Tänä yönä vuosi jälleen vaihtuu. Täyttelin juuri uuteen kalenteriin tärkeät päivämäärät - synttärit, nimpparit, hääpäivät ja muut jo tiedossaolevat tapahtumat. Muuten kalenteri vielä loistaa tyhjyyttään. Valkoiset sivut kertovat uuden alusta, kuten aina kun vuosi vaihtuu. "Aloitetaas alusta," tokaistaan uutena vuotena ja pidetään tipatonta tammikuuta tai karistetaan kiloja kuntosalilla.
Mitä jos tehtäisiin vuodesta 2011 entistä vihreämpi? Aloitetaan uusi vuosi entistä ekologisemmin ja vastuullisemmin, tehdään oma osamme ympäristön hyväksi ja vielä vähän toistenkin osasta.
Itse voisin luvata jatkaa entistä uutterammin kierrätystä - perheeseen ollaan hankkimassa kevään korvalla pikakompostori - ja paneutua lähi- ja luomuruokaan. Sormet jo syyhyävät kasvimaan suuntaan vaikka pihaa vielä koristavat parimetriset lumivallit. Ensi vuonna meillä syödään entistä terveellisemmin ja ekologisemmin, ja paljon oman maan satoa.
Voisin jälleen myös ryhtyä roska päivässä -hankkeeseen. Kun esikoiseni tykkäsi vedellä monen tunnin päiväunia ulkosalla ja meillä oli silloin koira, niin ulkoilin jatkuvasti lähimaastossa vauvanvaunut yhdessä kädessä ja talutushihna toisessa. Vaunujen alle olin asetellut muovipussin, johon keräsin maasta löytyviä roskia - einesten käärepapereita, metallitölkkejä, mäyräkoirien pahvipakkauksia, lasinsiruja ja muuta roinaa. Pullot ja tölkit kiikutin kauppaan ja sentit pudotin vauvan säästöpossuun. Kunhan tämä pikkukakkonen muuttaa masusta kotiin ja pakkaset hieman hellittävät niin ryhdyn taas tarmolla siivoamaan kävelypolkujen reunoja hiukkasen verran siistimmäksi.
Mielelläni myös luopuisin kaikesta turhasta. Haaveilen kevätsiivouksesta, jolloin ehtisin käydä kaikki pursuavat kaapit ja kasat läpi ja kiikuttaa kirpputorille kaikki, mitä en oikeasti tarvitse. Terve mieli lepää terveessä kodissa kun kaikki pölyä keräävät turhakkeet saataisiin pois nurkista. Helpompaa kuitenkin kuin vanhasta luopuminen on sen lupaaminen, etten enää hanki mitään, mitä en varmasti tarvitse. Se voisi olla tärkein uuden vuoden lupaukseni.
Mitä sinä lupaat?
perjantai 31. joulukuuta 2010
torstai 16. joulukuuta 2010
Reilu meininki
Maailma ei aina ole reilu. Silti sitä voi muuttaa "ostos kerrallaan", kuten Reilun kaupan edistämisyhdistyksen slogan kuuluu.
Minä olen ostanut Reilun kaupan tuotteita säännöllisesti parin vuoden ajan. Meillä kulutetaan Reilun kaupan banaaneja, suklaata, kahvia, sokeria ja viiniä. Kotoa löytyy myös pari Reilun kaupan puuvillasta valmistettua paitaa ja kangaskassia. Vuosittain annan Reilun kaupan tuotteita myös joululahjoiksi.
Miksi jokaisen kannattaisi suosia Reilun kaupan tuotteita? Esimerkiksi siksi, että Reilu kauppa parantaa kehitysmaiden viljelijöiden ja työntekijöiden asemaa. He saavat oikeudenmukaisemman korvauksen työstään ja tuotteistaan ja osa Reilun kaupan lisätuloista käytetään paikallisten elinolojen parantamiseen. Lapsityövoiman hyväksikäyttö on kielletty, kaikkien tuotteiden alkuperä tiedetään ja tuotannossa noudatetaan tiukkoja ympäristömääräyksiä.
Hiljattain Kotiliedessä (23/2010) oli mielenkiintoinen artikkeli malawilaisesta sokerinviljelijä Charitysta, jonka elämä muuttui Reilun kaupan myötä. Reilun kaupan lisällä Charityn kotikylään on hankittu sähköt, porattu kaivoja, rakennettu kunnollisia taloja ja kunnostettu klinikkaa. Lisällä on myös kustannettu lasten koulumaksuja.
Suomessa on myynnissä 1 500 Reilun kaupan tuotetta, joita jokainen suomalainen osti keskimäärin 16,31 eurolla vuonna 2009. Vaikka joskus Reilun kaupan tuote saattaa olla hieman jotain toista tuotetta kalliimpi, se lisä oikeasti muuttaa kehitysmaiden viljelijöiden elinoloja. Siksi minä valitsen reilua.
Minä olen ostanut Reilun kaupan tuotteita säännöllisesti parin vuoden ajan. Meillä kulutetaan Reilun kaupan banaaneja, suklaata, kahvia, sokeria ja viiniä. Kotoa löytyy myös pari Reilun kaupan puuvillasta valmistettua paitaa ja kangaskassia. Vuosittain annan Reilun kaupan tuotteita myös joululahjoiksi.
Miksi jokaisen kannattaisi suosia Reilun kaupan tuotteita? Esimerkiksi siksi, että Reilu kauppa parantaa kehitysmaiden viljelijöiden ja työntekijöiden asemaa. He saavat oikeudenmukaisemman korvauksen työstään ja tuotteistaan ja osa Reilun kaupan lisätuloista käytetään paikallisten elinolojen parantamiseen. Lapsityövoiman hyväksikäyttö on kielletty, kaikkien tuotteiden alkuperä tiedetään ja tuotannossa noudatetaan tiukkoja ympäristömääräyksiä.
Hiljattain Kotiliedessä (23/2010) oli mielenkiintoinen artikkeli malawilaisesta sokerinviljelijä Charitysta, jonka elämä muuttui Reilun kaupan myötä. Reilun kaupan lisällä Charityn kotikylään on hankittu sähköt, porattu kaivoja, rakennettu kunnollisia taloja ja kunnostettu klinikkaa. Lisällä on myös kustannettu lasten koulumaksuja.
Suomessa on myynnissä 1 500 Reilun kaupan tuotetta, joita jokainen suomalainen osti keskimäärin 16,31 eurolla vuonna 2009. Vaikka joskus Reilun kaupan tuote saattaa olla hieman jotain toista tuotetta kalliimpi, se lisä oikeasti muuttaa kehitysmaiden viljelijöiden elinoloja. Siksi minä valitsen reilua.
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Kirjat: Ekovuosi Manhattanilla
Colin Beavinin kirja Ekovuosi Manhattanilla (No Impact Man, 2009) kertoo samantyylisen tarinan kuin John Websterin elokuva Katastrofin aineksia (2008). Websterin leffassa espoolainen elokuvantekijä houkutteli perheensä elämään vuoden ilman öljyä – siis ilman autoa tai esimerkiksi muovisia tai muoviin pakattuja tavaroita.
Beavin meni askeleen hieman pidemmälle ja puhui perheensä ympäri elämään vuoden niin, että kuormittaisi ympäristöään mahdollisimman vähän. Manhattanilla asuva kolmihenkinen perhe opetteli ensin elämään tuottamatta jätteitä, sitten kulkemaan ilman että tuottaisi hiilidioksidipäästöjä (tähän Beavin laski mukaan esimerkiksi hissin tai julkisen liikenteen käytön), sitten syömään ilmastoystävällistä ruokaa ja lopuksi elämään ilman sähköä sekä kuluttamaan tavoilla, joilla olisi mahdollisimman vähän ympäristövaikutuksia. Hän myös keksi keinoja, joilla pystyisi tekemään ympäristölle hyvää ja siten tasapainottamaan niitä kielteisiä ympäristövaikutuksia, joita hän ei voinut eliminoida.
Beavanilla on useita oivalluksia kun hän luotsaa perhettään vuoden ajan tekemään ekologisia valintoja. Keskiluokkaisella perheellä on paljon työtä tottuakseen kokonaan uudenlaiseen elämäntapaan, johon ei enää kuulu televisio, noutoruoka tai vessapaperi. Beavin kuitenkin haluaa vaikuttaa ympäristöönsä niin paljon, että on valmis tekemään uhrauksia omassa elämässään.
Aikaisemmin kirjoitin itse siitä, miten kiire usein estää meitä tekemästä ekologisia valintoja. Beavin kirjoittaa lähes samasta asiasta mutta yhdistää ekologisten valintojen tekemättä jättämisen mukavuudenhaluun. Hänellä oli pysäyttävä ajatus: se, mikä hänelle on mukavaa (tai kätevää, esimerkiksi pizzapalan ostaminen kun on nälkä) on maailman kaikille muille ihmisille epämukavaa (koska ympäristömme kärsii hänen ostamastaan pizzapalasta).
Beavin myös tuomitsee kertakäyttökulttuurin ja kyseenalaistaa koko kulutuskulttuurimme. Hänen perheensä teki tietoisen päätöksen olla ostamatta mitään uutta koko vuoden aikana. Yksi hänen keskeisistä ajatuksistaan onkin tämä: ”kun vedän viimeisen henkäykseni, toivonko, että minulla olisi ollut enemmän tavaraa?” Monet Beavinin ajatuksista panevat miettimään omiakin elämänarvojaan.
Beavin meni askeleen hieman pidemmälle ja puhui perheensä ympäri elämään vuoden niin, että kuormittaisi ympäristöään mahdollisimman vähän. Manhattanilla asuva kolmihenkinen perhe opetteli ensin elämään tuottamatta jätteitä, sitten kulkemaan ilman että tuottaisi hiilidioksidipäästöjä (tähän Beavin laski mukaan esimerkiksi hissin tai julkisen liikenteen käytön), sitten syömään ilmastoystävällistä ruokaa ja lopuksi elämään ilman sähköä sekä kuluttamaan tavoilla, joilla olisi mahdollisimman vähän ympäristövaikutuksia. Hän myös keksi keinoja, joilla pystyisi tekemään ympäristölle hyvää ja siten tasapainottamaan niitä kielteisiä ympäristövaikutuksia, joita hän ei voinut eliminoida.
Beavanilla on useita oivalluksia kun hän luotsaa perhettään vuoden ajan tekemään ekologisia valintoja. Keskiluokkaisella perheellä on paljon työtä tottuakseen kokonaan uudenlaiseen elämäntapaan, johon ei enää kuulu televisio, noutoruoka tai vessapaperi. Beavin kuitenkin haluaa vaikuttaa ympäristöönsä niin paljon, että on valmis tekemään uhrauksia omassa elämässään.
Aikaisemmin kirjoitin itse siitä, miten kiire usein estää meitä tekemästä ekologisia valintoja. Beavin kirjoittaa lähes samasta asiasta mutta yhdistää ekologisten valintojen tekemättä jättämisen mukavuudenhaluun. Hänellä oli pysäyttävä ajatus: se, mikä hänelle on mukavaa (tai kätevää, esimerkiksi pizzapalan ostaminen kun on nälkä) on maailman kaikille muille ihmisille epämukavaa (koska ympäristömme kärsii hänen ostamastaan pizzapalasta).
Beavin myös tuomitsee kertakäyttökulttuurin ja kyseenalaistaa koko kulutuskulttuurimme. Hänen perheensä teki tietoisen päätöksen olla ostamatta mitään uutta koko vuoden aikana. Yksi hänen keskeisistä ajatuksistaan onkin tämä: ”kun vedän viimeisen henkäykseni, toivonko, että minulla olisi ollut enemmän tavaraa?” Monet Beavinin ajatuksista panevat miettimään omiakin elämänarvojaan.
Vuoden aikana Beavin opettelee nauttimaan uusista asioista. Perhe pyöräilee uusiin paikkoihin ympäri Manhattania, kutsuu ystäviä kasvis- ja lähiruokapäivällisille ja viettää paljon enemmän aikaa yhdessä. Pimeän tultua he sytyttävät kynttilöitä ja keskustelevat – aikaisemmin he olivat seurustelleet paljon enemmän television kanssa kuin keskenään. Kun sähköt on katkaistu eikä telkkariin tai jalkalamppuun tule virtaa, ihminen keksii pakostakin uudenlaisia tapoja viihdyttää itseään.
Innostuin Beavinin teoksesta valtavasti. Hänen kirjassaan vilahteli useita muitakin esimerkkejä ihmisistä, jotka tekevät vuoden mittaisia kokeiluja – yksi pariskunta päätti syödä vuoden ajan pelkästään lähiruokaa, siis 160 kilometrin säteellä tuotettua ruokaa, ja eräs nainen päätti olla ostamatta yhtään mitään kokonaiseen vuoteen ja pärjätä ainoastaan sillä, mitä hänellä jo oli. Nämä kirjat on kaivettava seuraavaksi esiin.
Jäin myös itse miettimään sitä, miten paljon olisin valmis muuttamaan omaa elämääni vuoden ajaksi, edes kokeilumielessä. Pystyisinkö elämään vuoden ilman autoa? Entä elämään pelkällä kasvisruoalla? Tai edes puolittamaan veden- ja sähkönkulutukseni vuoden ajaksi? Millaisen haasteen olisin itse valmis ottamaan vastaan?
Innostuin Beavinin teoksesta valtavasti. Hänen kirjassaan vilahteli useita muitakin esimerkkejä ihmisistä, jotka tekevät vuoden mittaisia kokeiluja – yksi pariskunta päätti syödä vuoden ajan pelkästään lähiruokaa, siis 160 kilometrin säteellä tuotettua ruokaa, ja eräs nainen päätti olla ostamatta yhtään mitään kokonaiseen vuoteen ja pärjätä ainoastaan sillä, mitä hänellä jo oli. Nämä kirjat on kaivettava seuraavaksi esiin.
Jäin myös itse miettimään sitä, miten paljon olisin valmis muuttamaan omaa elämääni vuoden ajaksi, edes kokeilumielessä. Pystyisinkö elämään vuoden ilman autoa? Entä elämään pelkällä kasvisruoalla? Tai edes puolittamaan veden- ja sähkönkulutukseni vuoden ajaksi? Millaisen haasteen olisin itse valmis ottamaan vastaan?
Colin Beavinin blogi No Impact Man löytyy osoitteesta http://noimpactman.typepad.com/.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)