sekä liian suuren ruokamäärän valmistaminen.
Haloo!
23 kiloa vuodessa ruokaa roskikseen, yksittäisen kotitalouden kohdalla 50-65 kiloa. Siinä olisi hiilipainonlaskijoille haastetta; ensin pitäisi laskea jokaiselle poisheitetylle kilolle oma tuotantoon ja kuljetukseen kulunut hiilijalanjälkensä, sitten sille, miten kuluttaja saa tuotteet kotiinsa ja valmistaa niistä ruoan, ja lopuksi sille, kun nämä kilot heitetään menemään ja kuljetetaan kaatopaikalle. Minun matikkapääni ei siihen riittäisi.
Miten vaikeaa voi olla ruoan pakastaminen, jatkojalostaminen tai tuunaaminen? Meillä kokataan jatkuvasti isoja vuoallisia ruokaa, jotka pakataan pakastimeen yksittäisinä annoksina. Sitten kun on sellainen päivä, ettei kertakaikkiaan jaksa miettiä illan menyytä, niin jokainen voi kaivaa esille mitä mieli tekee - tonnikalapastaa, karjalanpaistia ja muussia, linssipataa ja riisiä tai vaikkapa kasviscurrya ja pakastevihanneksia.
Panemme pakastimeen myös leipää, jos näyttää siltä ettemme ehdi sitä tuoreena syömään. Jos juustonkannikoita on jäämässä homehtumaan jääkaappiin, ne kannattaa raastaa ja pakastaa; juustoraaste toimii hyvin vaikkapa lämpimien voileipien päällä.
Ruokatähteiden tuunaukseen kannattaa ryhtyä silloin, kun ei halua pakastaa ruokaa myöhempää käyttöä varten. Kovin moni ei halua syödä samaa ruokaa monta päivää peräkkäin, joten mielikuvitus peliin ja tuunaamaan! Tähteeksi jääneestä tomaattikeitosta syntyy vaikkapa pastakastiketta, tai pastakastikkeesta keittoa. Spagetti bolognese maistuu ihan uudelta kun spagetit pätkii pieneksi, latoo uunivuokaan kastikkeen kanssa ja kruunaa paistoksen juustokastikkeella tai -raasteella. Sama toimii perunamuussin ja jauhelihakastikkeen kanssa - kerroksittain vuokaan pakastevihannesten kanssa ja juustoraastetta pinnalle niin taaperot saavat englantilaista lammaspaimenen piirasta, ainakin melkein.
Myös lisukkeita vaihtamalla saa hyvin vaihtelua ruokiin. Kasvissosekeitto maistuu hyvin erilaiselta tarjotaan se sitten raejuuston, krutonkien tai mozzarellan kanssa.
Parasta ennen -päiväys on valmistajan takuu siitä, että tuote säilyy hyvänä avaamattomana ainakin siihen päivään saakka. Minä en vielä ole kohdannut sellaista maitolitraa, joka olisi mennyt vanhaksi pari päivää päiväyksen jälkeen. Jos arveluttaa juoda maitoa sellaisenaan, niin siitä on hyvä pyöräyttää pannukakku tai lettutaikina. Piimärieskaanhan laitetaan oikein mielellään happamaksi mennyttä kermaa tai kermaviiliä - maku vain paranee sen myötä.
Pari viikkoa sitten YLE:n Puoli seitsemän -ohjelmassa kokki Harri Syrjänen tuunasi toimittajan kanssa tähteitä ja loihti vanhentuneesta leivästä, nahistuneista salaatin lehdistä, tomaatista ja juustosta lämpimiä voileipiä. Olen todennut saman: lämpimiin voileipiin voi tunkea lähes mitä vain ja ne aina maistuvat hyviltä. Ainakin kaakaon kanssa tällaisena pakkaspäivänä kuin tänään. Taidanpa tietää, mitä meillä on tarjolla iltapalalla.
maanantai 14. helmikuuta 2011
Luomu miehen tiellä pitää
Minä kasvoin lihansyöjäperheessä. Nelihenkinen perheemme kokoontui joka ilta äidin valmistamalle aterialle, joka 90 prosenttisesti koostui liharuoista. Ainoat ”kasvisruoat” taisivat muistaakseni olla kesäkeitto ja erilaiset puurot ja vellit. Muulloin pöytään kannettiin karjalanpaistia ja patapaistia, jauhelihakastiketta ja lihapullia, makkarasoppaa ja uunimakkaraa tai suolalapaa ja merimiespataa. Äitini on erinomainen kokki ja hänelle täytyy nostaa hattua siitä, että työpäivän jälkeen hän jaksoi vielä käydä ruokaostoksilla ja valmistaa aterian perheelle – joka ilta samaan aikaan.
Omassa perheessäni asiat tehdään kuitenkin hieman erilailla. Ensinnäkin päivällisen meillä syö vain taapero. Me aikuiset emme syö kuin yhden lämpimän ruoan päivässä ja pärjäämme illan teekupposella ja parilla voileivällä. Tietysti sekin vaikuttaa, että mies tulee kotiin vasta lähempänä kello seitsemää, joten kello viiden päivällisen voi tyystin unohtaa. Meidän ruokavaliomme myös koostuu enimmäkseen jostain muusta kuin lihasta, ja yhä useammin luomusta.
Luomu [luonnonmukainen tuotanto]
Kiinnostuin luomusta luettuani Nina Colliander-Nymanin ja Maria Riskan kirjoittaman kirjan Oikeaa ruokaa – lapset, ruoka ja terveys (Kirjapaja 2009). Toimittajan ja kotitalous- ja terveystiedon opettajan yhteistyönä tekemä teos on upea tietolähde ruoasta ja sen vaikutuksesta terveyteen, erityisesti lasten terveyteen. Einekset, lisäaineet, kevyttuotteet ja makeiset teilataan, ja niiden tilalle ehdotetaan luomutuotteita sekä aitoa voita ja kermaa.
Samoihin aikoihin kirjaan tutustuessani luomu nousi toden teolla otsikoihin, kun ulkoministeri Stubbin asettama Suomibrändi –valtuuskunta julkisti raporttinsa, jonka yhtenä ajatuksena oli luonnonmukaisen maa- ja elintarviketalouden kehittäminen. Valtuuskunnan mukaan puolet Suomen maataloudesta tulisi olla luomutuotantoa vuoteen 2030 mennessä. (Tehtävä Suomelle: http://www.tehtavasuomelle.fi/)
Vuonna 2009 Suomen maatiloista vain noin 6 prosenttia (4 000 tilaa) olivat luomutiloja. Luomutuotteet ovat edelleen myös marginaalissa; vuonna 2008 vain yksi prosentti kotitalouksien elintarvikeostoista koostui luomutuotteista. Suosituimmat luomutuotteet olivat kananmunat sekä jauhot ja hiutaleet (lähde: Ruokatiedon Luomutiedotus / ACNielsen Kuluttajapaneeli 2006, 2007, 2008.)
Miksi kalliimpi luomutuote olisi sitten parempi vaihtoehto? Erään tutkimuksen mukaan lapsista koostuneen koeryhmän virtsasta löytyi torjunta-ainejäämiä. Jäämät hävisivät, kun koeryhmä muutti ruokavalionsa luonnonmukaiseksi.
Tämä kertoo suoraan siitä, että luonnonmukainen tuotanto on parempi vaihtoehto ihmisille, vesistöille, ilmastolle ja koko elämän monimuotoisuudelle. Luomutuotanto on myrkytöntä ja vähentää lannoitemääriä. Kemiallisten torjunta-aineiden ja keinolannoitteiden käyttö on kiellettyä sekä antibioottien ja lisäaineiden käyttö tarkkaan säänneltyä. Eläintuotannossa on tiukemmat hyvinvointimääräykset; esimerkiksi eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä lajinmukaista käyttäytymistä ja vapaata liikkumista korostetaan luonnonmukaisessa eläintuotannossa.
Colliander-Nymanin ja Riskan teoksen mukaan jotkut luomutuotteet sisältävät enemmän antioksidantteja ja ravintoaineita kuin tavalliset ruoka-aineet. On esimerkiksi arvioitu, että luomumaidossa on jopa 70 prosenttia enemmän ravintoaineita kuin tavallisessa maidossa.
Meidän perheessämme siirryttiin tämän teoksen kahlaamisen jälkeen täysin luomumaitoon. Lisäksi ostamme säännöllisesti myös luomuleipää, -sokeria, -puurohiutaleita, -kananmunia, -kasviksia ja -juustoa. Jos kaupan hyllystä löytyy etsimälleni tuotteelle luomuversio, ei minun tarvitse harkita kahta kertaa. Vaikka tuotteen hinta olisikin kalliimpi niin en jää laskemaan senttejä päässäni - mielestäni terveydelle ei voi laskea hintaa. Ja se, mitä suuhun laitamme, vaikuttaa suoraan terveyteen.
Lisätietoa luomusta sain Kenneth Oker-Blomin teoksesta syö terveellisesti. ajattele ekologisesti (2009). Oker-Blom kirjoittaa terveellisen lähiruoan puolesta ja kehottaa kuluttajia pienentämään ekologista jalanjälkeään. ”Pystymme tekemään asioita oman terveytemme eteen ja samalla auttamaan ympäristöä parantamalla ruokailutottumuksiamme”, hän kirjoittaa. Hänen teesejään ovat kotiruoka, sesonkiajattelu ja ruoan valmistaminen ilman puolivalmisteita tai lisäaineita.
Kirjan mukaan vuonna 2007 Suomessa heitettiin menemään jopa 60 kiloa ruoantähteitä henkeä kohti; yhteensä se tekee jopa 300 000 000 kiloa! Tällainen määrä ruokaa tuntuu jo lompakossammekin – arvioiden mukaan heitämme jopa 20 prosenttia ruokakuluistamme biojätteisiin. Ruoan tuhlaamiseen ja ruoantähteiden tuunaamiseeen palataan kuitenkin myöhemmin.
Sekä Colliander-Nymanin ja Riskan teoksessa että Oker-Blomin kirjassa sivutaan myös suomalaista suoritusyhteiskuntaa ja ajanpuutetta. Oker-Blom kirjoittaakin, että ”ainoa asia, josta meillä kehittyneessä yhteiskunnassamme on puutetta, on AIKA!” Kirjoittajat patistavat perheitä viettämään enemmän aikaa yhdessä, syömään yhdessä ja valmistamaan ruokaa yhdessä.
Onneksi on viikonloput. Silloin meilläkin tehdään isoimmat ruokaostokset, valmistetaan ruokaa yhdessä, istutaan pitkään ruokapöydässä ja nautitaan luomusti ja reilusti.
Lisätietoa luomusta löytyy esimerkiksi seuraavilta sivustoilta:
Luomuliitto: http://www.luomu-liitto.fi/
Ruokatieto.fi – luomua tilastoissa: http://www.ruokatieto.fi/Suomeksi/Ruokafaktaa/Luomua_tilastoissa
Omassa perheessäni asiat tehdään kuitenkin hieman erilailla. Ensinnäkin päivällisen meillä syö vain taapero. Me aikuiset emme syö kuin yhden lämpimän ruoan päivässä ja pärjäämme illan teekupposella ja parilla voileivällä. Tietysti sekin vaikuttaa, että mies tulee kotiin vasta lähempänä kello seitsemää, joten kello viiden päivällisen voi tyystin unohtaa. Meidän ruokavaliomme myös koostuu enimmäkseen jostain muusta kuin lihasta, ja yhä useammin luomusta.
Luomu [luonnonmukainen tuotanto]
Kiinnostuin luomusta luettuani Nina Colliander-Nymanin ja Maria Riskan kirjoittaman kirjan Oikeaa ruokaa – lapset, ruoka ja terveys (Kirjapaja 2009). Toimittajan ja kotitalous- ja terveystiedon opettajan yhteistyönä tekemä teos on upea tietolähde ruoasta ja sen vaikutuksesta terveyteen, erityisesti lasten terveyteen. Einekset, lisäaineet, kevyttuotteet ja makeiset teilataan, ja niiden tilalle ehdotetaan luomutuotteita sekä aitoa voita ja kermaa.
Samoihin aikoihin kirjaan tutustuessani luomu nousi toden teolla otsikoihin, kun ulkoministeri Stubbin asettama Suomibrändi –valtuuskunta julkisti raporttinsa, jonka yhtenä ajatuksena oli luonnonmukaisen maa- ja elintarviketalouden kehittäminen. Valtuuskunnan mukaan puolet Suomen maataloudesta tulisi olla luomutuotantoa vuoteen 2030 mennessä. (Tehtävä Suomelle: http://www.tehtavasuomelle.fi/)
Vuonna 2009 Suomen maatiloista vain noin 6 prosenttia (4 000 tilaa) olivat luomutiloja. Luomutuotteet ovat edelleen myös marginaalissa; vuonna 2008 vain yksi prosentti kotitalouksien elintarvikeostoista koostui luomutuotteista. Suosituimmat luomutuotteet olivat kananmunat sekä jauhot ja hiutaleet (lähde: Ruokatiedon Luomutiedotus / ACNielsen Kuluttajapaneeli 2006, 2007, 2008.)
Miksi kalliimpi luomutuote olisi sitten parempi vaihtoehto? Erään tutkimuksen mukaan lapsista koostuneen koeryhmän virtsasta löytyi torjunta-ainejäämiä. Jäämät hävisivät, kun koeryhmä muutti ruokavalionsa luonnonmukaiseksi.
Tämä kertoo suoraan siitä, että luonnonmukainen tuotanto on parempi vaihtoehto ihmisille, vesistöille, ilmastolle ja koko elämän monimuotoisuudelle. Luomutuotanto on myrkytöntä ja vähentää lannoitemääriä. Kemiallisten torjunta-aineiden ja keinolannoitteiden käyttö on kiellettyä sekä antibioottien ja lisäaineiden käyttö tarkkaan säänneltyä. Eläintuotannossa on tiukemmat hyvinvointimääräykset; esimerkiksi eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä lajinmukaista käyttäytymistä ja vapaata liikkumista korostetaan luonnonmukaisessa eläintuotannossa.
Colliander-Nymanin ja Riskan teoksen mukaan jotkut luomutuotteet sisältävät enemmän antioksidantteja ja ravintoaineita kuin tavalliset ruoka-aineet. On esimerkiksi arvioitu, että luomumaidossa on jopa 70 prosenttia enemmän ravintoaineita kuin tavallisessa maidossa.
Meidän perheessämme siirryttiin tämän teoksen kahlaamisen jälkeen täysin luomumaitoon. Lisäksi ostamme säännöllisesti myös luomuleipää, -sokeria, -puurohiutaleita, -kananmunia, -kasviksia ja -juustoa. Jos kaupan hyllystä löytyy etsimälleni tuotteelle luomuversio, ei minun tarvitse harkita kahta kertaa. Vaikka tuotteen hinta olisikin kalliimpi niin en jää laskemaan senttejä päässäni - mielestäni terveydelle ei voi laskea hintaa. Ja se, mitä suuhun laitamme, vaikuttaa suoraan terveyteen.
Lisätietoa luomusta sain Kenneth Oker-Blomin teoksesta syö terveellisesti. ajattele ekologisesti (2009). Oker-Blom kirjoittaa terveellisen lähiruoan puolesta ja kehottaa kuluttajia pienentämään ekologista jalanjälkeään. ”Pystymme tekemään asioita oman terveytemme eteen ja samalla auttamaan ympäristöä parantamalla ruokailutottumuksiamme”, hän kirjoittaa. Hänen teesejään ovat kotiruoka, sesonkiajattelu ja ruoan valmistaminen ilman puolivalmisteita tai lisäaineita.
Kirjan mukaan vuonna 2007 Suomessa heitettiin menemään jopa 60 kiloa ruoantähteitä henkeä kohti; yhteensä se tekee jopa 300 000 000 kiloa! Tällainen määrä ruokaa tuntuu jo lompakossammekin – arvioiden mukaan heitämme jopa 20 prosenttia ruokakuluistamme biojätteisiin. Ruoan tuhlaamiseen ja ruoantähteiden tuunaamiseeen palataan kuitenkin myöhemmin.
Sekä Colliander-Nymanin ja Riskan teoksessa että Oker-Blomin kirjassa sivutaan myös suomalaista suoritusyhteiskuntaa ja ajanpuutetta. Oker-Blom kirjoittaakin, että ”ainoa asia, josta meillä kehittyneessä yhteiskunnassamme on puutetta, on AIKA!” Kirjoittajat patistavat perheitä viettämään enemmän aikaa yhdessä, syömään yhdessä ja valmistamaan ruokaa yhdessä.
Onneksi on viikonloput. Silloin meilläkin tehdään isoimmat ruokaostokset, valmistetaan ruokaa yhdessä, istutaan pitkään ruokapöydässä ja nautitaan luomusti ja reilusti.
Lisätietoa luomusta löytyy esimerkiksi seuraavilta sivustoilta:
Luomuliitto: http://www.luomu-liitto.fi/
Ruokatieto.fi – luomua tilastoissa: http://www.ruokatieto.fi/Suomeksi/Ruokafaktaa/Luomua_tilastoissa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)